Pirkkahallissa pelataan lauantaina erittäin mielenkiintoinen Pirkanmaan derby, missä Ilves saa vieraakseen rakkaan kiistakumppaninsa FC Hakan.
Ilves – FC Haka la 27.2. klo 14:30 Pirkkahalli, Tampere.
Vapaa pääsy!
FC Haka on pelannut alkukaudella neljä harjoitusottelua, joissa se on esiintynyt vahvasti. Joukkue on voittanut KäPan 2-0, TPV 3-0 ja FC Jazzin 2-1. FC Honkaa vastaan lopputuloksena oli 1-1. Valkeakoskelaisten miehistössä on tammi-helmikuun aikana esiintynyt monta Ilveksessäkin viime vuosina pelannutta miestä. Puolustuksessa kentällä ollaan nähty Henri Malundama sekä Jaakko Rantanen, ja keskikentällä puolestaan Kaarlo Rantanen sekä Emenike.
”Kyllä fiilikset ottelun alla on makeat ja odottavat. Saadaan ensimmäinen Veikkausliigajengi vastaan tänä vuonna ja päästään vääntämään Pirkanmaan herruudesta. Lauantainakin mukana on muutama testimiehen statuksella harjoituksissa mukana ollut pelaaja” kommentoi FC Hakan päävalmentaja Kari Martonen joukkueen nettisivuilla.
Ilves on pelannut tammi-helmikuun aikana yhteensä kolme harjoitusottelua sekä viisi Liigacup-ottelua, ja ottelutahti on ollut sangen vilkas. Ilves-hyökkääjä Lada Lahtinen komeilee Liigacupin alkulohkojen maalipörssin ykköspaikalla kolmella osumallaan. Joukkue jää lauantain ottelun jälkeen pienelle tauolle ja palaa harjoituksiin maaliskuun alkupuolella.
Ilveksen monivuotinen luottohyökkääjä Jonne Hjelm palaa ilahduttavasti kokoonpanoon FC Hakaa vastaan. Selkävaivoista kärsinyt Hjelm on toipunut pelikuntoon ja hänet nähtäneen pelikentällä lauantaina ensimmäistä kertaa tällä kaudella.
Ilveksen kokoonpanosta puuttuu muutamia pelaajia lauantaina. Keskikenttämies Eero Korte on vielä pois ja hän palannee pelikentille maaliskuun aikana, 16-vuotias Martti Haukioja on edelleen sivussa olkapäävamman takia ja puolustaja Antti Koskisella on yhä nivuskipuja. Keskikenttäpelaajat Diogo Tomas ja Tuure Siira sekä laitahyökkääjä Mikael Soisalo ovat vielä kysymysmerkkejä pelaamisen suhteen lauantaina.
”Toivottavasti pojat selviytyvät hyvin lauantain ottelussa todella raskaan harjoitusviikon jälkeen. Pirkanmaan derby täydentää fyysisesti kovan viikkomme ja ottelussa on luvassa meidän puolelta varmasti paljon vaihtoja, jotta kaikki saavat minuutteja.”
”Olemme harjoitelleet tämän viikon aikana erittäin kovaa ja olen tyytyväinen pelaajieni otteisiin harjoituskentällä. He ovat pistäneet itsensä hienosti likoon.” kommentoi Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss.
Tervetuloa lauantaina Pirkkahalliin!