Ilves isännöi FC Interiä keskiviikkoiltana. Turkulainen sarjakakkonen on ollut kovassa vireessä, joten kissapeto saa tehdä täyden iltapuhteen kolme pistettä saavuttaakseen. Siinä voi kotijoukkueen kannustus olla tärkeässä roolissa, ja yleisöä pääseekin ensimmäistä kertaa tällä kaudella tuhatpäin Ratinan lehtereille.
Vuodesta 1999 lähtien yhtäjaksoisesti Veikkausliigassa pelannut FC Inter on monesti ollut vaikeuksissa Ilvestä vastaan, mutta viime vuonna etu oli selvästi turkulaisten puolella.
Kauden 2020 ensimmäisessä kohtaamisessa loppulukemat 5–1 lähettivät tupsukorvat mielet matalina kotimatkalle. Ilveksen verkkoa ennenkin heilutellut Timo Furuholm paukutti tuolloin hattutempun. Myös Taiki Kagayama osui maalipuiden väliin. TPS-taustaisen Ilari Mettälän ainokainen jäi laihaksi lohduksi.
Lokakuun kotiottelussa Ilveksellä oli puolen tusinaa maalipaikkaa, mutta turkulaiset onnistuivat viimeistelyssä paremmin. Slovenialaishyökkääjä Filip Valencic oli totutun kovassa vireessä ja hän vastasi ottelun molemmista maaleista.
Viisi viimeisintä liigakohtaamista:
18/10/20 Ilves 0 – 2 Inter
11/07/20 Inter 5 – 1 Ilves
22/09/19 Ilves 1 – 0 Inter
31/08/19 Ilves 0 – 1 Inter
31/05/19 Inter 2 – 3 Ilves
Laadukkaita sinimustia kaudesta toiseen
Kolmatta kauttaan Interiä käskyttävä Jose Riveiro on saanut joukkueen voitokkaaseen liitoon. Hallitseva hopamitalisti miehittää jälleen sarjakakkosen paikkaa. Takana on yhdeksän ottelua, joista vain kaksi on päättynyt tappioon. 21 pistettä on kunnioitettava saldo, vaikka ei olla vielä edes puolivälissä sarjaa.
Viime perjantaina sinimustat ottivat näyttävän kotivoiton SJK:sta. Seinäjokisten oma maali jäi voitto-osumaksi, ja Furuholm täydensi lopussa 2–0-lukemat. Henrik Moisander piti kauden kolmannen nollapelinsä.
Turkulaiset ovat kärsineet loukkaantumisista, eikä rosteri ole niin laaja, kuin on aiempina vuosina totuttu näkemään. Furuholmin ja esimerkiksi toppari Rick Kettingin kaltaiset vahvat yksilöt pystyvät kuitenkin kääntämään tiukat tilanteet parhain päin. Lisäksi pelimuodostelma vaihtuu aiempaa herkemmin.
– Olemme valmiimpia käyttämään eri muodostelmia. Se oli yksi asia, mikä tehtiin kaikille selväksi jo kauden alussa. Meillä on useampia variaatioita ja pystymme muuttamaan muodostelmaamme myös paremmin vastustajan pelitavan mukaan, Riveiro totesi seuransa verkkosivuilla SJK-voiton jälkeen.
Uusia talentteja tupsukorvien riveissä
Ilveksen viimeisin ottelu käytiin perjantaina Töölön stadionilla. Sarjakärki HJK oli odotetun vahva ja otti 2–1-kotivoiton halliten ottelutapahtumia. Filip Valencic aloitti maalitehtailun jo muutaman minuutin pelin jälkeen. Tamperelaiset pääsivät peliin mukaan Dylan Murnanen oman maalin avustuksella, mutta lopussa ex-ilvesläinen Jair nikkasi voittomaalin.
Yhden ottelun Interiä vähemmän pelanneella Ilveksellä on kasassa 10 pistettä ja sarjasijoitus seitsemäntenä. HJK-ottelussa nuoret Ilves-kasvatit Noel Hasa ja Taha Özcelik sekä FC Interin organisaatiosta siirtynyt Linus Rönnberg pääsivät kentälle ja kellottivat ensiminuuttinsa miesten pääsarjatasolla.
– Inter on tuttu porukka, mutta lähden tähän otteluun samalla tavalla, kuin mitä tahansa joukkuetta vastaan. Keskitytään omaan juttuun ja tänään katsotaan erilaisia pelimuotoja läpi, 18-vuotias Rönnberg kertoo tiistai-iltapäivänä.
– Uskoisin, että huomenna tulee todella taktinen peli. Inter on osaava joukkue ja Jose Riveiro kyllä tietää miten futista pelataan. Heillä on fiksuja pelaajia, mutta myös paljon loukkaantumisia. Heillä ei ole välttämättä kaikki parhaat mukana.
Toisin kuin Interillä, Ilveksellä ei ole pitkäaikaisloukkaantuneita riveissään. Muutama pelaaja on kuitenkin sairastellut.
Koutsin kommentit
Keskiviikkona on kauden ensimmäinen kerta, kun Ilves saa ottaa yleisöä enemmän, kuin 50 silmäparia.
– Hyviä ajatuksia herää, ensimmäinen kotipeli pitkään aikaan. Ihmiset ovat paljon kyselleet, että pääseekö sisään ja mistä saa lippuja. On ihan mahtavaa, että yleisöä voi taas ottaa kunnolla sisään. Se antaa meillekin energiaa, päävalmentaja Jarkko Wiss kuvailee.
Jose Riveiron pelikirjan sivut on perinteisesti täytetty pallonhallinnalla ja positionaalisen edun tavoittelulla. Variaatioitakin on odotettavissa.
– Inter on ollut kyllä hyvässä iskussa. Pelimuotoa on vaihdeltu, toki ihan alkukaudesta kenttäolosuhteetkin vaikuttivat suoraviivaisuuteen. Pallonhallinnan lisäksi Inter pystyy tarvittaessa olemaan myös fyysisesti todella vahva.
– Heillä on voimakkaita yläalueen pelaajia. Inter hyödyntää niitä kaksinkamppailuja. Me taas haluaisimme mielellään puolustaa heidän kenttäpuoliskollaan mahdollisimman paljon, Wiss kertoo.
Pallolliseen peliin vaikuttaa omalta osaltaan myös sääolosuhteet. Hellelukemat ja porottava aurinko eivät päästä ketään helpolla 90 minuutin urheilusuorituksessa. Samalla vaihtojen merkitys korostuu.
– Pallosta pitää huolehtia. Kukaan ei halua tässä säässä vain juosta hulluna ilman palloa. Sama on pitänyt ottaa huomioon treeneissä. On pyritty olemaan tehokkaita. Tärkeää on tietysti myös pelaajien henkilökohtainen valmistautuminen.
– Osa menee kakkosjoukkueen mukaan paikallispeliin TPV:tä vastaan. Meillä on iso rinki käytössä, ja aivan jokaisen täytyy ansaita peliaikansa. Lahjana minuutteja ei ole jaossa. Voi olla, että joku pääsee ensimmäistä kertaa avauskokoonpanoon, Wiss vihjaa.

Jean Blanco ja Roger Torres ovat valmiina näyttämään taitonsa Ratinan yleisölle. (kuva: Jimi Soinila)

Ilves vs. FC Inter ke 23.6. klo 18.30 Ratina
Stadionille pääsee jälleen yleisöä! Hanki pääsyliput TÄSTÄ: lippu.fi »