Ennakko: Ilves matkustaa torstaina FC Lahden vieraaksi

lahti1

Ilves pelaa torstaina kauden viimeisen harjoitusottelunsa, kun joukkue matkustaa Lahteen. Isäntäjoukkueena toimiva FC Lahti on pelannut harjoituskaudella erinomaisesti. Joukkue kaatoi viime lauantaina Liigacupin finaalissa SJK:n.

Ilves ja FC Lahti kohtasivat viime kaudella Veikkausliigassa kolmesti. Toukokuussa Ilves oli Tammelassa parempi numeroin 2-1, heinäkuussa FC Lahti voitti kotonaan 3-1 ja syyskuussa lahtelaisnippu haki 1-2-vierasvoiton Tammelasta.

Joukkueet kohtasivat tammikuussa Porin turnauksen finaalissa ja tuolloin FC Lahti voitti ottelun rankkarikisan jälkeen. Toni Korkeakunnaksen luotsaamalla FC Lahdella on tälläkin kaudella kasassa kova nippu. Ykkösmaalivahdiksi hankittiin KuPSista Tomi Maanoja ja puolustuksessa elintärkeä kapteeni Mikko Hauhia on pelannut jo useamman kauden ajan jokaikisen sarjaottelun alusta loppuun.

Topparipari Pyry Kärkkäinen-Jani Tanska on Veikkausliigan eliittiä, keskikentällä nouseva tähti Mikko Kuningas ja kokenut kujeilija Drilon Shala ovat vaarallisia. Hyökkäyksessä hääräävät mm. FC Hakasta hankittu Kalle Multanen sekä Veikkausliigalegenda Rafael.

Ilveksellä on takana kaksi voitokasta ottelua. Joukkue kaatoi Suomen Cupin 4. kierroksen ottelussa vieraskentällä SalPan numeroin 0-2 (0-0) ja viime perjantain harjoitusottelussa Pirkkahallissa kaatui JJK numeroin 5-1 (3-0).

Kokoonpanosta puuttuu torstaina jonkin verran pelureita. Silmävammastaan kovaa vauhtia toipuva keskikentän johtaja ja varakapteeni Marco Matrone on vielä sivussa. 16-vuotias puolustaja Martti Haukioja sekä 17-vuotias laitahyökkääjä Mikael Soisalo ovat puolestaan nuorten maajoukkuetehtävissä. Keskikenttäpelaaja Tuure Siira pääsee torstaina reserviin armeijasta ja jos nuorukainen ehtii luovuttaa tavaransa ajoissa, niin hänet nähdään Lahdessa. Takareisivammastaan toipuneen puolustaja Heikki Ahon peluutus ratkaistaan pelipäivänä.

Päävalmentaja Jarkko Wiss odottaa kovaa vastusta.

”Kohtasimme FC Lahden tammikuussa Porissa ja silloin kausi oli alkutekijöissään. Meillä oli silloin nuori ryhmä kentällä, mutta pelasimme hyvin. Nyt molemmat joukkueet ovat menneet paljon eteenpäin ja juuri Liigacupin voittanut FC Lahti on niin sanotusti talven mestari. Erittäin hyvä mittari meille.”

”Olemme harjoitelleeet paljon puolustuspelaamisemme teemoja ja niitä yritämme toteuttaa torstain ottelussa. Kuitenkin tämä ottelu Lahdessa sekä tulevan viikon Cup-ottelu FC Hakaa vastaan Valkeakoskella ovat erinomaiset valmistavat pelit meille ennen Veikkausliigan alkua.” kommentoi Wiss.

FC Lahti – Ilves to 24.3. klo 16:00 Lahdessa.

Lue myös