Koronaepidemia on hellittämässä ja kotimainen futiskausi pääsee jatkumaan. Alunperin maaliskuulle kaavailtu Suomen Cupin neljännesvälierävaihe käynnistyy tiistaina. B-lohkon voittanut Ilves kohtaa Ykkösessä pelaavan FC KTP:n. Viime vuonna kilpailun samassa vaiheessa kotkalaiset joutuivat toteamaan tamperelaiset paremmiksi lukemin 0-2. Tälläkin kertaa hallitseva cup-mestari Ilves on hienoinen ennakkosuosikki, kun ratkotaan puolivälieriin pääsijät.
Ilves pyrkii toistamaan viime kauden kaavan
Tamperelaiset voittivat liigajoukkueiden B-lohkon tappioitta. Samalla kokonaisputki venyi jo 14 otteluun ilman häviöitä. Tasan vuosi sitten samassa pudotuspelien alkuvaiheessa Iiro Järvinen ja Emile Paul Tendeng upottivat KTP:n laivan iskemällä 2-0-luvut Arto Tolsa -areenan tulostaululle. Myöhemmin Ilves marssi aina mestaruuteen asti, eikä vauhti ole toistaiseksi hiljentynyt.
Keltavihreät pelasivat kilpailullisen ottelun viimeksi helmikuun lopussa. Lohkovaiheen viimeisessä ottelussa vastaan asettui alavireinen SJK, josta ei ollut suurta vastusta. 3-0 päättyneessä kotivoitossa maalipuiden väliin osuivat Tendeng, Tiemoko Fofana ja Tatu Miettunen. Maalinsuulla Matias Riikonen piti nollapelin juuri ennen 18-vuotissyntymäpäiviään.
Tuoretta pelituntumaa saatiin kuitenkin harjoitusottelusta SJK:ta vastaan viime keskiviikkona. Tammelassa pelatun kahden tunnin mittaisen ottelun lopputulos oli 2-2. Kotijoukkueen osumista vastasi pirteästi esiintynyt Ilari Mettälä. Samaisessa ottelussa Janne-Pekka Laine väänsi nilkkansa ja hänellä on nyt edessään muutaman viikon kuntoutus. Muita varmoja poissaolijoita ei Ilveksellä ole, joten peliajasta on kova kilpailu.
14 ottelun tappioton cup-putki:
22.2. lohkov. Ilves – SJK 3-0
15.2. lohkov. FC Haka – Ilves 1-1
8.2. lohkov. Ilves – KuPS 1-1
1.2. lohkov. Ilves – RoPS 3-1
25.1. lohkov. FC Lahti – Ilves 1-2
– – –
15.6. finaali IFK Mariehamn – Ilves 0-2
16.5. välierä KPV – Ilves 2-3
30.3. 2. kierros FC Honka – Ilves 3-4 rp. (1-1)
16.3. 1. kierros KTP – Ilves 0-2
23.2. lohkov. Ilves – VPS 3-0
8.2. lohkov. KPV – Ilves 1-2
2.2. lohkov. Ilves – SJK 2-1
26.1. lohkov. Ilves – RoPS 1-1
18.1. lohkov. Ilves – KuPS 4-1
KTP:n nuori joukkue hyvässä iskussa
Perinneseura KTP:n historiaan mahtuu useita hissivaiheita, mutta viime vuosina sarjatasoksi on vakiintunut Ykkönen. Kymmenen joukkueen sarjassa vihreävalkoiset olivat viime kaudella neljänsiä. Palloilukaupunkina kunnostautunut Kotka ei ole vierasjoukkueelle helppo paikka hakea voittoa.
Reilu vuosi sitten päävalmentajaksi nostettu virolainen Argo Arbeiter jatkaa penkin päässä – vanhan kotikaupunkinsa Tallinnan ”pohjoisnaapurissa”. Arbeiterin maanmies ja Veikkausliigaa VPS:n ja JJK:n paidassa pelannut Hindrek Ojamaa on tuore vahvistus KTP:n takalinjoille. Sangen nuoren joukkueen keski-ikä on vain 22 vuotta, joten keskikentälle hankittiin hyvä annos kokemusta värväämällä 30-vuotias David Ramadingaye ja 29-vuotias Zakaria Beglarishvili.
Keskikentältä löytyy myös entuudestaan Ilvekselle tuttuja pelureita, sillä Thomas Agyiri pelasi tupsukorvissa yhdeksän liigaottelua kaudella 2018 ja Antti Mäkijärvi puolestaan 17 kaudella 2015. Vastavuoroisesti Ilveksen luottopakki Felipe Aspegren pelasi kaudella 2015 KTP:n paidassa 36 ottelua kaikki kilpailut mukaanlaskettuna.
Kuluvana vuonna KTP on pelannut vakuuttavasti häviämättä otteluakaan. Liigan ulkopuolisten joukkueiden alkulohkossa vihreävalkoiset saalistivat neljä voittoa ja yhden tasapelin, jotka oikeuttivat selvään lohkovoittoon. Viimeisimpänä helmikuun lopussa lohkokakkonen MP jäi jalkoihin lukemin 4-1. Maalinteossa onnistuivat Mäkijärvi, Agyiri, Beglarishvili ja Valtteri Vesiaho. Harjoitusotteluiden osalta KTP voitti viikko sitten tiistaina paikallisvastustaja Peli-Karhut lukemin 2-0.
Koutsin kommentit
Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss ei usko KTP:n enää pelaavan historiasta tuttua suoraviivaista ”ahtaajafutista”. Tupsukorvat kohtasivat pari vuotta sitten harjoitusottelussa JK Kalevin, jonka päävalmentaja Argo Arbeiter tuolloin oli. Lisäksi vastustajaa on tutkailtu videotallenteista.
– Tunnemme KTP:n valmentajiston ja pelitavan melko hyvin. Argon lisäksi siellä on Ossi Virta, joka on hyvin ammattitaitoinen kakkoskoutsi. He pyrkivät hallitsemaan palloa paljon. Kärsivällisesti vastustajan muotoa syötellään rikki, Wiss tietää.
Vuosi sitten vastaavassa tilanteessa Ilves haki ”Tolsalta” 2-0-voiton. Satamakaupungissa puhaltavat nyt kuitenkin uudet tuulet.
– KTP on onnistunut cupin peleissä hyvin etenkin kotikentällään. Kasassa on nuori joukkue, jossa on ollut paljon vaihtuvuutta. He ovat tehneet hyviä uusia hankintoja.
– Me olemme taas lähes samalla nipulla liikenteessä. Toki nyt on niin pitkä tauko alla, että täyttä varmuutta pelivalmiudesta ei ole. Liigajoukkueena voittamisen paine on kuitenkin meidän niskassa.
Kissapedon pre season on sujunut poikkeusoloissakin mallikkaasti. Odottavan aika on silti piinaavan pitkä.
– Olemme treenanneet mahdollisuuksien mukaan todella terävästi ja nyt on alettu palautella aiempaa enemmän. Oikeat pelit alkavat ja asenne pitää olla kohdillaan. Tässä vaiheessa odotan ihan jo sitäkin innolla, että pääsee joukkueen kanssa tien päälle, Wiss heittää.

KTP-puolustus saa olla tarkkana tulikuuman Ilari Mettälän kanssa
FC KTP vs. Ilves
16.6. klo 20.00 Arto Tolsa -areena