Ennakko: Veikkausliigan kärkiottelu täyttää Tammelan

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita täyden yleisön edessä

Ilves – HJK 16.9. klo 17:00

Lauantai-illan vastustaja on kovin mahdollinen. Helsingin Jalkapalloklubi on dominoinut Veikkausliigaa, mutta kuten viime kaudet ovat osoittaneet, hekin ovat yllätettävissä. Viidestä edellistä kohtaamisesta Tammelassa Ilves voitti kaksi ja Klubi yhden. Kahdesti pelattiin tasan. Jokainen ottelu on ollut loppuunmyyty.

Kuluvan vuoden toukokuussa sinivalkoraitaiset lähettivät Ilveksen kotimatkalle tappio niskassaan, kun ottelu Töölössä päättyi 2-0 Alfredo Moreloksen maaleilla. Heinäkuussa Antti Hynynen huudatti kotiyleisöä iskemällä johto-osuman vain 29 sekunnin pelin jälkeen, mutta Akseli Pelvas tasoitti lukemat 1-1:een.

Nyt kun kauden kolmas kohtaaminen ja sarjan loppuratkaisut ovat käsillä, jännitys sen kuin nousee. Romanttiselta Tammelan stadionilta ei tunnelmaa tule puuttumaan.

Helsingin herruus

HJK kellisti paikallisvastustaja HIFK:n tiistaina lukemin 2-1. Maaleista vastasivat Vincent Onovo ja Anthony Annan. Ottelussa varoitettu hyökkääjä Akseli Pelvas täytti korttitilinsä, joten hän ja aiemmin punaisen kortin myötä pelikieltoa saanut maalivahti Thomas Dähne eivät pelaa Ilvestä vastaan.

Mika Lehkosuon valmentama joukkue on voittanut neljä edellistä otteluaan, joten kuntopuntari on kohdillaan. 26 kierroksen jälkeen sarjajohto on venynyt 16 pisteeseen. Maaliero +48 on aivan omassa luokassaan.

HJK:lla on jo nyt kasassa 58 pistettä, eli tarkalleen saman verran kuin viime ja edellisen kauden päättyessä. Vaatisi pienoisen ihmeen, että Klubi ei palaisi mestaruuskantaan parin vuoden tauon jälkeen. Ilmaisia pisteitä ei kuitenkaan ole tulossa ainakaan tänä lauantaina.

Kovalla vauhdilla syksyyn

Kärjen tuntumassa on tiukkaa vääntöä mitaleista. Ilves on sarjan kolmantena 42 pisteellä. Tasapisteissä oleva FC Lahti sijaitsee kakkosena ainoastaan paremman maalieron turvin. Takana väijyy viiden pisteen sisällä vielä kolme muutakin seuraa, joten marginaalit ovat erittäin pienet.

Viime sunnuntaina Tammelan yleisö juhli kolmea pistettä RoPS:n kustannuksella. Ilves nousi takaa-ajoasemasta 3-2-voittoon Tucon hienon hattutempun avulla. Käynnissä on 12 tappiottoman ottelun putki, joten itseluottamus on kunnossa.

Jarkko Wissin miehistöllä ei ole pelikieltoja ja terveystilannekin on hyvä. Luottopuolustaja Antti Hynynen puuttuu kokoonpanosta loukattuaan viime pelissä polvensa. Kapteenin poisjäänti on harmillinen menetys, mutta koko muu rosteri on valmiina taistelemaan voitosta.

Tietoja ottelutapahtumasta

Tervetuloa Tammelaan! Liput menevät kuumille kiville, varaa omasi ajoissa -> Linkki ennakkolipunmyyntiin

Ennakko-ostamiseen ja toimituksiin liittyvissä kysymyksissä ota yhteys info@seamchip.fi. Jos lippu/liput eivät ole saapuneet ostotapahtuman jälkeen sähköpostiisi tarkasta ensimmäisenä roskaposti.
Lippuja myy myös Ilveksen toimisto (Rieväkatu 2) arkisin klo 9.00 – 16.00.

