Ennakko: Ilves – SJK lauantaina Tammelassa

07

Tammelan stadionilla pelataan lauantai-iltapäivällä erittäin mielenkiintoinen ottelu, kun Ilves saa vastaansa hallitsevan Suomen mestarin SJK:n. Tammelaan on odotettavissa yleisöryntäys, joten kannattaa saapua ajoissa paikalle.

Ilves – SJK la 2.7. klo 16:00 Tammelan stadion. 
Portit ja palvelut auki klo 15:00.
Lippuja ennakkoon pääset hankkimaan
TÄSTÄ

Joukkueet kohtasivat toisensa huhtikuun lopulla Seinäjoella, jolloin Ilves voitti ottelun numeroin 0-2 (0-0) Mika Lahtisen ja senegalilaistaikuri Emile Paul Tendengin maaleilla. 

Heikon alkukauden jälkeen kovaan vireeseen päässyt SJK on kerännyt viime otteluista paljon pisteitä. SJK on pelannut tällä kaudella 15 ottelua, joista se on voittanut kuusi, pelannut kaksi tasan ja hävinnyt seitsemän. Kasassa on 20 sarjapistettä. Viime ottelussaan tiistaina Turussa SJK haki 1-3-vierasvoiton FC Interistä.

Simo Valakarin luotsaamalla SJK:lla on kasassa nimekäs ja rutinoitunut nippu. Ykkösmolarina ja kapteenina toimii viime kaudellakin loistanut Viron maajoukkueliimanäppi Mihkel Aksalu. Puolustukseen hankittiin maajoukkuerinkiin kuuluva Jarkko Hurme, jonka lisäksi alakerrassa kivikovia nimiä ovat mm. Richie Dorman sekä Abdoulaye Meite, joka tosin on pelikiellossa lauantaina. Laitapakin tontille kotiutunut Teemu Penninkangas on syöttänyt jo viisi maalia.

Keskikentällä on puolestaan mm. Mehmet Hetemaj, Matej Hradecky sekä Johannes Laaksonen. Hyökkäyksessä vaarallinen Roope Riski (kuvassa) on tehnyt jo seitsemän maalia ja hänen vierellään pelaa vahva Tuco. Joukkueella on heittää jokaiselle pelipaikalle monta laatupelaajaa.

”Ilves tulee varmasti sisuuntuneena meitä vastaan. Varsinkin kotistadionillaan, joten odotan siitä tiukkaa kamppailua. Tammela on kuitenkin kiva paikka vierailla, yleisö on lähellä ja tunnelma hyvä” kommentoi Valakari SJK:n nettisivuilla.

Ilves palaa kotikentälle

Ilves on pelannut 13 ottelua, joista se on voittanut seitsemän ja hävinnyt kuusi. Kasassa on yhteensä 21 sarjapistettä. Viime ottelussaan tiistaina Vaasassa Ilves kärsi harmittavan 2-0-tappion VPS:lle.

Lisämielenkiintoa otteluun tuo kahden Ilves-pelaajan voimakas SJK-tausta. Ilveksen serbitoppari Pavle Milosavljevic (kuvassa) oli vielä viime kaudella SJK:n kapteeni ja Ilveksen keskikenttäpelaaja Marco Matrone oli viime kaudella SJK:n varakapteeni. Kaiken lisäksi Matrone täyttää lauantaina 29 vuotta, joten todellinen juhlapäivä luvassa.

Ilveksen kokoonpanosta puuttuu varmuudella kapteeni Antti Hynynen, joka loukkasi nivustaan viime tiistaina Vaasassa. Päävalmentaja Jarkko Wiss odottaa kovaa vastustajaa lauantaina Tammelaan.

”Meidän pitää pystyä parantamaan siitä mitä viimeiset kaksi peliämme ovat olleet. Pitää saada se meidän oma esitys sille tasolle, että meillä on mahdollisuuksia saada pisteitä lauantaina. Huippujoukkue vastassa. SJK:lta löytyy kokoa, nopeutta ja taitoa sopivassa suhteessa. Heidän materiaalinsa on leveä ja rutinoitunut. Kova haaste meille” kommentoi Wiss.

Palvelukartta-pieni

Minetti-kuva3

Lue myös