Otteluennakko: Lohkovoittajat vastakkain cupin pudotuspelivaiheessa

Suomen Cupin B-lohkon voittanut Ilves sai arvonnan kautta vastaansa Ykkösessä pelaavan FC KTP:n. Viime vuonna kilpailun samassa vaiheessa kotkalaiset joutuivat toteamaan tamperelaiset paremmiksi lukemin 0-2. Tälläkin kertaa hallitseva mestari Ilves on hienoinen ennakkosuosikki, kun ratkotaan puolivälieriin pääsijät.

Ilves pyrkii toistamaan viime kauden kaavan

Tamperelaiset voittivat liigajoukkueiden B-lohkon tappioitta. Samalla kokonaisputki venyi jo 14 otteluun ilman häviöitä. Tasan vuosi sitten samassa pudotuspelien alkuvaiheessa Iiro Järvinen ja Emile Paul Tendeng upottivat KTP:n laivan iskemällä 2-0-luvut Arto Tolsa -areenan tulostaululle. Myöhemmin Ilves marssi aina mestaruuteen asti, eikä vauhti ole toistaiseksi hiljentynyt.

Keltavihreät pelasivat viimeksi helmikuun lopussa. Lohkovaiheen viimeisessä ottelussa vastaan asettui alavireinen SJK, josta ei ollut suurta vastusta. 3-0 päättyneessä kotivoitossa maalipuiden väliin osuivat Tendeng, Tiemoko Fofana ja Tatu Miettunen. Maalinsuulla Matias Riikonen piti nollapelin juuri ennen 18-vuotissyntymäpäiviään.

Joukkuetta pitkään kiusanneet loukkaantumiset ja sairastumiset ovat viimein helpottaneet. Varmoja poissaolijoita ovat ainoastaan pitkäaikaisloukkaantuneet Yusif Moussa ja harjoituksiin jo palannut Janne Saksela.

14 ottelun tappioton cup-putki:
22.2. lohkov. Ilves – SJK 3-0
15.2. lohkov. FC Haka – Ilves 1-1
8.2. lohkov. Ilves – KuPS 1-1
1.2. lohkov. Ilves – RoPS 3-1
25.1. lohkov. FC Lahti – Ilves 1-2
– – –
15.6. finaali IFK Mariehamn – Ilves 0-2
16.5. välierä KPV – Ilves 2-3
30.3. 2. kierros FC Honka – Ilves 3-4 rp. (1-1)
16.3. 1. kierros KTP – Ilves 0-2
23.2. lohkov. Ilves – VPS 3-0
8.2. lohkov. KPV – Ilves 1-2
2.2. lohkov. Ilves – SJK 2-1
26.1. lohkov. Ilves – RoPS 1-1
18.1. lohkov. Ilves – KuPS 4-1

KTP:n nuori joukkue hyvässä iskussa

Perinneseura KTP:n historiaan mahtuu useita hissivaiheita, mutta viime vuosina sarjatasoksi on vakiintunut Ykkönen. Kymmenen joukkueen sarjassa vihreävalkoiset olivat viime kaudella neljänsiä. Palloilukaupunkina kunnostautunut Kotka ei ole vierasjoukkueelle helppo paikka, etenkään runsanslukuisen ja äänekkään kotiyleisön edessä.

Reilu vuosi sitten päävalmentajaksi nostettu virolainen Argo Arbeiter jatkaa penkin päässä – vanhan kotikaupunkinsa Tallinnan ”pohjoisnaapurissa”. Arbeiterin maanmies ja Veikkausliigaa VPS:n ja JJK:n paidassa pelannut Hindrek Ojamaa on tuore vahvistus KTP:n takalinjoille. Sangen nuoren joukkueen keski-ikä on vain 22 vuotta, joten keskikentälle hankittiin hyvä annos kokemusta värväämällä 30-vuotias David Ramadingaye ja 29-vuotias Zakaria Beglarishvili.

Keskikentältä löytyy entuudestaan Ilvekselle tuttuja pelureita, sillä Thomas Agyiri pelasi tupsukorvissa yhdeksän liigaottelua kaudella 2018 ja Antti Mäkijärvi puolestaan 17 kaudella 2015. Vastavuoroisesti Ilveksen luottopakki Felipe Aspegren pelasi kaudella 2015 KTP:n paidassa 36 ottelua kaikki kilpailut mukaanlaskettuna.

Kuluvana vuonna KTP on pelannut vakuuttavasti häviämättä otteluakaan. Liigan ulkopuolisten joukkueiden alkulohkossa vihreävalkoiset saalistivat neljä voittoa ja yhden tasapelin, jotka oikeuttivat selvään lohkovoittoon. Viimeisimpänä helmikuun lopussa lohkokakkonen MP jäi jalkoihin lukemin 4-1. Maalinteossa onnistuivat Mäkijärvi, Agyiri, Beglarishvili ja Valtteri Vesiaho.

Koutsin kommentit

Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss ei usko KTP:n enää pelaavan historiasta tuttua suoraviivaista ”ahtaajafutista”. Tupsukorvat kohtasivat pari vuotta sitten harjoitusottelussa JK Kalevin, jonka päävalmentaja Argo Arbeiter tuolloin oli.

Tunnemme KTP:n valmentajiston ja pelitavan melko hyvin. Argon lisäksi siellä on Ossi Virta, joka on hyvin ammattitaitoinen kakkoskoutsi. He pyrkivät hallitsemaan palloa paljon. Kärsivällisesti vastustajan muotoa syötellään rikki, Wiss tietää.

Vuosi sitten vastaavassa tilanteessa Ilves haki ”Tolsalta” 2-0-voiton. Satamakaupungissa puhaltavat nyt kuitenkin uudet tuulet.

KTP on onnistunut cupin peleissä hyvin etenkin kotikentällään. Kasassa on nuori joukkue, jossa on ollut paljon vaihtuvuutta. He ovat tehneet hyviä uusia hankintoja.

Me olemme taas lähes samalla nipulla liikenteessä. Pääosassa on varmaan henkinen valmistautuminen. Liigajoukkueena voittamisen paine on meidän niskassa. Se pitää koettaa hyödyntää.

Talvilomilta palannut kissapeto on päässyt harjoittelemaan ulkoilmaan. Viime lauantaina Ilveksen oli tarkoitus pelata harjoituspeli juurikin KTP:tä vastaan, mutta cup-arvonnan myötä harjoituspeli muuttui kilpailulliseksi ja ajankohta viivästyi viikolla.

Meidän tilanteemme on kokonaisuudessaan rauhallinen. Emme pelanneet viikonloppuna, vaan keskityimme harjoitteluun. Tämä viikko on menty samoissa olosuhteissa, kuin pelikin pelataan. Kaupin kostealla ulkokentällä pallo liikkuu nopeasti.

Pelaajia on paljon treeneissä. Tänäänkin (torstaina) saimme 21 kenttäpelaajaa jalkeille. Pääsemme ottamaan isolla alueella 10 vs. 10 -harjoitteita. Fiilis on odottava, Wiss kuvailee luottavaisena.

Kotkasta Tampereelle muuttanut Felipe Aspegren pelaa Ilveksessä jo viidettä kautta.

FC KTP vs. Ilves
14.3. klo 17.30 Arto Tolsa -areena

Livelähetys »

Lue myös