Tapahtuma-alue lukuisine palveluineen aukeaa jo klo 15.00 ja myös VIP-tilat ovat heti käytettävissä. Livemusiikista vastaa Suomirockduo Markus Salo ja Saku Aulamo. Ilves Storen myyntipisteellä on erilaisia erikoistarjouksia. 200 ensimmäiselle sisään tulleelle lapselle annetaan Ilves-ilmapallo.


Ilves – HJK
La 16.9. klo 17.00
Tammelan stadion

Veikkauksen vedonlyönnissä kaikki Veikkausliigan ottelut.

Tätä linkkiä käyttämällä pääset suoraan päivän kertoimiin ja tuet samalla Ilveksen juniorityötä:
www.ilvesedustus.fi/veikkaus

Lauantain ottelun otteluisäntänä toimii Lähitapiola Pirkanmaa

LÄHITAPIOLA ON ELÄMÄNTURVAA
LähiTapiolan tehtävänä on turvata omistaja-asiakkaidensa elämää ja menestystä. Toimintamme kulmakivi on tuottaa etuja asiakkaillemme.

LähiTapiola Pirkanmaa on talouden, turvallisuuden ja terveyden neuvonantaja. Tarjoamme elämänturvaa henkilö- ja maatila-asiakkaille, yrityksille ja yhteisöille.  Löydät meidät lahitapiola.fi/pirkanmaa.

Olemme yksi LähiTapiola-ryhmän kahdestakymmenestä itsenäisestä alueyhtiöstä. Asiakkaanamme olet yksi omistajistamme. Itsenäisenä alueyhtiönä olemme merkittävä toimija niin paikallisena työnantajana, veronmaksajana kuin asiakkaille tuottamamme turvan ja maksettujen korvausten kautta. Mm. korvaustoiminnasta syntyvät rahavirrat jäävät hyödyntämään paikallista elinkeinoelämää.

Haluamme panostaa toiminnassamme alan parhaaseen asiakaspalveluun. Meillä on noin 90 000 asiakasta, joille henkilökohtaista palvelua tarjoaa 120 pirkanmaalaista finanssialan asiantuntijaa. Elämänturva kuvaa tapaamme palvella asiakkaitamme läpi koko elämän ja sen muuttuvien tilanteiden, ennakoiden ja huolehtien. Pidämme sinuun yhteyttä, jotta sinun ei tarvitse huolehtia. Me teemme sen puolestasi.

TURVALLISUUSTEKOJA JA YRITYSVASTUUTA

Paikallisena vakuutusyhtiönä teemme hyvää lähiyhteisöissä tukemalla muun muassa paikallista kulttuuria ja liikuntaa ja toteuttamalla turvallisuutta edistäviä hankkeita.

Sankarikoulutus antaa yhteensä 40 000 koululaiselle ja 15 000 asiakkaalle eväät oikeanlaiseen hätäensiavun antamiseen ympäri maata. Autamme parantamaan suomalaisten ensiaputaitoja, jotta mahdollisimman moni ihmishenki säästyisi.  Koulutukset ovat jatkoa LähiTapiolan vuonna 2016 aloittamille Sankarikoulutuksille, jolloin teemana oli alkusammutustaidot. Koulutuksiin osallistui viime vuonna 27 000 henkilöä ympäri Suomea. 

Vuosittain myös tarkastamme maksutta asiakkaittemme tuhansia käsisammuttimia, jotta vahingoilta vältyttäisiin.

<a class="twitter-timeline" href="https://twitter.com/IlvesEdustus">Tweets by IlvesEdustus</a> <script async src="//platform.twitter.com/widgets.js" charset="utf-8"></script>

Lue myös

Haastajasarja käyntiin Valkeakoskella – ”Avainasiat, oikeastaan koko loppusyksyyn…” haastattelussa päävalmentaja Lehtonen

Haastajasarja käyntiin Valkeakoskella – ”Avainasiat, oikeastaan koko loppusyksyyn…” haastattelussa päävalmentaja Lehtonen

Tampereen Ilves aloittaa Veikkausliigassa sijoille 7-12 sijoittuneiden joukkuiden kesken pelattavan Haastajasarjan. Ilves tippui pääsarjan runkosarjaosuuden viimeisen kierroksen jälkeen sijalle 10. Loppusarjan viidestä ottelusta ensimmäisessä eteen osuu vierasmatka,...