
Molemmilla riittää panosta
Veikkausliigan päätöskierros pelataan lauantaina. Sarjakolmonen Ilves matkustaa Maarianhaminaan ja kohtaa sarjanelosen IFK:n. Viimeisen pelinsä hallitsevana Suomen mestarina pelaava ”Grönvitt” ei tänä vuonna saa mitalia, mutta eurocup-paikka on edelleen ulottuvilla. Ilveksen tavoitteena on puolestaan kirkastaa jo varmistunut mitali pronssista hopeaksi.
Joukkueiden keskinäisissä kohtaamisissa verkot ovat heiluneet. Toukokuun alussa saarelaisia pöllytettiin Tampereella 3-0-lukemin. Maaleista vastasivat Tatu Miettunen, Youness Rahimi ja Tuco. Heinäkuun vieraspelissä Ilves johti kahdesti, mutta lopulta pisteet tasattiin numeroin 2-2. Maalitilastoihin nimensä saivat Eero Tamminen ja Tuco, kotijoukkueesta Anthony Dafaa ja Robin Sid.
Joukkue-esitysten lisäksi juuri maalintekijät ovat nyt erityisen suurennuslasin alla. Veikkausliigan maalipörssiä johtava IFK Mariehamnin Aleksei Kangaskolkka on kauden aikana osunut tolppien väliin 16 kertaa. Ilveksen Tucolla ja HJK:n Filip Valencicilla on kasassa 15 osumaa, joten maalikuninkuudesta käydään tiukkaa kamppailua päätösvihellykseen asti.
Tunteet pinnassa
Viimeisimmissä peleissään molemmat joukkueet juhlivat tärkeää voittoa. IFK kävi viikko sitten napapiirillä kaatamassa RoPS:n puhtaasti 3-0. Tupsukorvat puolestaan voittivat PS Kemin Tammelassa 1-0 kemiläisten oman maalin turvin.
Viimeisen kotipelin jälkeen kaksi tamperelaispelaajaa julkisti päätöksen uran lopettamisesta. Puolustuksen Antti Hynynen ja keskikentän Jaakko Juuti laittavat nappulakengät naulaan kauden päätteeksi. 33-vuotiaalla kapteeni Hynysellä on täynnä 300 ottelua Veikkausliigassa. 30-vuotias Juuti on pelannut 100 liigaottelua ja myös hän on kantanut C-nauhaa pitkän Ilves-uransa aikana. IFK-peli sulkee ympyrän heidän osaltaan.
Käy lauantain ottelussa kuinka tahansa, on Ilveksen kauteen mahtunut ikimuistoisia ja tunteikkaita hetkiä. Ensimmäinen mitali menestyksekkään 1980-luvun jälkeen on jo varma. Paljon kaivatut eurocup-ottelut tekevät myös paluun Tampereelle. Nyt on aika paketoida upea kausi mieluiten hopeisin juhlakoristein.
Viimeisen viikon vääntö
Ilveksellä on vahva kokoonpano käytettävissään, mutta rikkonaisen kauden pelanneet Emile Paul Tendeng ja Tariq Kazi eivät pääse kentälle saarella. Päävalmentaja Jarkko Wiss uskoo joukkojensa syttyvän viimeiseen koitokseen.
– Ei tässä ole paljoa juhlittu, kausi on yhä kesken. Pelaajilla oli vapaa viikonloppu, mutta maanantaina aloitettiin taas täysi harjoitteluviikko. Motivaatio lähtee jokaisesta itsestään. Hopea on vielä auki. Kaikki paineet voimme kuitenkin sysätä vastustajalle, me lähdemme otteluun rennon positiivisesti.
– IFK on suoraviivainen ja hyvin organisoitu joukkue. Puolustus on tiivis ja yläalueella on vaarallisia hyökkääjiä. Maarianhaminassa on pieni kenttä, joten pallon saa toimitettua nopeasti boksiin. Samalla erikoistilanteiden merkitys korostuu, Wiss tietää.
Ilves saanee vahvan tuen omilta kannattajiltaan Saarella, sillä tietojen mukaan paikalle olisi matkustamassa reilusti yli 100 mahtavaa kannattajaa. Kauden päätöshumua voi seurata kotisohvalta suorana lähetyksenä IS Extran ja RuutuPlussan välityksellä. Lisäksi Kortteliravintola Kivenheitto näyttää ottelun suorana screenillä ravintolassaan.

IFK Mariehamn – Ilves
La 28.10. klo 14.00
Wiklöf Holding Arena
Tätä linkkiä käyttämällä pääset suoraan päivän kertoimiin ja tuet samalla Ilveksen juniorityötä:
www.ilvesedustus.fi/veikkaus