Ennakko: Kalavelkoja maksettavana JJK:lle

Neljä edellistä peliä huilannut ”Taikuri-Tendeng” palaa pian Tammelaan

Tyly ensitapaaminen

Vuonna 1992 Jyväskylän Jalkapalloklubina perustettu seura nousi täksi kaudeksi pääsarjatasolle. Nykyiseltä nimeltään JJK Jyväskylä ja Ilves ovat kohdanneet toisensa Veikkausliigassa vasta yhden kerran.

Toukokuun lopussa ”Kettupaidat” ottivat 3-1-voiton sateisella Harjun stadionilla. Kotijoukkueen osumista vastasivat Severi Vielma ja Gaël Etock kahdesti. Ilveksen ainokaisen viimeisteli Tuco rangaistuspotkusta.

Voitto on JJK:n ainut tämän kauden sarjassa. Ilves tekee kaikkensa, että temppu ei toistamiseen onnistu.

Keski-Suomi haluaa pysyä liigakartalla

19 kierroksen jälkeen JJK on juuttunut sarjataulukon hännille. Liigatulokkaiden kausi on ollut vaikea, mutta merkkejä paremmasta on esillä.

Kahdessa edellisessä ottelussaan he pakottivat VPS:n ja RoPS:n 1-1-tasapeleihin. Voittokaan ei ollut kaukana.

Kokeneiden pelaajien rintamalta mm. Mikko Manninen ja Tommi Kari näyttävät esimerkkiä nuoremmilleen. Ilvestä vielä viime vuonna edustaneet Samu Nieminen ja Tomi Petrescu ovat myös olleet kantavissa rooleissa.

Heinäkuussa hankitut ulkomaan vahvistukset tuovat uutta lisävirtaa. Viron maajoukkuepuolustaja Hindrek Ojamaa ja debyytissään maalin iskenyt serbihyökkääjä Saša Jovović ovat sopeutuneet joukkueeseen nopeasti.

Juha Pasojan luotsaama miehistö luottaa vahvaan syyskauteen. JJK:lla on edelleen täydet mahdollisuudet nousta vähintäänkin pois suoran tippujan paikalta.

Verkkojen odotetaan heiluvan

Ilveksen sarjasijoitus on tällä hetkellä kuudes. Tupsukorvat seilaavat viiden ottelun tappiottomassa putkessa. Yksi voitto ja neljä tasapeliä sarjan kärkipäätä tavoittelevia joukkueita vastaan ei ole missään nimessä huono suoritus.

Viime lauantaina Ilves riisui mestaruutta jahtaavan VPS:n aseista. 0-0 päättyneessä tasapelissä puolustus toimi erinomaisesti, sillä vastustaja ei päässyt kertaakaan maalipaikoille. Hyökkäyssuuntaan jäi kuitenkin petrattavaa.

Maalinälkää joukkueeseen tuo hyökkäävän keskikenttätaiturin Emile Paul Tendengin kuntoutuminen lievästä reisivammasta. Viime kaudella koko sarjan parhaimmaksi pelaajaksi valittu Tendeng palannee kokoonpanoon lauantaina.

Laitapuolustajat Antti Hynynen ja Antti Koskinen ovat edelleen loukkaantuneina. Toppari Jani Tanskan pelikunto selviää lähempänä ottelupäivää.

Elokuu käynnistyy jännittävistä asetelmista. Ilveksellä on eroa mitalisijoihin vain neljä pistettä. Himoittu eurocupin lisäpaikka eli sarjataulukon neljäs sija siintää yhden pisteen päässä. Kaikki on vielä omissa käsissä.

Tervetuloa kannustamaan Ilves kotivoittoon!

-> Lipunmyynti

<iframe src="https://www.facebook.com/plugins/video.php?href=https%3A%2F%2Fwww.facebook.com%2Filvesjalkapallo%2Fvideos%2F10154940784787945%2F&show_text=0&width=560" width="560" height="315" style="border:none;overflow:hidden" scrolling="no" frameborder="0" allowTransparency="true" allowFullScreen="true"></iframe>


Ilves – JJK
La 5.8. klo 17.00
Tammelan stadion

Veikkauksen vedonlyönnissä kaikki Veikkausliigan ottelut.

Tätä linkkiä käyttämällä pääset suoraan päivän kertoimiin ja tuet samalla Ilveksen juniorityötä:
www.ilvesedustus.fi/veikkaus

<a class="twitter-timeline" href="https://twitter.com/IlvesEdustus">Tweets by IlvesEdustus</a> <script async src="//platform.twitter.com/widgets.js" charset="utf-8"></script>

Lue myös