
Ilves pelaa ensimmäisen kotiottelun yli kuukauden tauon jälkeen. Tuore Suomen Cup -mestari isännöi Kokkolan Pallo-Veikkoja tiistaina Tammelassa, kun Veikkausliiga jatkuu maaottelu- ja juhannustauon jälkeen täydellä tohinalla.
Vuosi on 2019 on edennyt vasta kesäpäivän seisaukseen asti, mutta Ilves ja KPV ovat ehtineet kohtamaan jo kolmesti tällä jalkapallokaudella. Tamperelaiset ovat olleet voitokkaita jokaisella kerralla. Yhteensä maaliero on 7-3.
08/02/19 Suomen Cupin alkulohko: KPV 1 – 2 Ilves
07/04/19 Veikkausliiga: KPV 0 – 2 Ilves
16/05/19 Suomen Cupin välierä: KPV 2 – 3 Ilves
KPV taistelee sarjapaikastaan
KPV on viime vuosien ajan tehnyt suuria panostuksia. Edustusjoukkue nousi Kakkosesta Ykköseen kaudella 2015. Nousu Veikkausliigaan koitti viime kauden päätteeksi, kun kaksiosaisessa karsinnassa kaatui TPS.
Pallo-Veikkojen ainoa Suomen mestaruus on tasan 50 vuoden takaa ja edellinen pääsarjavisiitti lähes 30 vuoden takaa. Pitkän odotuksen jälkeen Kokkolassa on jälleen päästy taistelemaan pääsarjatason menestyksestä, joskin liigavauhti on osoittautunut sangen haastavaksi.
Yhdestätoista ottelusta vihreäpaidat ovat voittaneet vain yhden. Kolme viikkoa sitten FC Honka kaatui Tapiolassa lukemin 0-1. Kylmää kyytiä KPV:lle tuli kuitenkin juhannuksen alla, kun se viimeisimmässä ottelussaan menetti johtoaseman ja hävisi kotonaan FC Interille 1-3.
Kokkolalaiset ovat läpi kauden olleet sarjataulukon hännillä. Ryhtiliikettä haettiin toukokuun lopussa, kun seitsemättä kauttaan joukkueen päävalmentajana toiminut Jarmo Korhonen erotettiin tehtävästään.
Uusi ykkösluotsi on Niko Kalliokoski. KPV joutuu etsimään lähiviikkoina kuitenkin vielä uuden vastuuvalmentajan, sillä kakkosvalmentajan paikalta vetovastuuseen nousseella Kalliokoskella ei ole liigalisenssin edellyttämää UEFA Pro -valmentajatutkintoa.
Kentällä vastuuta kantavat muun muassa kokenut toppari Ville Koskimaa ja läpimurtoa hakeva maalivahti Teppo Marttinen. Keskikentän kolmiossa Isaach Shaze, Sebastian Mannström ja Hendrik Helmke rytmittävät peliä. Hyökkäyspäässä lisää tehoja odotetaan täksi kaudeksi hankituilta Simo Roihalta ja Enoch Banzalta.
Lue lisää KPV:stä aiemmin julkaisemastamme seuraesittelystä »
Hyvin menee, mutta menkööt
Tällä hetkellä Ilves suorastaan elää unelmaansa. Joukkue voitti viikko sitten Suomen Cupin kultaa kaatamalla finaalissa IFK Mariehamnin maalein 2-0. Välierävaiheessa juuri Ilves oli kurmuuttanut KPV:tä hakemalla kahdella lisäajan maalilla 3-2-vierasvoiton. Veikkausliigassa tupsukorvat ovat keikkuneet läpi kauden kärkikahinoissa. Tällä hetkellä sarjasijoitus on kolmas, vain pisteen päässä FC Interistä ja FC Hongasta.
Huipulla kuitenkin tuulee, eikä menestykseen kannata tuudittautua. Sarjapaikastaan vimmatusti taisteleva KPV on kaikkea muuta kuin helppo pisteautomaatti. Työmotivaation pitää siis löytyä jälleen tiistaina, etenkin kun Ilveksellä on loistava tilaisuus tavoitella tosissaan jopa sarjan mestaruutta.
Viimeisin liigakamppailu oli riemukasta katseltavaa sekin. Toukokuun viimeisenä päivänä kärkikamppailu FC Interin maaperällä käynnistyi hienosti, kun Ilves johti ottelua 2-0 jo ensimmäisen kymmenminuuttisen jälkeen. Inter kuitenkin kiri tasalukemiin, kunnes ottelun lopussa turkulaislähtöinen Ilari Mettälä ratkaisi keltavihreille 3-2-vierasvoiton.
