
Veikkausliigan huima mestaruustaistelu jatkuu perjantaina. Ilves matkustaa Savon sydämeen. Vastassa on sarjakärki Kuopion Palloseura. Kauden kahdessa tähän astisessa liigakohtaamisissa Ilvestä aiemmin edustaneet pelaajat pääsivät iskemään voittomaalin kuopiolaisille, joten kala(kukko)velkoja on maksettavana.
Tunteikas taistelupari
Tänä vuonna joukkueet ovat kohdanneet kolmesti. Tammikuussa Suomen Cupin ottelu Pirkkahallilla päättyi keltavihreisiin murskajaisiin 4-1. Maalitilastoihin itsensä merkkauttivat Baba Mensah, Samuel Afum, Matias Ojala ja Janne-Pekka Laine. Kuopiolaisten maalista vastasi Ville Saxman.
Osapuolet kohtasivat Veikkausliigassa ensi kerran toukokuun lopulla. KuPS aiheutti Ilvekselle koko kalenterivuoden ensimmäisen tappion. Aiemmin kaksi kautta Ilvestä edustanut keskikenttäpelaaja Reuben Ayarna rankaisi vanhaa seuraansa ja laukoi ottelun ainokaisen, kun Savossa juhlittiin 1-0-voittoa.
Elokuussa kuopiolaiset kaatoivat lisää kylmää vettä kissapedon niskaan. Oma koira puri jälleen, kun Issa Thiaw ja Ats Purje puskivat maalit mieheen. 0-2-lukemien myötä Tammelassa nähtiin kauden ensimmäinen kotitappio.
Mestaruussarjan käydessä kuumana, hakee Ilves balsamia haavoihinsa. Suurin satsauksin kauteen lähtenyt ja sarjaa nyt johtava KuPS isännöi kolmantena sijaitsevia tupsukorvia perjantai-iltana. Vain kolme pistettä erottavat joukkueet toisistaan. Vierasvoitolla puntit tasoittuisivat ja taisto mestaruuspokaalista pysyisi voimissaan viimeisille kierroksille asti.
Suomen mestaruuksia perinneseura KuPS:lla on viisi, mutta kultavuosista on vierähtänyt melkoinen tovi. Viimeksi SM-kultamitalit ripustettiin kuopiolaisten kaulaan vuonna 1976. Vastavuoroisesti Ilves juhli ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran Suomen mestaruutta kaudella 1983. Molemmat seurat siis mielellään päivittäisivät palkintokaappiaan tämän vuosituhannen ansioilla. Toki Ilves sai hallitsevana Suomen Cup-mestarina nostella pokaalia vastikään kesäkuussa.
Koutsin kommentit
Ilveksen viimeisin ottelu päättyi riemukkaasti 1-0. Kissapeto saalisti arvokkaan kotivoiton viime sunnuntaina FC Interiä isännöidessä. Ottelu kulki täysin tamperelaiskäsikirjoituksen mukaan, joskin maalit olivat kortilla. Onneksi 91. minuutilla Tiemoko Fofana pukkasi Lauri Ala-Myllymäen vapaapotkun karat sisään.
– Pelaajat havahtuivat tilanteeseen. Edellinen kotiottelumme ei ollut millään tapaa hyväksyttävä suoritus. Halusimme parantaa ja näyttää osaamistamme ihmisille, jotka ovat tulleet meitä seuraamaan ja kannustamaan. Peliesitys oli mainio ja se palkittiin kolmella pisteellä kotiyleisön edessä, Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss kertaa.
Seuraavaksi voittoa haetaan Kuopion tekonurmelta. Pitkää vierasreissua helpottaa aikaistettu matkustusaikataulu.
– Olemme läpi kauden olleet vahvoja vieraissa. Luonnonnurmen jälkeen pitää taas asennoitua tekonurmeen ja hieman nopeampaan syöttelyyn. Ottelun ensiminuutit ovat ajoittain tuottaneet vaikeuksia, joten nyt pitää huolehtia, että olemme heti alusta hereillä ja läsnä, Wiss linjaa.
