Ilveksen ensimmäinen kotiottelu Veikkausliigassa 2019 on täällä. Vaasan Palloseura saapuu Ratinan stadionille mittaamaan toistaiseksi tappiottoman Ilveksen virettä.
Viime kauden viides ja kuudes vastakkain
Kaudella 2018 peräkkäin sarjassa sijoittuneet Ilves ja Vaasan Palloseura ovat perinteisesti pelanneet todella tasaväkisiä otteluita. Viimeisimmässä kohtaamisessa tamperelaiset olivat kuitenkin selvästi niskan päällä. Helmikuussa pelattu Suomen Cupin ottelu päättyi Ilveksen 3-0-voittoon Ilari Mettälän, Tatu Miettusen ja Jairin maaleilla.
Lyhytsyöttöpelin nimeen vannova Petri Vuorinen on toiminut VPS:n valmentajana yli kymmenen vuotta, joista neljä viimeisintä päävalmentajana. Kauden alla Vuorinen on puhunut joukkueensa yllätyksellisyydestä, joten variaatioita pallonhallinnan painotuksessa lienee luvassa.
Vepsun pelin sydän on keskikentän keskustassa operoiva Sebastian Strandvall. Kokenut kapteeni näyttää mallia nuoremmilleen, kuten esimerkiksi laitapuolustaja Martti Haukiojalle, joka siirtyi Ilveksestä täksi kaudeksi Vaasaan.
Lisää VPS:n historiasta ja nykykunnosta voit lukea jo aiemmin julkaisemastamme kattavasta ennakkopaketista »
Kotijoukkue Ilves porhaltaa hurjassa iskussa
Vuosi 2019 on alkanut Ilvekseltä vähintäänkin mainiosti. Takana on kuusi harjoitusottelua ja kahdeksan kilpailullista ottelua, joista voittoja on tullut tasaiseen tahtiin ilman ainuttakaan tappiota. Ainoastaan kerran on pisteitä tiputettu Suomen Cupin alkulohkossa, kun RoPS venyi 1-1-tasapeliin.
Pitkäjänteistä työtä tehnyt Ilves on vakaissa kantimissa liigakauden alkaessa. Jarkko Wiss aloittaa 4. kautensa päävalmentajana ja joukkueen runko on pysynyt hyvin kasassa. Pelaajien keski-ikä on koko sarjan nuorin, mutta nälkää riittää sitäkin enemmän.
Tutuista pelimiehistä vastuuta tulevat jälleen kantamaan muun muassa luottotopparit Tatu Miettunen ja Baba Mensah. Liigajyrät Tuure Siira, Matias Ojala ja Felipe Aspegren huolehtivat muista puolustavista rooleista. Ilves-ikoni Lauri Ala-Myllymäki rakentaa hyökkäyksiä, joita sähäkät laiturit Iiro Järvinen ja Ilari Mettälä täydentävät yläalueella.
Uudet täsmähankinnat tuovat mielenkiintoisen lisämausteen. Kokenut laitapuolustaja David Addy avaa peliä taidokkaasti. Jair tuo brasilialaista rytmiä keskikentälle ja Samuel Afum omaa hyvän maalivainun. Seinäjoelta Ilvekseen palannut Emile Paul Tendeng on jälleen oma ”Tammelan taikurimme”.
Viime sunnuntaina Ilves kävi hakemassa 2-0-rutiinivoiton Kokkolan Pallo-Veikkojen vieraana. Ilari Mettälä avasi maalihanat ja Iiro Järvinen tuplasi luvut. Huomionarvoista oli 19-vuotiaan oman kasvatin Eemeli Raittisen liigadebyytti hyökkäyksessä. Lisäksi uusi keskikentän hankinta Yusif Daouda Moussa teki ensiesiintymisensä tupsukorvien riveissä.
VPS-ottelusta loukkaantumisten takia sivussa ovat maalivahti Matias Riikonen (sormimurtuma), puolustaja Mikael Almén (nilkka), hyökkääjä Samuel Afum (takareisi) ja laituri Santeri Haarala (nivunen). Osa pelaajistosta on Ilves-2:n mukana ottelussa Honka Akatemiaa vastaan.
Koutsin kommentit
Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss nostaa mielenkiintoisen kotiavauksen yhdeksi elementiksi alkukeväisen pelialustan.
– VPS on yleisesti ottaen nuorentunut ja hieman muuttunut viime kausista. Pelityyliä on suoraviivaistettu. Lisämausteen tähän otteluun tuo se, että kummallakaan joukkueella ei todennäköisesti ole mahdollisuutta harjoitella luonnonnurmella ennen ottelua, Wiss kertoo.
– Me siirrymme suoraan keinonurmelta Ratinaan. Mitä jos pallokontrolli ei löydykään ja kentänpinta murtuu jalan alta? Se vaikuttaa ottelusuunnitelmaan. Pelaajien pitää olla heti hereillä ja valmiina yllätyksiin. Peluutuksessa pitää olla monta vaihtoehtoa.
Ylipäätään Ilveksen pelaajatilanne on hyvä ja alla on ehjä harjoitusviikko.
– Alkuviikon palauduimme KPV-pelistä. Keskiviikkona keskityimme hyökkäysmalleihin ja torstaina puolustukseen. Ehdimme rauhassa keskittyä molempien päiden peliin, joten pitää ottaa ilo irti. Ensi kuussa meillä onkin sitten seitsemän matsia, eli siinä ei ehdi pelipäivien välissä muuta kuin palautumaan.
Sarja-avauksessa KPV:n vieraana tamperelaisten sähäkät laiturit antoivat myrskyvaroituksen vastustajien puolustukselle. Järvinen ja Mettälä viimeistelivät maalit mieheen.
– Maalintekijämme eivät ole ainoastaan viimeisen linjan miehiä, vaan vastuu jakautuu tasaisemmin. Olisihan se sinällään hienoa, jos olisi joka vuosi Tuco kärjessä nakuttamassa 20 maalia per kausi, Wiss heittää.
– Se ei kuitenkaan kuulu pelitapaamme. Yläkerrassa pelipaikat vaihtuvat paljon ottelun sisälläkin ja teemme erilaisia vastaliikkeitä vastustajan mukaan, joten on luonnollista, että eri nimet löytyvät parhaimmilta maalintekosektoreilta. Näytönpaikat pitää myös hyödyntää.

Tendeng cup-ottelussa VPS:aa vastaan
Ilves vs. VPS su 14.4. klo 16.00 Ratinan stadion
Hyödynnä Oma Ruutu-kampanja 31.5.2019 mennessä, niin saat ensimmäisen tilauskuukauden ilmaiseksi ja tuet samalla seuraasi. Vieraile osoitteessa ruutu.fi/lahjakortti ja käytä tunnusta: SC19ILVES
Ottelu on luonnollisesti myös Veikkauksen pitkävetokohde, katso kertoimet täältä.