Kolmen voitottoman ottelun putkessa kulkeva Ilves pyrkii haalimaan täyden pistepotin ensi lauantaina. Vastus ei juuri voisi olla kovempi, sillä vastaan asettuu vahvavireinen ja nimivahva HJK.
Lauantaina Ilves joutuu kovaan testiin vieraskentällä. HJK:n 113-vuotiseen seurahistoriaan on mahtunut ennätykselliset 29 Suomen mestaruutta. Seura jahtaa määrätietoisesti kolmatta tähteä logon päälle kauden päätteeksi.
Viime kauden viidennen sijan ja muiden pettymysten jälkeen HJK on lähtenyt kauteen 2020 suurin satsauksin. Neljänneksi sijoittunut ja Suomen cupin mestaruuden voittanut Ilves mielii jatkossakin sijoittua helsinkiläisten yläpuolelle.
Viime kauden kohtaamiset:
19/10/19 Ilves 2 – 1 HJK
20/07/19 Ilves 1 – 1 HJK
03/05/19 HJK 0 – 0 Ilves
Klubin rosteri pullistelee leveyttä
Helsinkiläislähtöinen Toni Koskela toimii ensimmäistä kokonaista kauttaan HJK:n päävalmentajana. 37-vuotias Koskela ansaitsi kannuksensa RoPS:n peräsimessä yltäen jopa hopealle kaudella 2018. Klubissa kuitenkin vain mestaruus kelpaa, ja tällä hetkellä joukkue on Suomen cupin finaalipaikan lisäksi ansainnut kolmannen paikan liigan sarjataulukossa. Alla on yksi ottelu vähemmän, kuin muilla kärkijoukkueilla.
Viimeisimpänä sinivalkoiset kävivät keskiviikkona Turussa hakemassa kolme pistettä. TPS:sta tehtiin selvää jälkeä 0–2-lukemin. Maaleista vastasivat Tim Väyrynen röyhkeällä maalinedustatuikkauksella sekä Roope Riski komealla yläkulmasijoituksella. Turkulaiset toki pelasivat yli puoli tuntia miesvajaalla Albijon Muzacin ulosajon jälkeen, mutta tasakentällisinkin HJK dominoi ottelua mielin määrin.
Klubi on tehnyt kovia satsauksia pelaajamarkkinoilla, eikä joukkueella edes ole europelien kiireitä rasitteenaan. Joukkueen avainhahmoja ovat mm. maalivahti Antonio Reguero ja keskikenttäpelaaja Lucas Lingman, jotka vakuuttivat Koskelan jo yhteisinä RoPS-vuosinaan. Puolustuksen luottomies Nikolai Alho on ansainnut kapteenin nauhan. Hyökkäyksessä mielenkiintoa herättää laadukkaaksi tiedetty paluumuuttaja Atomu Tanaka.
Ilves hakee eheyttä peliinsä
Neljänneltä sijalta sarjataulukosta löytyvä Ilves on pelannut vaihtelevalla tasolla. Aiempina vuosina vesitiiviiksi tiedetty puolustus on tällä kaudella päästänyt jo yhdeksän maalia, enemmän kuin mikään muu joukkue. Hyökkäyspään tehokkuudessakin on ajoittain parantamisen varaa, mutta tappioita ei ole kertynyt viidessä ottelussa kuin yksi. Paras maalintekijä on Ilari Mettälä kahdella osumallaan.
Viimeisimmässä ottelussa tiistaina Jarkko Wissin miehistö kohtasi RoPS:n vieraissa. 18-vuotias huippulupaus Naatan Skyttä vei tupsukorvat johtoon suoraan kulmapotkusta, mutta isännät onnistuivat tasoittamaan loppuminuuteilla lukemat 1–1:een Matias Tammisen oltua kärppänä paikalla kulmapotkun jälkitilanteessa. Ennakkoasetelmiin ja pelitapahtumiin nähden tasapeli oli kissapedolle pettymys.
Pelaajarotaatiota tullaan varmasti tarvitsemaan lauantaina. Varmoja poissaolijoita ovat edelleen Joona Veteli ja Ilari Mettälä. RoPS-pelissä liigadebyyttinsä tehnyt Maksim Stjopin väänsi nilkkansa keskiviikon harjoituksissa ja pelikieltonsa kärsinyt Tatu Miettunen parantelee lievää polvivaivaa muutaman viikon, joten sairastuvalle on tunkua. Muutaman pelaajan pelikuntoa tarkastellaan lähempänä ottelua.
Koutsin kommentit
Päävalmentaja Jarkko Wiss ei rakentele pilvilinnoja, mutta muistuttaa yllätysmomentin mahdollisuudesta.
– Vastus on kova, sen kaikki tietävät. Mikäli saamme jotain Helsingistä mukaan, niin se on hieno yllätys. Kotijoukkue on selvä ennakkosuosikki ja me haastamme parhaamme mukaan. Koetamme kuitenkin olla aktiivisia omassa pelissämme, Wiss kertoo.
– Alkukausi on näyttänyt, että sarja on tasainen. Voimasuhteet joukkueiden välillä ovat heitelleet aika paljon, joten kyllä yllätyksiäkin vielä tulee.
Ilveksen ailahtelevaisuus ja kehityskohdat tiedostetaan joukkueen sisällä.
– Sinänsä on jännä, että alkukauden peleissä meillä tuli maaleja molempiin päihin. Nyt on taas menty kaksi peliä ilman pelitilannemaaleja kumpaankaan päähän, Wiss toteaa.
– Se kertoo siitä, että puolustuksemme on saatu paremmin organisoitua. Pelin avaaminen ja pallollinen peli ylipäätään eivät vielä kuitenkaan ole vaaditulla tasolla. Tarvitsemme tasaisuutta ja muutaman johtavan pelaajan omalle korkealle tasolleen.
HJK:lla on vain kahden päivän lepotauko alla ja tamperelaiset pelaavat lauantaina kolmannen pelinsä yhdeksän päivän sisään.
– Viime pelissä HJK käytti jo pelaajarotaatiota ja TPS:n punainen kortti helpotti taakkaa. Meillä on muutama tunti enemmän aikaa palautua, mutta kyllä tässä matkusteluineen on rankka rupeama meilläkin.
– Keskiviikkonaamuna palasimme junalla Rovaniemeltä ja treenasimme heti perään. Torstaina huilattiin ja tänään valmistaudutaan, joten kiirettä pitää palautumisen kanssa. Olen luottavainen, että pelaajat ymmärtävät ja osaavat pitää itsestään huolen, Wiss päättää.

Naatan Skyttä oli tarkan vartioinnin kohteena Rovaniemellä, mutta onnistui maalinteossa. (kuva: Arno Hämäläinen)
