
FC Honka-Ilves 20.5.2022. Kuva: Jimi Soinila
Vahvasti mestaruustaistossa mukana oleva espoolainen FC Honka on perustamisestaan saakka ollut nimenomaan Tapiolan kaupunginosan oma joukkue. Seura on syystäkin juuristaan ylpeä.
Hongan tarina alkaa vuodesta 1957, jolloin Tapion Honka ry perustettiin, nimenomaan Tapiolan kauniiseen kaupunginosaan. Monilajiseurana taipaleensa aloittaneesta seurasta on sittemmin eri lajit irtaantuneet omiksi seuroikseen.
Jalkapallo teki tämän vuoden 1975 lopulla ja uuden seuran nimeksi tuli FC Honka. Uusi seura nousi ensimmäisen kerran I-divisioonaan 1978 ja SM-karsintasarjassa joukkue pelasi 1981. 1990-luvun alussa joukkue putosi jopa IV-divisioonaan, josta se kuitenkin HJK:n farmiseurana nousi takaisin Ykköseen. Kauden 2005 päätteeksi seura nousi lopulta Veikkausliigaan.
Hongasta tulikin Veikkausliigan kärkijoukkueita pitkäksi aikaa. SM-hopeaa joukkue on saanut kolmesti (2008. 2009, 2013) sekä kertaalleen pronssiset mitalit (2019). Suomen Cupin mestaruuden Honka voitti 2012 ja hopeiset mitalit kolmesti (1969, 2007, 2008). Liigacupin joukkue on voittanut kolmesti (2010, 2011, 2022).
Kauden 2014 päätteeksi edustusjoukkueen toimintaa pyörittänyt Pallohonka Oy ajautui konkurssiin eikä sarjapaikkaa Veikkausliigaan enää myönnetty. Uusi yhteistyökumppani Esport otti toiminnan pyörittämisen vastuulleen ja uutta nousua seura lähti hakemaan Kakkosesta.
Kaksi kautta Kakkosessa ja yksi Ykkösessä aikaa vierähti, kunnes FC Honka jälleen nousi Veikkausliigaan kaudelle 2018. Neljän kauden aikana ovat espoolaisten paras sijoitus ollut kolmas tila 2019 kaudella.