Ennakko: KPV – Ilves, tähtäimessä paikka cup-finaaliin


Ilveksen kiireinen toukokuu saa seuraavaksi jatkoa Kokkolan Pallo-Veikkojen vieraana. Suomen Cupin välierä on kutkuttava herkkupala muutenkin jännittävän liigakauden lomassa. Ilves ei ole hävinnyt tänä vuonna kummassakaan kilpailussa otteluakaan.

Ilves ja KPV ovat kohdanneet jo kahdesti tällä kaudella. Helmikuussa tupsukorvat hakivat 2-1-vierasvoiton cupin lohkovaiheessa. Veikkausliigan avausottelussa tulos oli puolestaan 2-0 tamperelaisten eduksi, joten kokkolalaisilla on paljon hampaankolossa.

Cup-välierän alla päävalmentaja Jarmo Korhosen miehistö on saanut levätä Veikkausliiga-kiireiden keskellä yhden päivän Ilvestä enemmän. KPV pelasi lauantaina kotonaan maalittoman tasapelin FC Lahtea vastaan. Jarkko Wissin suojatit puolestaan hakivat sunnuntai-iltana RoPS:n vieraana 1-0-voiton Tiemoko Fofanan komealla maalilla.

KPV:n terveystilanne on verrattain hyvä. Avainpelaajista ainoastaan Isaac Shaze puuttunee kokoonpanosta. Ilveksen loukkaantuneiden lista onkin ollut murheellisempaa luettavaa, sillä joukkueen vahvuudesta puuttui viikonloppuna Lauri Ala-Myllymäki, Mikael AlménMatias OjalaSanteri HaaralaNaatan Skyttä ja Samuel Afum.

Loukkaantumisista huolimatta Ilves marssii sarjakärjessä ilman tappioita. Vastavuoroisesti KPV on liigan jumbojoukkue ilman voittoja.

Kokkola back in business

KPV on viime vuosien ajan tehnyt suuria panostuksia. Edustusjoukkue nousi Kakkosesta Ykköseen kaudella 2015. Nousu Veikkausliigaan koitti viime kauden päätteeksi, kun kaksiosaisessa karsinnassa kaatui TPS.

Pallo-Veikkojen ainoa Suomen mestaruus on tasan 50 vuoden takaa ja edellinen pääsarjavisiitti lähes 30 vuoden takaa. Pitkän odotuksen jälkeen Kokkolassa on siis jälleen päästy taistelemaan pääsarjatason menestyksestä.

Ilveksen kanssa samassa Suomen Cupin B-lohkossa pelannut KPV oli lohkovaiheen kolmas. Neljännesvälierissä kaatui VJS (2-0) ja puolivälierissä RoPS (2-1).

Cup-finaaliin perinneseura on yltänyt kahdesti, kuitenkin häviten molemmat. Vuonna 1982 Haka vei pokaalin maalein 3-2 ja vuonna 2006 HJK oli parempi 1-0-tuloksella.

Ilves tasaisen tappavana

Suomen Cupin lohkovaihe sujui Ilvekseltä erinomaisesti. Viidestä ottelusta joukkue voitti neljä ja kertaalleen pelattiin tasan. Tuloksena oli hienosti 13 pistettä ja lohkovoitto.

Pudotuspeleissä Ilves on tähän mennessä voittanut FC KTP:n (2-0) ja FC Hongan (2-1 rp). Mikäli tupsukorvat ylläpitävät vahvaa virettään, on ensimmäinen finaalipaikka lähes 30 tauon jälkeen erittäin lähellä.

Viimeisimmän kerran Ilves pelasi cup-finaalissa vuonna 1990, jolloin tamperelaiset juhlivat 2-1-voittoa HJK:sta yli 8000 ihmisen edessä Olympiastadionilla.

Kaikkiaan Ilves on pelannut loppuottelussa kolmesti. Ensimmäisen kerran vuonna 1976 Lahden Reipas vei mestaruuden tuloksella 2-0. Kolme vuotta myöhemmin keltavihreät nostivat ensimmäistä kertaa cup-kannun ilmaan voittamalla TPS:n maalein 2-0.

Cup-mestarit vuosimallia 1979

KPV vs. Ilves to 16.5. klo 18.30 Kokkolan keskusurheilukenttä

Hyödynnä Oma Ruutu-kampanja 31.5.2019 mennessä, niin saat ensimmäisen tilauskuukauden ilmaiseksi ja tuet samalla seuraasi. Vieraile osoitteessa ruutu.fi/lahjakortti ja käytä tunnusta: SC19ILVES

Ottelu on luonnollisesti myös Veikkauksen pitkävetokohde, katso kertoimet täältä.

Muista myös Ilves-app, josta näet ensimmäisenä Ilveksen avauskokoonpanon pelipäivänä ja parhaimman pelaajan äänestykseen osallistumalla voit voittaa erilaisia tuotepalkintoja.

Lue myös