– On hienoa, että seurajohto on mukana hengessä ja pääsemme jo päivää aikaisemmin matkaan. Vedämme torstaina viimeistelyharjoitukset Kaupissa ja lähdemme sitten tien päälle. Majoittuminen yön yli on sopinut meille aiemminkin. Rovaniemeltä ja Maarianhaminasta on hyviä kokemuksia, eiköhän sama järjestely toimi Kuopiossakin.
KuPS johtaa sarjaa häkellyttävän kovalla maalierolla +18. Nimekkäitä pelimiehiä riittää jokaiselle pelipaikalle. Ilveksen tapaan KuPS on pystynyt hyödyntämään erikoistilanteet edukseen.
– Kuopiolaisilla riittää vauhtia ja taitoa. He ovat pystyneet voittamaan hieman heikkoinakin päivinä kovia vastustajia. Meillä on ollut värikkäitä kohtaamisia vuosien saatossa. Eiköhän tässä matsissa ole tunnetasot aika korkealla muutenkin, Wiss tuumii.
– Olemme kokonaisuudessaan pärjänneet erikoistilanteissa hyvin, vähiten päästettyjä maaleja ja aika monta kertaa olemme itse onnistuneet. Kuitenkin aiemmissa peleissä juuri KuPS on rokottanut erikoistilanteista. Issa teki vapaapotkutilanteesta ja Reuben kulmasta. Se on yksi tärkeä osa-alue, johon keskittyä.
KuPS kävi omalla tahollaan hakemassa kolme pistettä IFK Mariehamnin vieraana viime sunnuntaina. Ottelun ainokaisen iski Tuco, joka on tamperelaisille sangen tuttu hyökkääjä. Tuco pelasi kaudella 2017 kaikkiaan 37 ottelua Ilves-paidassa viimeistellen 18 maalia. Hänen kanssaan Wissin miehistö saakin olla tarkkana, jotta ei jälleen kävisi niin, että ex-ilvesläinen pääsee iskemään maalin KuPSin eduksi.
– Niin se vain joskus menee, että tutut pelaajat ratkaisevat pelejä. Toki kentällä voi joissain tilanteissa auttaa, jos tuntee vastustajan liikkeet entuudestaan. Ei sillä kannata kuitenkaan liikaa päätä vaivata. Lähdemme joka tapauksessa nöyryydellä liikkeelle ja kunnioitamme vastustajaa. Kokonaisuudessaan KuPSilla on tehokas hyökkäyskolmikko. Tiedämme heidän vahvuutensa ja heikkoutensa.
Loukkaantuneiden Janne Sakselan ja Emile Paul Tendengin lisäksi kokoonpanossa ei ole varmoja poissaolijoita. Totutun avauskentällisen ulkopuolella on kuitenkin liikehdintää.
– Tariq Kazi ja Mikael Almen ovat hieman sairastelleet. Aleksi Tarvonen on palaamassa kuntoon. Uusia kiinnityksiä ovat toppari Juho Pietola ja laituri Eetu Mömmö, jotka nostimme junioreista loppukaudeksi edustuksen harjoitusvahvuuteen. He ovat molemmat 2002-syntyneitä ja kävivät mukanamme jo talvella. Kakkosjoukkueessa on tullut onnistumisia pidemmän aikaa, Wiss kannustaa.

Entiset keskikentän joukkuekaverit Issa Thiaw (vas.) ja Lauri Ala-Myllymäki. Taustalla Jair.

KuPS vs. Ilves 23.8. klo 18.30 Kuopion keskuskenttä
Katso Ruudun livelähetys »
Muista myös Ilves-Appi, josta näet ensimmäisenä avauskokoonpanon. Parhaimman pelaajan äänestykseen osallistumalla voit voittaa erilaisia tuotepalkintoja.
Lataa sovellus: App Store » tai Google Play »