Ilves saa lauantai-iltana vieraita Turusta. Mitalia jahtaavat tupsukorvat eivät ole vielä tällä kaudella jääneet pisteittä FC Interiä vastaan.
Joukkueiden kaksi aiempaa kohtaamista olivat tasaväkisiä vääntöjä. Toukokuussa turkulaiset hallitsivat ottelutapahtumia kotikentällään, mutta Ilves haki tuliaisiksi kolme pistettä. Lauri Ala-Myllymäen komeasta kaukolaukauksesta syntynyt maali oli ottelun ainoa.
Kesäkuussa Tammelassa nähtiin vauhdikas mittelö, jossa molemmilla oli paikkansa latoa voittolukemat taululle. Lopulta pisteet jaettiin 1-1-tuloksella, kun Ilari Mettälä iski liigauransa ensimmäisen maalin ja Arttu Hoskonen rankaisi kotijoukkuetta puolustusvirheestä.
Turun derby jätti hampaankoloon
Kesäkuussa apuvalmentajan paikalta pääkäskyttäjäksi noussut John Allen on saanut sinumustat parantamaan peliään, mutta sarjasijoitus löytyy edelleen alemmalta puoliskolta. 32 pistettä oikeuttavat kahdeksanteen sijaan.
Viime maanantaina pelatulla täydellä liigakierroksella Inter joutui maistamaan tappion karvasta kalkkia. Turun paikallisottelussa TPS-ikoni Mika Ääritalo maalasi ja takasi joukkueelleen 1-0-voiton.
Mollivoittoisesta liigakaudesta huolimatta Inter on kaikkea muuta, kuin helppo suupala. Joukkue on hallitseva Suomen Cup -mestari ja täynnä nimekkäitä pelimiehiä. Esimerkiksi kokenut hyökkääjä Timo Furuholm on viimeistellyt jo seitsemän täysosumaa ja antanut kuusi maalisyöttöä. Lauantaina hän kärsii kuitenkin pelikieltoa.
Syksyisiä ratkaisupelejä
Ilves on tälläkin kaudella antanut rohkeasti vastuuta nuorille liigadebytanteille sekä samaan aikaan napsinut hyviä tuloksia. Sarjasijoitus on 43 pisteen myötä viides. Neljän pisteen päässä pronssissa kiinni oleva FC Honka on pelannut yhden ottelun tamperelaisia enemmän.
Maanantaina täydet pisteet irtosivat Vaasasta. Ilves aloitti ottelun hurjalla intensiteetillä ja iski kaksi maalia nopeaan tahtiin. Issa Thiaw’n ja Lauri Ala-Myllymäen komeat volley-maalit takasivat 2-1-voiton. VPS-kapteeni Sebastian Strandvallin rangaistuspotkumaali jäi laihaksi lohduksi.
Pitkäaikaisloukkaantuneet Baba Mensah ja Tiemoko Fofana tekevät pitkäjänteistä kuntoutustyötä. Koko kauden sivussa ollut Mensah pystyy jo osallistumaan joukkueharjoituksiin, mutta hän tarvitsee rauhassa aikaa täyteen pelikuntoon palaamiseen. Operoidun polven kanssa ei pidä ottaa hätiköityjä riskejä.
Muita varmoja poissaolijoita lauantain kokoonpanosta ovat pienten vaivojen kanssa edelleen painivat Tuomas Rannankari, Mikael Almén ja Naatan Skyttä. Tariq Kazin pelaaminen on epävarmaa.
Koutsin kommentit
Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss on tutustunut uudistuneeseen vastustajaan.
– Interillä on jonkin verran tiedossa pelikieltoja ja joukkueessa on muutenkin ollut vaihtuvuutta. Elokuussa tuli ja lähti pelaajia, joten kohtaamme erilaisen porukan kuin alkukaudesta. Kyllä sieltä toki edelleen löytyy tuttuja elementtejä, Wiss arvioi.
– John Allenin ja apuvalmentaja Kari Virtasen aikakaudella joukkue on puolustanut tarkasti. Yläkerrassakin heillä riittää nopeutta. Furuholm on tehnyt vuosien saatossa paljon maaleja Ilvestä vastaan, joten hänen poissaolonsa voi helpottaa tehtäväämme. Toisaalta sieltä on tulossa nuorempi ja juoksuvoimaisempi kaveri paikkaamaan, joten tilanteenvaihdoissa täytyy olla tarkkana. Myös laidoilta löytyy vauhtia ja hyvää 1 vs. 1 -osaamista.
Tupsukorvilla on alla hyvä vierasottelu niin tuloksellisesti kuin pelillisestikin, joten kotikentälle astutaan luottavaisina.
– Omalta osaltamme pyrimme samaan lähestymistapaan, kuin Vaasassa. Meidän pitää olla alusta asti hereillä ja hallita ottelua. Haluan, että näytämme olevamme se joukkue, jolla on vielä panosta peleissä. Toivottavasti sama tunne välittyy katsomoon ja yleisö syttyy mukaan, Wiss kannustaa.
– Nurmi voi olla haastava, mutta kyllä meidän pitää kontrolloidakin palloa ja pelata sitä oikeille alueille kentällä. Pelisyystemiä on toki vaihdeltu jonkin verran. Ainakin Vaasassa pallollinen pelimme oli ensiluokkaista. Olimme rohkeita ja kenttätasapaino oli kunnossa. Silloin pelaajat liikkuvat aktiivisesti ja tukevat toisiaan.
Tammelan härkäviikolla Ilves pelaa lauantaina, keskiviikkona ja jälleen ensi viikon lauantaina. Sopivalla peluutuksella ja yhteistyöllä rasitusta saadaan jaettua tasaisesti.
– Kun on kolme peliä melkein viikon sisään, niin on tärkeää, ettei joutuisi heti jahtaamaan peliä tappioasemassa. Ensimmäisen maalin merkitys siis korostuu. Pelaajan on helpompi huilata, kun oma joukkue pitää palloa. Se antaa työkaluja ja edellytyksiä loppuviikkoakin kohden. Pelaajien kierrätyksessä voi joutua tekemään koviakin muutoksia, Wiss muistuttaa.
Ilves – FC Inter la 22.9. klo 17.00 Tammelan stadion
”Tammelan Härkäviikko”:
lauantaina 22.9. klo 17.00 Ilves-FC Inter
keskiviikkona 26.9. klo 18.30 Ilves-HJK
lauantaina 29.9. klo 17.00 Ilves-PS Kemi
Valitse ostoskoriisi liput kaikkiin kolmeen otteluun ja syötä koodi ilves3, niin saat lipuille pakettihinnan. Pääkatsomon lippujen ei tarvitse olla samalle katsomopaikalle kaikissa otteluissa.