Eurocup-otteluraportti: Ilves koki niukan tappion Slavia Sofialle

Ilves kohtasi Eurooppa-liigan karsinnan ensimmäisessä osaottelussa PFC Slavia Sofian. Bulgarian hallitseva cup-mestari Slavia laittoi Telia 5G -areenalla Ilveksen ajoittain ahtaalle, mutta isäntäjoukkue pisti kampoihin.

Eurokentillä Ilves nähtiin viimeksi vuonna 1991 italialaista AS Romaa vastaan, joten 27 vuoden pitkä odotus tuli nyt päätökseensä. Valitettavasti Slavia hyödynsi maalipaikkansa tänään paremmin.

Vauhdikas, mutta maaliton avausjakso

Slavia osoitti ensiminuuteista lähtien, ettei se saapunut pelikentälle vieraskoreana. Kansainvälinen pelikovuus näkyi oitis. Bulgarialaiset pyrkivät ottamaan kenttäalueen keskikaistan haltuunsa ja loivat nopealla tempolla painetta Ilveksen päätyyn.

Toimettomaksi ei jäänyt kotijoukkuekaan. Laitapuolustaja Tuomas Rannankari suoritti mainion pallonriiston keskialueella ja vapautti terävällä pystysyötöllä kärkipelaaja Marius Noubissin puolittaiseen läpiajoon. Slavian 42-vuotias konkarivahti Georgi Petkov sai kuitenkin sen verran sormiaan Noubissin vedon tielle, että pallo lirui ainoastaan sivuverkkoon.

Kun peliä oli takana ensimmäinen vartti, Slavia antoi hyvän näytteen omasta vastaiskupelaamisestaan. Pallo riistettiin hyökkäystä käynnistelleeltä Iiro Järviseltä ja toimitettiin muutamassa sekunnissa oikeaa laitaa pitkin toiseen päätyyn. Syöttö keskustaan tavoitti keskikenttäpelaaja Slavcho Shokolarovin, jonka veto pysähtyi tolppaan.

Kerran pallo saatiin jo maaliinkin asti, mutta tilanne liputettiin paitsioksi. Dimitar Velkovski keskitti yläalueen vapaapotkusta pallon takatolpalle, jossa paitsioansaan jäänyt pitkänhuiskea toppari Milen Gamakov puski pelivälineen rysään – tuloksetta.

Lupaava toinen jakso päättyy pettymykseen

Tapahtumarikkaan ensimmäisen puoliajan jälkeen molemmat joukkueet hieman ottivat jalkaa pois kaasulta. Helteisessä säässä päädystä päätyyn käytävä juoksukilpailu vaatii ammattiurheilijaltakin sisua ja hyvää kuntoa.

Ilves ei kuitenkaan missään nimessä lähtenyt peruuttelemaan. Keskikentän pohjalla Tuure Siira teki hyviä pallonriistoja ja hänen yläpuolellaan Lauri Ala-Myllymäki käynnisti lupaavia hyökkäyksiä. Härkämäinen voimanpesä Noubissi sai usemmankin paikan viimeistellä, mutta sofialaisten maalilla kapteeni Petkov toimi viimeisenä lukkona.

Tupsukorvat riisuivat vierasjoukkuetta aseista. Valkopaidat eivät enää päässeet nopeisiin vastaiskuihin maata pitkin. Päävalmentaja Jarkko Wissin suojatit hallitsivat palloa ja peli näytti kulkevan isäntien komennossa, kunnes Slavia pääsi rankaisemaan kuin tyhjästä.

80. minuutilla sofialaiset suorittivat terävän tempomuutoksen ja pääsivät positiivisesta tilanteenvaihdosta iskemään vastaan. Keskustasta löytyi tilaa ja Galin Ivanov vapautti topparien selän takaa Momchil Tsvetanovin kasvokkain maalivahti Mika Hilanderin kanssa. Tsvetanov ei jäätynyt, vaan sijoitti pallon yhdellä kosketuksella alakulmaan.

Lisämaaleja ei enää nähty. 0-1-tappiosta huolimatta Ilves pelasi urhoollisesti. Tavanomaista pidemmästä matkasta huolimatta Helsinkiin oli saapunut kiitettävä määrä yleisöä seuraamaan tamperelaista eurocup-näytelmää, joka ei suinkaan ole vielä ohi.

Slavia-otteluparin seuraava osa pelataan ensi torstaina Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa. Ottelu alkaa Vasil Levski -stadionilla klo 19.00. Jatkoon pääsijä kohtaa seuraavaksi kroatialaisen Hajduk Splitin 26. heinäkuuta.

”Ylpeä voi olla”

Päävalmentaja Wiss ei ole tulokseen tyytyväinen. Kauskantoista oppia kansainvälisestä pelistä saatiin kuitenkin aimoannos.

 – Totta kai olen pettynyt päästettyyn vierasmaaliin ja tappioon. Tämän johdosta meillä on kova urakka edessä ensi viikolla, mutta sitä se olisi varmaan ollut muutenkin. Ylpeä voin olla nuoresta joukkueesta, joka pelasi pitkiä jaksoja pelistä oikein mallikkaasti, Wiss toteaa.

 – Harmittavasti maali tulee tilanteesta, missä tekninen suorittaminen ei onnistu. Ensimmäinen prässi epäonnistuu sen jälkeen. Tämän luokan kaverit viimeistelee kylmästi, mutta emme ole luovuttaneet. Meidän joukkueemme varmasti oppii tästä. Varsinkin tulevaisuutta ajatellen näimme paljon hyviä esityksiä pojilta.

Ilves – Slavia Sofia  0 – 1  (0 – 0)

80min Tsvetanov 0-1

Yleisömäärä: 1511





















8
Ilveksen kokoonpano

kentällä:

1 Mika Hilander (c)
4 Felipe Aspegren
5 Jani Tanska
8 Iiro Järvinen -> 86min 6 Matias Ojala
10 Lauri Ala-Myllymäki -> 83min 21 Niklas Jokelainen
14 Tuure Siira -> 83min 2 Alim Moundi
16 Tatu Miettunen
19 Tuomas Rannankari
20 Eero Tamminen
25 Issa Thiaw
45 Marius Noubissi

vaihdossa:

12 Johannes Luukkanen
3 Diogo Tomas
22 Tariq Kazi
29 Santeri Haarala




























































Seuraavat ottelut

Eurooppa-liiga: PFC Slavia Sofia – Ilves
to 19.7. klo 19:00 Vasil Levski -stadion, Sofia (Bulgaria)

Veikkausliiga: Ilves – PS Kemi
su 22.7. klo 17:00 Tammelan stadion
Lipunmyynti »




























































Otteluraportit tarjoaa POAS


Pirkan Opiskelija-asunnot on Tampereen kaupungin omistama osakeyhtiö, jolla on tällä hetkellä reilu 30 talokokonaisuutta kaupungin eri osissa. Asunnot on tarkoitettu peruskoulun jälkeisissä oppilaitoksissa opiskeleville sekä alle 30-vuotiaille työssäkäyville nuorille.

Lue lisää:
poas.fi »































Lue myös