
Suurten kaupunkien ylpeydet
Tunnelmallinen Tammelan stadion tulee todennäköisesti olemaan täpötäysi, kun Ilves isännöi Helsingin Jalkapalloklubia sunnuntai-iltana.
Vastustaja on tamperelaisille kovin mahdollinen. HJK:n 110-vuotiseen seurahistoriaan on mahtunut ennätykselliset 27 Suomen mestaruutta. Nykyvauhdilla klubilaiset ovat jälleen palaamassa pokaaleille.
Tämän kauden aiemmassa kohtaamisessa sinivalkoraitaiset lähettivät Ilveksen kotimatkalle tappio niskassaan, kun ottelu Töölössä päättyi 2-0 Alfredo Moreloksen maaleilla.
Lähes päivälleen vuosi sitten keltapaidat kuitenkin ottivat Tammelassa riemukkaan 1-0-voiton Emile Paul Tendengin osumalla. Kotiluolassaan Ilves taistelee aina voitosta – myös jättiläisiä vastaan.
Voittamisen kulttuuri
HJK johtaa Veikkausliigaa kahdeksan pisteen erolla. 16 ottelussa pisteitä on kertynyt peräti 35. Jo pelkästään maaliero (+30) on täysin omassa luokassaan.
Pieniä kysymysmerkkejä on kuitenkin ollut ilmoilla. Edellisessä liigaottelussa HJK jäi 1-1-tasapeliin FC Interiä vastaan. Hyökkäystehoista pitkälti vastannut ja maalipörssiä 11 osumallaan edelleen johtava Morelos siirtyi kesäkuussa Glasgow Rangersiin.
Lisäksi Ilves-ottelu osuu keskelle Eurooppa-liigan karsintoja, joten Klubilla on monta rautaa tulessa samanaikaisesti. Torstaina Shkendija-otteluparin ensimmäinen osa päättyi HJK:n 1-3-tappioon Makedoniassa.
Keskenään 11 maalia kotimaan kentillä iskeneet Akseli Pelvas ja Evans Mensah ovat toki loistovireessä. Viikko sitten helsinkiläiset vahvistivat yläkertaansa vielä Filip Valenčičilla (PS Kemi) ja Jean-Jacques Bougouhilla (Ural Yekaterinburg), joten maalihanat säilynevät auki.
Mika Lehkosuon valmentama miehistö ei kalpene pelin muillakaan osa-alueilla. Leveästä rosterista ja kansainvälisestä kokemuksesta tunnettu joukkue tuskin kokee tarvetta jarrutteluun. Paine paluusta voittokantaan on olemassa.
Kuntopuntari vahvasti plussalla
Yhtä monta ottelua pelannut Ilves on sarjataulukossa viidentenä. 24 pistettä pitävät joukkueen tiiviisti mukana mitalitaistelussa.
Matkalla on ollut ylä- ja alamäkiä. Useat loukkaantumiset ovat häirinneet tasaisten otteiden löytymistä. Oma maali on pysynyt puhtaana peräti seitsemässä pelissä, mutta peli ylöspäin ei ole aina sujunut suunnitelmien mukaan.
Tarvittavia tuloksia on kuitenkin syntynyt. Kaksi edellistä kotipeliä päättyivät tiukkojen vaiheiden jälkeen 1-0-voittoihin SJK:n ja KuPS:n kustannuksella.
Maalinteko on ollut pitkälti Tucon harteilla. Yhdeksällä täysosumallaan kamerunilainen on yksi kauden suurimmista valopilkuista. Hän ja Eero Tamminen heiluttivat verkkoa viikko sitten, kun Ilves haki 2-2-tasapelin hallitsevan Suomen mestarin IFK Mariehamnin vieraana.
Samassa ottelussa uusi vahvistus Thomas Agyiri teki ensiesiintymisensä Ilveksen paidassa. 23-vuotias ghanalainen muistuttaa pelityyliltään maanmiestään Reuben Ayarnaa. Molemmat viihtyvät keskikentän pohjalla rytmittävässä roolissa.
Kuluvalla viikolla moni pelaaja on saanut tarvitsemaansa lepoa. Toipilaslista on lyhentynyt, mutta Emile Paul Tendengin ja Tariq Kazin pelaaminen on edelleen epävarmaa. Kokonaisuudessaan päävalmentaja Jarkko Wissillä on käytettävissään iskukykyinen joukkue.
Tietoja ottelutapahtumasta
Tammelan pääkatsomo on jo myyty loppuun. Muihin katsomoihin on vielä lippuja vapaana! Varmista oma paikkasi jännitysnäytelmässä ostamalla lippu ennakkoon TÄSTÄ
Tapahtuma-alue lukuisine palveluineen aukeaa klo 16.30.
Otteluisäntänä toimii SuperPark Särkänniemi. Koko perheen liikunnallisesta sisäaktiviteettipuistosta löytyvät hauskimmat huvit ja liikuttavimmat elämykset – ympäri vuoden ja säällä kuin säällä. Tule tutustumaan SuperParkin aktiviteettipisteeseen Tammelan tapahtuma-alueella!
Tätä linkkiä käyttämällä pääset suoraan päivän kertoimiin ja tuet samalla Ilveksen juniorityötä:
www.ilvesedustus.fi/veikkaus