Ennakko: Kauden viimeinen ottelu sunnuntaina Maarianhaminassa

ifk1

Hienon kauden pelannut Ilves matkustaa viikonloppuna kauden viimeiseen otteluunsa Ahvenanmaalle. Sunnuntaina kello 15:00 alkavassa ottelussa on isot panokset, sillä kotijoukkue tavoittelee Suomen mestaruutta ja Ilves pääsyä Euroopan-kentille.

Ilveksellä on vielä mahdollisuus sijoittua neljänneksi ja päästä sen myötä Euroopan-kentille tulevalla kaudella. Kauden viimeiseen otteluun Maarianhaminaan on tulossa yli 100 tamperelaiskannattajaa.


Ilveksen kauden viimeinen ottelu Maarinahaminassa:
IFK Mariehamn – Ilves su 23.10. klo 15:00 Wiklöf Holding Arena.

SUORAT LÄHETYKSET:
Ruutu+ 
IS Extra 

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahteen otteeseen ja molemmilla kerroilla otteluissa on ollut samanlainen kaava – Ilves on vienyt peliä ja IFK Mariehamn käynyt tekemässä maalin tai pari. Huhtikuun lopussa Tammelassa saarelaiset voitti numeroin 0-1 (0-1) Anthony Clementin 30 metristä laukomalla unelmamaalilla. Heinäkuun puolivälissä Maarianhaminassa kotijoukkue oli parempi numeroin 3-1 (1-1) Ilveksen pelattua tuolloin kenties kauden parasta peliään vieraskentällä..

Ensimmäistä kauttaan IFK Mariehamnin päävalmentajan paikalla oleva Peter Lundberg on luotsannut joukkueen satumaisen upeaan kauteen. IFK Mariehamn oli Ilveksen ohella monien medioiden papereissa putoajan ja karsijan paikalla, mutta toisin on käynyt.

IFK Mariehamn on porskuttanut koko kauden sarjan kärkipäässä ja etenkin puolustuspelaaminen on ollut timanttista. Joukkue on päästänyt selkeästi vähiten maaleja koko liigassa – ainoastaan 24 maalia 32 ottelussa. Voittoja on kertynyt 16, tasapelejä 10 ja tappioita kuusi. Kasassa on yhteensä 58 sarjapistettä ja joukkue on sarjakärjessä pisteen edellä HJK:ta, kaksi pistettä edellä SJK:ta ja kuusi pistettä edellä Ilvestä. Viime ottelussaan IFK Mariehamn voitti vieraskentällä FC Lahden numeroin 0-2 (0-1).

Sarjakärjellä on tiivis ja laadukas nippu. Maarianhaminalaisten maalivahti Walter Viitala pelaa elämänsä kautta ja kokenut topparipari Jani Lyyski-Kristian Kojola dominoi kenttiä ottelusta toiseen. Hyökkäyspäässä Jamaikan maajoukkueeseenkin noussut Dever Orgill on tehnyt tällä kaudella 12 maalia ja hänen vierellään Aleksei Kangaskolkka on ollut kovassa iskussa.

Ilves kauden viimeiseen otteluun

Ilves on pelannut tällä kaudella 32 ottelua, joista se on voittanut 15, pelannut seitsemän kertaa tasan ja hävinnyt 10 kertaa. Kasassa on yhteensä 52 sarjapistettä ja sijoitus Veikkausliigassa on viides. Viime ottelussa Ilves kärsi harmittavasti kauden toisen kotitappionsa, kun HJK nousi toisella jaksolla voittoon numeroin 1-3 (1-0). Tammela oli tottakai loppuunmyyty.

Keltapaitojen kokoonpanosta puuttuvat sunnuntaina varmuudella pitkäaikaispotilaat, puolustuksen Antti Hynynen, keskikentän Eero Korte sekä hyökkäyksen Mika Lahtinen. HJK-ottelussa nilkkansa vääntänyt Lauri Ala-Myllymäki on myös sivussa. Korttilin täyttymisen takia pelikiellossa ollut Tuure Siira palaa kokoonpanoon.

”Olemme treenanneet rauhallisesti tämän viikon ja toivuttu hiljalleen siitä maanantain HJK-tappiosta. Pelaajilla on edelleen työmoraali todella korkealla ja he ovat valmiita menemään vielä kerran täysillä.”

”Tavoitteena on saalistaa IFK Maarianhaminan päänahka. He ovat ainoa joukkue, jota emme ole pystyneet tällä kaudella voittamaan. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin saarella on vähän vilpoista ja tuulista, mutta ei haittaa.”

”Siellä on stadion varmaan aivan täynnä molempien joukkueiden kannattajia ja hieno juttu, että Tampereeltakin on lähdössä paljon ihmisiä kannustamaan Ilvestä. Tavoitteena on hakea vierasvoitto ja sen jälkeen sitten lasketaan kaikkien joukkueiden pisteitä” kommentoi päävalmentaja Jarkko Wiss.

Lue myös