Ennakko: Seuraavaksi pistejahtiin Seinäjoelle

Ilveksellä on kesäkuun puolivälissä kolmen ottelun vieraskiertue, jonka toisessa osassa kohdataan SJK. Maanantai-illan vastustaja on nimivahva, mutta ajoittain ailahteleva. Kohtaamiset ovat viime vuosina olleet suosiollisia Ilvekselle.

 

Ilves ja SJK ovat kohdanneet jo kahdesti tänä vuonna. Tammikuun harjoitusottelussa peräti seitsemän eri pelaajaa merkkauttivat itsensä maalintekijätilastoihin, kun tapahtumarikas koitos päättyi kissapedon 5–3-kotivoittoon. Seinäjokiset puolestaan veivät helmikuisen cup-ottelun Wallsport-areenalla puhtaasti nimiinsä 3–0. Tuolloin maaliverkkoa heiluttivat Joonas Lepistö, Emmanuel Ledesma ja Denys Oliinyk.

Ennen helmikuuta voitot olivat SJK:lle harvinaista herkkua, sillä Ilves hävisi keskinäisen kilpailullisen ottelun viimeksi lähes viisi vuotta sitten. Elokuussa 2016 OmaSP-stadionilla Roope Riski iski hattutempun ja Jussi Vasara täydensi 4–0-voiton. Ilveksen toivon mukaan Veikkausliiga-otteluiden tappioton putki on yhä käynnissä vielä tulevan maanantain jälkeenkin. Tähän asti Ilves on raapinut SJK:lta seitsemän voittoa ja kolme tasapeliä.

Kymmenen viimeisintä Veikkausliiga-kohtaamista:
22/10/20  SJK 1 – 3 Ilves
15/08/20  Ilves 0 – 0 SJK
07/07/19  Ilves 3 – 0 SJK
22/04/19  SJK 0 – 1 Ilves
20/08/18  SJK 2 – 3 Ilves
26/06/18  SJK 2 – 3 Ilves
29/04/18  Ilves 1 – 1 SJK
27/09/17  SJK 0 – 0 Ilves
22/06/17  Ilves 1 – 0 SJK
15/04/17  SJK 1 – 2 Ilves

Tappiottomaan putkeen mahtuu lukuisia eri valmentajia SJK:n penkin päässä, mutta Ilveksen valmennusryhmä on pysynyt samana. Päävalmentaja Jani Honkavaaran tueksi Kerhoon tuli tälle kaudelle espanjalainen Ramiro Muñoz, joka on työskennellyt ja valmentanut Suomessa lähinnä pääkaupunkiseudulla vuodesta 2014.

SJK:n nimivahvasta ryhmästä tähän mennessä joka ottelussa peliminuutteja kellottaneet pelaajat ovat maalivahti Jesse Öst, puolustuksessa uusiseelantilainen Nikko Boxall, kolumbialainen Cristian Valencia ja brasilialainen Murilo sekä hyökkäyksessä englantilainen Jake Jervis.

SJK:lla on puitteet kunnossa ja Seinäjoelta on hyviä muistoja. Umpinainen hieno stadion ja yleisöäkin on nyt tulossa paikalle, joten peliin syntyy intohimoa ja paloa. Kaverillakin on aika temperamenttisia pelaajia, joten peli-ilo tulee sitäkin kautta, Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss kuvailee.

Tällä hetkellä Ilves ja SJK ovat sarjan keskikastia. Kuuden täyden kierroksen jälkeen ensin mainittu on kuudentena ja jälkimmäinen seitsemäntenä. Eroa on tamperelaisten eduksi kaksi pistettä, ja maaliero on molemmilla pyöreä nolla.

Otantahan on edelleen aika pieni sarjataulukossa. Ottelut ovat tiukkoja ja voivat kääntyä nopeastikin ympäri. Täytyy myös muistaa, että SJK:n peleissä on tapahtunut paljon viimeisillä minuuteilla. Meidän täytyy pystyä pelaamaan aktiivisesti ja kompaktina ryhmänä täydet 90 ja plus, Wiss muistuttaa.

Viimeisimmässä ottelussaan torstaina SJK toivotti vanhan mestarivalmentajansa Simo Valakarin tervetulleeksi OmaSP-stadionille. KuPSin peräsimessä vaikuttava Valakari ei kuitenkaan ollut vieraskorea, sillä Honkavaaran SJK joutui nöyrtymään 0–1-tappioon. Ainokaisesta vastasi Kuopion oma poika Urho Nissilä.

Tampereen keltavihreät puolestaan joutuivat toteamaan FC Lahden paremmakseen. Hiihtostadionilla käyty ottelu lähti lupaavasti liikkeelle, kun Ilves siirtyi hukatun rangaistuspotkun jälkeenkin johtoasemaan Eric Otengin komealla maalilla. Lahtelaiset kuitenkin kirivät rinnalle ja ohi. Jasin Assehnoun, Geoffrey ja Altin Zeqiri täydensivät 3–1-kotivoiton.

Tappio on alla, mutta emme ole siitä mitenkään masentuneet. Tiedämme syyt, mitkä johtivat huonoon tulokseen. Peli-ilme oli hyvä ja loimme paikkoja, helpot virheet vain karsitaan pois.

Ilveksellä on parin viikon sisään neljä ottelua, joista kolme vieraskentällä. Kuntopohjaa ja istumalihaksia testataan.

Valmistautuminen on mennyt hyvin. Hyvillä mielin hypätään taas bussiin. Tämä on tasapainoilua palauttelun ja terävyyden harjoittamisen välillä. Pienten taktisten asioiden ohella siinä menee välipäivien harjoitukset, Wiss mainitsee.

Loukkaantumisia ei ole, joten valinnanvaraa ja mietittävää riittää. Tänään sunnuntaina meillä on seitsemän pelaajaa kakkosjoukkueen mukana ja osa jäljelle jääneistä ei mahdu lapulle. Saamme joka peliin täydessä iskussa olevan ryhmän.

 

Eric Oteng (vas.) ja Eetu Vertainen ovat molemmat pääseet maalin makuun Ilveksessä. (kuva: Jimi Soinila)



SJK vs. Ilves 
14.6. klo 18.30 OmaSP-stadion

Katso Ruudun livelähetys »

Lue myös