Ennakko: Ilves pyrkii FC Lahden ohi sarjataulukossa


Puolustuskurinsa löytänyt Ilves pyrkii seuraavaksi tehostamaan hyökkäystään FC Lahden kustannuksella. Pari viikkoa sitten ”Mustat kuhnurit” voittivat tamperelaiset 3–2-lukemin, joten tuoreita kalavelkoja on maksettavana.



Yleensä tasaisia otteluita vääntäneet Ilves ja FC Lahti ovat kohdanneet toisensa Veikkausliigassa vuodesta 2015 alkaen viisitoista kertaa. Ilves on voittanut neljästi ja hävinnyt seitsemästi. Neljä kertaa pisteet ovat menneet jakoon. Tänä vuonna joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran jo Suomen Cupissa. Tupsukorvilta maalipuiden väliin osuivat Eetu Mömmö ja Iiro Järvinen, lahtelaisilta Mikko Viitikko.

Tuorein voimainkoitos löytyy kuitenkin vain parin viikon takaa, kun kissapetoa kylvetettiin 3–2-lukemin mastokaupungissa. Jasin Assehnoun maalasi kahdesti ja Teemu Jäntti kertaalleen, eivätkä Diogo Tomásin loppuhetkien kaksi maalia riittäneet kuromaan eroa umpeen.


Kolme viimeisintä kohtaamista:
09/08/20 VEI Lahti 3 – 2 Ilves
25/01/20 SUC Lahti 1 – 2 Ilves
14/07/19 VEI Lahti 1 – 0 Ilves

Ilveksen sijoitukseen kahdeksantena on vaikuttanut loukkaantumissuma. Pitkäaikaisloukkaantuneet Tiemoko Fofana, Baba Mensah ja Janne Saksela ovat yhä sivussa. Viimeisimpänä Eetu Huuhtasen lievä sormivamma laittoi nuoren maalivahdin toipilaslistalle. Iiro Järvisen, Lauri Ala-Myllymäen, Joona Vetelin ja Maksim Stjopinin pelikuntoa tarkastellaan lähempänä ottelupäivää. 

– Muutama parempaan suuntaan mennyt pelaaja on ottanut takapakkia. Osalla on tällejä ja osan pitänee vielä kasvattaa kuntopohjaa. Toisaalta toisen epäonni on toisen mahdollisuus. Vastuuta jaetaan ja nyt tarvitaan koko joukkueen leveydeltä ponnistuksia, päävalmentaja Jarkko Wiss kertoo.

Viimeisimmässä Ilveksen ottelussa puolustuskuri löytyi jälleen. Tupsukorvat isännöivät nimivahvaa SJK:ta lauantaina Ratinassa. Ottelu päättyi maalittomana.

– Positiivista on se, että oma pelimme lähti paranemaan. Haluamme jatkaa samaa kehityssuuntaa. On saatu treenata säännöllisemmin, kun otteluruuhka hetkeksi helpotti. Hyökkäyssuuntaan on näkynyt hyviä aihioita.

Päivän kauemmin levännyt FC Lahti puolestaan rökitti RoPSin kotonaan puhtaasti 3–0. Maalipuiden väliin osuivat Timi Lahti, Dimitry Imbongo ja Pyry Lampinen. Ilir Zenelin valmentama joukkue keikkuu sijalla kuusi, vain kaksi pistettä Ilveksen yläpuolella.

– Lahti on ollut viime aikoina vahvalla itseluottamuksella liikkeellä. Pelipaikat ja -roolit ovat monipuolisesti hallussa. He ovat pelanneet jopa erinomaisesti, pallonhallinta toimii. Ruokkiiko hyvä itseluottamus hyviä tuloksia vai toisinpäin, varmaan sekä että. Joka tapauksessa se putki meidän pitää heiltä katkaista, Wiss tietää.


Maalien makuun päässyt Diogo Tomás ja viimeksi nollapelin pitänyt Mika Hilander ovat hyvässä vireessä. (kuva: Jimi Soinila)

Ilves vs. FC Lahti 22.8. klo 17.00 Ratinan stadion

LIPUNMYYNTI »

Tietoa Ratinan stadionin ottelujärjestelyistä »

Muista myös Ilves-Appi, josta näet ensimmäisenä kotijoukkueen avauskokoonpanon ja ottelutapahtuman tarjoukset.
Lataa sovellus: App Store » tai Google Play »

Lue myös