Ilveksen pelitahti elokuussa on kova, sillä joukkue pelaa seitsemän ottelua. Elokuun ensimmäinen ottelu on tiistaina Vantaalla, missä isäntäjoukkueena toimii PK-35 Vantaa.
PK-35 Vantaa VS. Ilves ti 2.8. klo 18:30 Myyrmäen jalkapallostadion, Vantaa.
Suora lähetys IS Extrasta TÄSTÄ.
Suora lähetys Ruutu+:sta TÄSTÄ.
Joukkueet kohtasivat toukokuun puolivälissä Tammelassa ja tuolloin Ilves voitti tasaisen ottelun numeroin 2-0 (0-0) Tuuren Siiran ja Mikael Soisalon toisen jakson osumilla.
Kotijoukkue PK-35 on pelannut tällä kaudella 18 ottelua, joista se on voittanut kolme, pelannut neljästi tasan ja hävinnyt 11 kertaa. Kasassa on 13 sarjapistettä. Viime ottelussaan joukkue hävisi HJK:lle numeroin 4-2 (4-0). PK-35 Vantaan päävalmentaja Shefki Kuqi erosi tehtävistään tuon ottelun jälkeen ja uudeksi päävalmentajaksi nostettiin Pasi Pihamaa, ja tiistain ottelu on hänelle ensimmäinen ykkösvalmentajana tällä kaudella.
”Haluamme katkaista tappioputkemme ja lähdemme hakemaan tietysti pelistä voittoa, sillä etenkään kotikentällämme emme lähde nöyristelemään ketään vastaan. Keskitymme pieniin asioihin pelin sisällä. Harjoittelu on ollut ihan hyvää, joten toivottavasti pystymme ehjään pelisuoritukseen” kommentoi Pihamaa joukkueen nettisivuilla.
Kotijoukkueen pelaajistossa on ollut paljon vaihtuvuutta alkukauden aikana. Joukkueen johtohahmoja ovat jo kahdeksan liigamaalia tehnyt hyökkääjä Njazi Kuqi, laitapelaaja Lucas Kaufmann sekä puolustuksessa ja keskikentällä pelaava Konsta Rasimus. Viime kaudella Ilveksessä pelannut nuori ja taitava keskikenttäpelaaja Omar Khary teki äskettäin sopimuksen vantaalaisten kanssa.
Ilves elokuun avausotteluun
Ilves on pelannut tällä kaudella 17 ottelua, joista se on voittanut yhdeksän, pelannut kertaalleen tasan ja hävinnyt seitsemän kertaa. Kasassa on 28 sarjapistettä. Viime ottelussa Tammelassa Ilves pelasi PS Kemin kanssa tasurin numeroin 1-1 (1-1). Ilveksen maalin puski Lauri Ala-Myllymäki. Kyseessä oli vasta kauden ensimmäinen tasapeli keltapaidoille. Viime lauantaina Ilves pelasi Ratinassa 85-vuotisjuhlaottelussaan espanjalaista suurseura Valenciaa vastaan ja tuo ottelu päättyi vieraiden voittoon numeroin 1-4 (0-3). Ilveksen osumasta vastasa ugandalaishyökkääjä Yunus Sentamu.
Ilveksen kokoonpanosta saattaa puuttua tiistaina joitakin pelaajia ja muutaman pelaajan pelikunto ratkeaa vasta ottelupäivän aikana. Päävalmentaja Jarkko Wiss tietää, että luvassa on tiukka taisto.
”Tottakai on vähän kysymysmerkkejä ilmassa, että millainen kotijoukkue meillä on vastassa. Todella useasti on nähty, että valmentajanvaihdos piristää joukkuetta. Olemme opiskelleet PK-35 Vantaan pelaamista. Heillä on hyviä pelaajia ja he ovat pelanneet paljon hyviä pelejä, vaikka pistetili ei olekaan aina karttunut.”
”Kuitenkin oman tekemisen kautta lähdemme pelaamaan tähänkin otteluun. Edessämme on ilman muuta kova haaste” kommentoi Wiss.
—
Ilveksen seuraava kotiottelu pelataan heti tulevana lauantaina Tammelassa.
Ilves – FC Inter la 6.8. klo 16:00 Tammelan stadion.