Hyvävireinen Ilves saa lauantaina vierailijoita Suomen Turusta. FC Inter on tänä kesänä ehtinyt voittaa Suomen Cupin mestaruuden ja myös vaihtaa päävalmentajaa.
Joukkueet ovat kohdanneet kahdesti tänä vuonna. Maaliskuisessa Suomen Cupin puolivälieräottelussa sinimustat onnistuivat hankkimaan kotikentällään 2-0-voiton Benjamin Källmanin maaleilla. Inter marssi lopulta koko kilpailun voittoon. Veikkausliigan osalta Ilves vei ensimmäisen ottelun toukokuussa nimiinsä hakemalla Turusta 1-0-vierasvoiton. Ainokaisesta vastasi Lauri Ala-Myllymäki.
Inter pyrkii hyödyntämään potentiaalinsa
Inter ei Cup-mestaruudesta huolimatta ole niittänyt suurta menestystä sarjapeleissä. Etenkin puolustuspelaaminen on tuottanut päänvaivaa. Inter on päästänyt 15 ottelussa 29 maalia, joka on koko sarjassa toiseksi eniten IFK Mariehamnin jälkeen. Sarjasijoitus on toistaiseksi kahdeksas. Nimivahva joukkue pyrkii tasonnostoon.
Puolustuksessa häärii Ilvestä viime kaudella edustanut Teemu Penninkangas. Kokeneet Ari Nyman ja Mika Mäkitalo rytmittävät peliä keskikentällä. Nuoremmasta kaartista Benjamin Källman on noussut kotimaisten liigahyökkääjien eturiviin. Timo Furuholm ja Mika Ojala on tuttu tehokaksikko sinimustien riveistä jo viime vuosikymmenen puolelta.
Valmentajarintamalla puhaltaa uudet tuulet. Italialainen Fabrizio Piccareta päätti jättää ykköskäskyttäjän tehtävänsä kolme viikkoa sitten. Walesilainen apuvalmentaja John Allen nousi päävastuuseen. Allen sai aisaparikseen Kari Virtasen, joka muistetaan erityisesti IFK Mariehamnin luotsaamisesta Suomen mestaruuteen vuonna 2016.
Viime tiistaina Allenin miehistö koki karvaan 2-3-tappion isännöidessään FC Honkaa. Inter nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta tasoihin Källmanin ja honkalaisten oman maalin turvin, mutta päästi ratkaisevan maalin verkkoonsa 89. peliminuutilla.
Ilves tappioton kotonaan
Toisin kuin Inter, Ilves oli viimeksi voittavana osapuolena 2-3 päättyneessä ottelussa. Seinäjoella pelattu trilleri päättyi SJK:n tappioon, kun Ilveksen Marius Noubissi, Lauri Ala-Myllymäki ja Issa Thiaw iskivät maalit mieheen. Tuolloinkin viimeinen osuma syntyi minuutti ennen täyttä aikaa. Voitolla tamperelaiset nousivat kuudenneksi sarjassa.
– Mikä tärkeintä, niin saimme viime hetkillä hyvän tuloksen raavittua Seinäjoelta mukaan. Se varmasti nostaa joukkueen moraalia ja tekemistä. Olemme tehneet asioita paremmin, kuin mitä kesäkuun alussa. Fiilis ja itseluottamus on noussut joukkueessa. Pallollinen peli ja pelinavaus on terävöitynyt, päävalmentaja Jarkko Wiss kertoo tyytyväisenä.
Samassa SJK-ottelussa Noubissin varoitustili täyttyi, joten hän kärsii yhden ottelun pelikieltoa. Kamerunilaishyökkääjän lisäksi ainoastaan pitkäaikaisloukkaantunut Baba Mensah on varma poissaolija kokoonpanosta. Interin paikallisvastustaja Turun Palloseurasta täksi kaudeksi keltavihreisiin liittynyt Ilari Mettälä on saanut pitkän kuntoutusjakson jälkeen kaksi liigaottelua vyölle.
– Terveystilanne on kiitettävä, vaikka pelejä ja pieniä tällejä on kertynyt paljon. Ilari on selvinnyt vaikeasta talvesta ja keväästä. Pelituntuman kasvaessa hänet tullaan näkemään vielä paremmassa iskussa. Moni nuori pelaajamme on nostanut vahvasti päätään, joten kokonaisuus näyttää hyvältä. Osa pojista hakee pelituntumaa yhteistyöseuroissamme viikonlopun aikana, Wiss toteaa.
Merkillepantavaa on, että Ilves on päästänyt maalin Tampereella viimeksi huhtikuussa. Sen jälkeen tupsukorvat ovat pitäneet maalinsa koskemattomana viisi kotiottelua putkeen. Kotiyleisön edessä Ilves ei ole hävinnyt vielä kertaakaan.
– Tällä linjalla on hyvä jatkaa ja samalla pyrkiä entistä useammin täysiin pistepotteihin. Perättäiset voitot kohentavat sarjasijoitusta kummasti. Nyt on alla kaksi 0-0-peliä Tammelassa, ja vaikka ne olivat hyviä pelejä kovia joukkueita vastaan, niin haluamme tarjota kotiyleisölle vielä enemmän onnistumisia ja maaleja.
Lauantain vastus on uudistunut aiemman kohtaamisen jälkeen, mutta Interin pelitapaan on tullut tasaisuutta.
– John Allen vetovastuussa ja taustalla Kari Virtanen, niin kyllähän siinä on tuttuja askelmerkkejä heidän pelaamiseensa tullut. Heidän ajatusmallinsa on selkeä niin puolustus- kuin hyökkäyssuuntaan. Tiedostamme Interin vahvan hyökkäyskaluston, josta löytyy ratkaisijoita. Olemme seuranneet heiltä muutaman edellisen matsin, mutta kyllä päähuomio on omassa tekemisessä, Wiss päättää.
Ilves – FC Inter la 30.6. klo 15.00 Tammelan Stadion (Kalevan puistotie 21) Lipunmyynti »
Ottelu on osa Veikkausliigassa pelattavaa homofobian vastaista teemakierrosta »
Otteluisäntänä Kotijoukkue »
www.ilvesedustus.fi/veikkaus »
https://kauppa.ruutu.fi/veikkausliiga2018 »
Anna koodi: ILVES2018 ja saat 2kk Ruutu+ puoleen hintaan