Ilves matkustaa sunnuntaina Seinäjoelle, missä isäntäjoukkueena toimii hallitseva Suomen mestari SJK.
SJK on pelannut nyt kolme sarjaottelua ja erilaisten vaiheiden jälkeen joukkue on hävinnyt ne kaikki. Avausottelun 0-2-vierasvoitto PS kemistä vaihtui alkuviikosta PS Kemin 3-0-kotivoittoon, sillä SJK:lla oli tuossa ottelussa pelipassittomia pelaajia. SJK myönsi rehdisti virheensä, otti rangaistuksen vastaan ja ottelut jatkuvat. Kahdessa muussa ottelussa IFK Mariehamn haki 0-1-vierasvoiton ja HJK oli kotonaan parempi numeroin 2-1. Suomen Cupissa SJK:lla kulkee, sillä se eteni torstaina puolivälieriin kaatamalla vieraskentällä VPS:n numeroin 1-2.
Simo Valakarin luotsaamalla SJK:lla on kasassa nimekäs joukkue, jonka tavoite on tälläkin kaudella mestaruus. Maalivahtina toimii viime kaudellakin loistanut Viron maajoukkueliimanäppi Mihkel Aksalu. Puolustukseen hankittiin maajoukkuerinkiin kuuluva Jarkko Hurme, jonka lisäksi alakerrassa kivikovia nimiä ovat mm. Richie Dorman sekä Abdoulaye Meite.
Keskikentälle hankittiin taiturimainen Aleksei Eremenko Junior ja hänen lisäksi keskellä hääräävät vahvat Mehmet Hetemaj sekä Johannes Laaksonen. Hyökkäykseen palasi vaarallinen Roope Riski, jonka vierellä Tuco on äitynyt hyvään maalivireeseen. Joukkueella on heittää jokaiselle pelipaikalle monta laatupelaajaa.
Ilveksen sarjaottelut jatkuvat vihdoinkin
Ilves on pelannut vasta yhden sarjaottelun. KuPS kaatui Kuopiossa 0-1 (0-1) senegalilaiskeskikenttäpelaaja Emile Paul Tendengin maalilla. Tuosta ottelusta on aikaa jo kaksi viikkoa ja Ilvekselle tulikin yllättäen pidempi pelitauko, kun ensin vierasottelu Vaasassa peruttiin ja samantien kotiavaukseksi suunniteltu ottelu RoPSia vastaan peruttiin. Molemmissa peruuntumisissa oli syynä kehno nurmi.
Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss ei kauaa harmitellut otteluperuuntumisia, vaan teki joukkueelleen uudet harjoitussuunnitelmat.
”Pelaajatilanteemme on tällä hetkellä hyvä. Nuori keskikenttäpelaaja Diogo Tomas siirtyi lainalle Kakkosssa pelaavaan Mikkelin Palloilijoihin ja mielestäni on hienoa, että hän uskalsi lähteä uusiin maisemiin ja uusiin ympyröihin. Hän varmasti kehittyy Mikkelissä. 16-vuotias maalivahti Otto Huuhtanen on sormimurtuman takia sivussa vielä joitakin viikkoja.”
”Muita poissaoloja ei pitäisi olla. Muutamalla pelaajalla oli pieniä vaivoja sarja-avauksen jälkeen, mutta tässä on ollut kaksi viikkoa aikaa parannella kolhuja. Kahden viikon ottelutauko ei tietysti ollut kovin mukava uutinen, sillä haimme sarja-avauksesta Kuopiosta vierasvoiton vahvalla peliesityksellä ja meillä oli tietynlainen momentum päällä. Sen jälkeen sitten peruttiin ne kaksi ottelua.”
”Teimme kuitenkin uudet suunnitelmat ja mielestäni viimeiset kaksi viikkoa ollaan menty hyvin eteenpäin. Edellisellä viikolla harjoittelimme paljon ja varsin kovaa, ja tällä viikolla ollaan menty vähän rauhallisemmin ja keskitytty enemmän taktisiin juttuihin. Meillä on sunnuntaina Seinäjoellä loistava mahdollisuus haastaa yksi sarjan ennakkosuosikeista” kommentoi Wiss.
Lisämielenkiintoa sunnuntain kohtaamiseen tuo kahden entisen SJK-pelaajan paluu Seinäjoelle nyt Ilveksen paidassa. Viime kaudella SJK:n kapteenistoon kuuluneet keskikenttäpelaaja Marco Matrone sekä puolustaja Pavle Milosavljevic siirtyivät täksi kaudeksi Ilvekseen ja nyt kokeneet pelurit kohtaavat entisen joukkueensa.
SJK – Ilves su 24.4. klo 16:00 Jouppilanvuori, Seinäjoki
IS Extra näyttää ottelun suorana lähetyksenä TÄSTÄ.
—
Ilveksen ensimmäinen kotiottelu pelataan tulevana perjantaina:
Ilves – IFK Mariehamn pe 29.4. klo 18.30 Tammelan stadion
Hanki kausari TÄSTÄ.