Ilveksen vuoden 2021 kilpailulliset ottelut jatkuvat lauantaina, kun Pirkkahallille saapuu vieraaksi AC Oulu. Molemmat joukkueet aloittivat Suomen Cupin lohkovaiheen tappiolla, joten pisteet tulisivat tarpeeseen. Veikkausliigaan täksi kaudeksi nousseet oululaiset ovat vielä melko arvoituksellinen ja yllätysvalmis porukka.
AC Oulu pelasi viimeksi Veikkausliigaa vuonna 2010. Seura ei saanut liigalisenssiä kaudelle 2011, joten edessä oli pitkä kymmenen vuoden vaellus Ykkösessä. Avaimet pääsarjapaluulle ansaittiin viime vuonna, kun ”Laivastonsiniset” voittivat Ykkösen kolmen pisteen erolla toiseksi tulleeseen FC KTP:hen.
Päävalmentaja Jyrki Aholan avainpelaajia olivat yhdeksän maalia iskenyt Aapo Heikkilä ja pitkän kansainvälisen peliuran tehnyt luottopuolustaja Rafinha. Onnistujien listalta Loorents Hertsi, Fareed Sadat ja Ilvestäkin aiemmin edustanut Niklas Jokelainen iskivät jokainen viisi maalia mieheen. Toisen polven oululaisfutari Anselmi Nurmela ja kotikaupunkiinsa palannut Jarkko Hurme ovat myös mielenkiintoisia nimiä Aholan paletissa tähän kauteen lähdettäessä.
Ilves ja AC Oulu ovat viimeksi kohdanneet toisensa tamperelaisten nousuun johtaneella Ykkösen kaudella 2014. Kolmesta kohtaamisesta kissapeto voitti yhden ja hävisi kaksi. Tuolloin oululaisten riveissä täydet minuutit pelasi keskikenttäjyrä Tuure Siira, joka nyt aloittaa kuudennen kautensa Ilveksen väreissä. Saman kauden tupsukorvista nykyjoukkueessa vaikuttaa enää ainoastaan toppari Tatu Miettunen.
Molemmilla osapuolilla on allaan tappiot Suomen Cupin C-lohkossa. Viikko sitten AC Oulu hävisi kotonaan SJK:lle maalein 0-1, ja Ilves puolestaan joutui nöyrtymään KuPSille 0-2. Keskinäisten otteluiden jälkeen neljän joukkueen lohkon voittaja etenee suoraan puolivälieriin.
Ilves panostaa seuran oman pelaajapolun lisäksi muualta tulleiden nuorten kehittämiseen. Viimeisimpänä edustuksen vahvuuteen on kiinnitetty seuran sisältä 20-vuotias Taha Özcelik ja 17-vuotias Leo Kyllönen. Samalla julkistettiin FC Interistä siirtyneen 18-vuotiaan Linus Rönnbergin sopimus. Kaikkein uusin sopimuspelaaja on tällä viikolla 19 vuotta täyttänyt Vigori Gbe. Norsunluurannikkolainen saapui kotimaansa Williamsville AC -joukkueesta ja hän tuo vaihtoehdon etenkin oikean laitapuolustajan tontille.
Keltavihreiden kokeneinta kaartia edustavat 26-vuotiaat toppari Baba Mensah, oikea pakki Felipe Aspegren, keskikentän ankkuri Tuure Siira ja hyökkääjä Ilari Mettälä. Viime vuosien vakiokalustosta Mettälä ja toppari Tatu Miettunen kuntouttavat itseään aiempien vammojen jäljiltä, mutta muuten päävalmentaja Jarkko Wissillä on laaja työkalupakki käytössään.
Ilves vs. AC Oulu
13.2. klo 14.30 Pirkkahalli
Ottelu pelataan ilman yleisöä.

Joona Veteli kipparoi joukkuetta viikko sitten. (kuva: Jimi Soinila)