Ilves pääsee takaisin tositoimiin melko hyvän terveystilanteen saattelemana. Loukkaantuneiden listalla on kaksi pelaajaa. Aleksi Tarvonen teloi tiistain harjoituksissa jalkansa. Vamma vaatii vielä lisätutkimusta, mutta todennäköisesti toipuminen vie vähintään kuukauden. Myös Santeri Haarala kuntouttaa nilkkaansa vielä joitakin viikkoja.
Pysyvänä muutoksena joukkueen miesvahvuuteen on se, että Samuel Afum jättää Ilveksen. Sopimuksen purkaminen on tehty yhteisymmärryksessä pelaajan ja seuran välillä. Ghanalaishyökkääjä saapui Ilvekseen viime joulukuussa 1+1-vuotisella sopimuksella. Talven ja kevään loukkaantumisten myötä sopivan roolin löytyminen pelaavassa kokoonpanossa muodostui aiottua haasteellisemmaksi. Afum ehti pelata kahdessa Veikkausliiga-ottelussa ja viidessä Suomen Cup -ottelussa. Ilves kiittää yhteisestä ajasta ja toivottaa menestystä uudelle urapolulle. Samalla uuden hyökkääjähankinnan etsintä on aktiivisesti käynnissä.
Koutsin kommentit
KPV ehti pelata yhdeksän ensimmäistä liigaotteluaan ilman voittoja. Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss muistaa kuitenkin, että hänen joukkueensa oli Suomen Cupin välierässä tukalassa 1-2-tappioasemassa KPV:lle varsinaisen peliajan päättyessä. Diogo Tomás ja Lauri Ala-Myllymäki ratkaisivat lisäajan maaleilla Ilveksen voiton, mutta kokkolalaiset pitivät tupsukorvia siihen asti pahassa pinteessä.
– KPV:llä oli pitkä vaikea putki menossa. Sitä kierrettä on vaikea saada poikki. Siinä kysytään henkilökohtaista taitoa ja valmentaja toivoo, että joku ottaa maalintekovastuun ylhäällä, Wiss kuvailee.
– KPV osoitti Honka-matsissa, että sillä on paljon potentiaalia. Kovatkin vastustajat ovat kaadettavissa. Heidän voittotilinsä aukesi ja se on tärkeää henkisesti. Saimme omakohtaisesti kokea KPV:n vaarallisuuden cupin välierässä. Se oli pienten marginaalien peli.
Jännittävien käänteiden jälkeen Ilves on selvinnyt voittajana kaikista kolmesta ottelusta. Sittemmin vastustajan valmentaja on vaihtunut, mutta pelaajat ovat yhä tuttuja.
– Olemme kohdanneet jo kolmesti tällä kaudella, joten kyllä tässä vaiheessa tunnemme toisemme hyvin. Meidän kannaltamme ne olivat hyviä pelejä. Toki valmentajavaihdos hieman sekoittaa pakkaa ja sen aiheuttamia mahdollisia muutoksia meidän pitää tutkailla, Wiss pohtii.
Pääpaino on kuitenkin oman pelirytmin löytämisessä maajoukkuetauon ja pokaalijuhlien jälkeen. Suomen Cupin mestaruudesta ei jaeta lisäpisteitä Veikkausliigassa.
– Yksi keskeinen asia meille on keskittyminen ja hyvä valmistautuminen. Cupin voittamisen juhlahumu on laantunut ja olemme hakeneet jälleen laadukasta arkea työnteon merkeissä.
– Palasimme sunnuntaina mantereelle saarelta ja kokoonnuimme jo maanantaina harjoituksiin, mutta aloitimme niin sanotusti pehmeällä laskeutumisella. Pikkuhiljaa tahtia on kovennettu ja nyt olemme jälleen täysi vaihde päällä valmiina taistelemaan pisteistä, Wiss päättää.


Ilves vs. KPV, tiistaina 25.6. klo 18.30, Tammelan stadion
Ottelu on luonnollisesti myös Veikkauksen pitkävetokohde, katso kertoimet täältä.
Muista myös Ilves-app, josta näet ensimmäisenä kotijoukkueen avauskokoonpanon pelipäivänä ja parhaimman pelaajan äänestykseen osallistumalla voit voittaa erilaisia tuotepalkintoja.