Ennakko: Ilves testaa turkulaisten tehokkuuden

Puolustaja Jani Tanska osoittaa henkilöä, jonka kanssa saa olla tarkkana. Njazi Kuqi on iskenyt jo 7 maalia.

Vedenjakajalla

Veikkausliiga on edennyt yli puolivälin. Lauantaina koetaan jännittävä keskikastin ottelu, kun sarjan keskimmäiset joukkueet Ilves (6.) ja FC Inter (7.) ottavat yhteen. Tasaisessa kilpailussa jo yhdellä voitolla pääsisi kiinni mitalisijoihin.

Seurat kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa vuonna 1996, jolloin Inter teki debyyttinsä pääsarjatasolla. Keskinäisiä liigaotteluita on kertynyt yhdeksän kappaletta. Ilves on voittanut viidesti, hävinnyt kolmesti ja kerran pelannut tasan.

Viimeisin kohtaaminen oli toukokuussa, kun Inter anasti Timo Furuholmin ja Njazi Kuqin maaleilla 2-0-vierasvoiton Tammelasta. Täydet kolme pistettä olisi mukava tuliainen myös Turusta Tampereen suuntaan.

Maaliahneita pelimiehiä

FC Inter on mielenkiintoinen joukkue, eikä vähiten pelillisistä syistä. Suurella intohimolla työskentelevän Shefki Kuqin valmennuksessa moni vastustaja on jäänyt pahasti jalkoihin. Tehtyjä maaleja on syntynyt peräti 27 – toiseksi eniten heti HJK:n jälkeen. Vastavuoroisesti tasaisuus ei ole seurannut mukana.

Edellisessä ottelussaan viime sunnuntaina turkulaiset nousivat VPS:n vieraana kahden maalin takaa-ajoasemasta tasoihin. Vaasalaiset kuitenkin iskivät ottelun lopussa 3-2-voitto-osuman, vaikka pelasivat miesalivoimalla.

Todella kokeneet Ari Nyman, Mika Mäkitalo ja Julien Faubert rytmittävät peliä keskikentällä. Nuoremmasta kaartista hyökkääjä Benjamin Källman (19) on pelaamassa läpimurtokauttaan. Hän sekä Njazi Kuqi ja Timo Furuholm muodostavat yhden Veikkausliigan vaarallisimmista hyökkäyksistä.

Pari päivää sitten uutisoitiin myös Mika Ojalan liittymisestä mukaan sinimustien vahvuuteen. Kolmesti Veikkausliigan parhaan keskikenttäpelaajan palkinnon voittanut Ojala on pelikelpoinen jo lauantaina.

Ilves rauhallisessa nousujohteessa

Ilves on parantanut peliään kesän edetessä. Loukkaantumiset ovat hellittäneet, puolustus on tiivistynyt ja Tucon hyvän maalivireen odotetaan jatkuvan. Pelaajistolla on edelleen pieniä kolhuja, mutta ainoastaan Emile Paul Tendeng ja Tariq Kazi ovat varmoja poissaolijoita.

Sunnuntaina Ilves hallitsi täyden Tammelan edessä kenttätapahtumia HJK:ta vastaan. Antti Hynynen tälläsi ensimmäisellä minuutilla kauden avausmaalinsa. Yhdeksällä kenttäpelaajallakin Klubi nousi kuitenkin vielä 1-1-tasatulokseen. Interin tapaan myös Ilves sai siis tyytyä pistejakoon vajaamiehistä vastustajaa vastaan.

Päävalmentaja Jarkko Wiss ennakoi rohkeasti ja voimalla pelaavia turkulaisia.

 – Heillä on paljon taitavia ja isokokoisia pelaajia etenkin hyökkäyssuuntaan, jotka voivat yksinäänkin kääntää pelin kulun. Nyt kun vielä Ojalakin hankittiin ryhmään, niin vaihtoehtoja kentälle kyllä riittää.

 – Meidän pitää olla tarkkana mm. erikoistilanteiden ja linjojen korkeuden kanssa. Viime pelissä Interiä vastaan päästimme pari helppoa maalia. Siitä jäi paljon hampaan koloon ja opiksi on otettu, Wiss toteaa.

Heiluvatko verkot oikein urakalla, säilyykö molempien maltti loppuun asti? Näet ottelun suorana ISTV:n ja RuutuPlussan kautta.

  
FC Inter – Ilves
La 22.7. klo 17.00
Veritas Stadion

Veikkauksen vedonlyönnissä kaikki Veikkausliigan ottelut.

Tätä linkkiä käyttämällä pääset suoraan päivän kertoimiin ja tuet samalla Ilveksen juniorityötä:
www.ilvesedustus.fi/veikkaus

<a class="twitter-timeline" href="https://twitter.com/IlvesEdustus">Tweets by IlvesEdustus</a> <script async src="//platform.twitter.com/widgets.js" charset="utf-8"></script>

Lue myös