
Ilveksen kauden viimeinen vierasottelu lähestyy. Sunnuntain täydellä Veikkausliiga-kierroksella tupsukorvia isännöi Maarianhaminan IFK, joka on sarjataulukon kuudentena. Neljäntenä oleva Ilves puolestaan jahtaa täydellä teholla mahdollisimman kirkasta mitalia.
Keltavihreä ja Grönvitt vastakkain
Ilves ja IFK Mariehamn kohtaavat nyt neljännen ja viimeisen kerran tänä vuonna. Toukokuussa Tammelassa tahkottiin maaliton liigaottelu. Kesäkuussa puolestaan nähtiin jännittävä Suomen Cup -finaali Maarianhaminassa. Matias Ojalan ja Tatu Miettusen maalit siivittivät tupsukorvat mestareiksi lukemin 0-2. Viimeisin liigakamppailu elokuussa päättyi sekin Ilveksen vierasvoittoon, kun Ilari Mettälä laukoi ottelun ainokaisen.
Ilveksen mestaruushaaveet kokivat kolauksen viime perjantaina, kun huippuunsa viritetty KuPS oli tyly isäntä nappaamalla 2-0-voiton. Kultaan on yhä teoreettinen mahdollisuus olemassa, sillä kärkeen on eroa kuusi pistettä. KuPSin ja FC Interin paremman maalieron takia tehtävä on kuitenkin erittäin vaikea. Joka tapauksessa hopea ja pronssi ovat edelleen Ilveksen tassun ulottuvilla. Kolmantena olevalla FC Hongalla on toki myös sanansa sanottavana.
Pitkään loukkaantumistensa takia Ilveksen kokoonpanosta poissa olleet Janne Saksela ja Aleksi Tarvonen eivät pelaa IFK:ta vastaan. Lisäksi vahvuudesta puuttuvat jalkaansa kolhinut Lauri Ala-Myllymäki ja varoitustilin täyttymisen vuoksi pelikieltoa kärsivä Felipe Aspegren.
IFK Mariehamn on hävinnyt kaikki kolme mestaruussarjan otteluaan maalierolla 0-6. Viime lauantaina HJK otti vakuuttavan 3-0-voiton saarelaisten kustannuksella. Kuudentena oleva ”Grönvitt” pelaa siis enää kunniastaan, ennen eurocup-lopputurnausta. Periaatteessa nousu HJK:n ohi viidenneksi olisi mahdollista, mutta sekin on työn ja tuskan takana.
Koutsin kommentit
Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss on katsellut saarelaisten otteita. Kirpakat syyssäät antavat pelille oman mausteensa.
– Tunnemme vastustajan pelitavan tähän mennessä jo hyvin. Uskon, että luvassa on melkoinen taistelupeli. Ainakin heidän edellisessä kotimatsissaan kenttä näytti jo aika kostealta ja raskaalta, Wiss kertoo.
Maarianhaminassa Ilves on varmistanut Veikkausliigan pronssia kauden 2017 viimeisessä ottelussa ja tänä vuonna kaulaan ripustettiin Suomen Cupin kultaa. Juhlahetkien lisäksi saarella on koettu karvaita tappioitakin.
– Olemme onnistuneet tällä kaudella heitä vastaan ihan mallikkaasti. IFK ei ole tehnyt maaliakaan verkkoomme. Se ei toki auta sunnuntaina mitään.
– Olemme kyllä aiempina kausina olleet siellä vaikeuksissakin. Tilanteet tulevat pienellä kentällä niin nopeasti maalille asti, että jos ei ole hereillä keskikentän kamppailuissa ja kaikissa irtopalloissa, niin käy kylmät. Ennakoiva pelinluku ja täysi keskittyminen korostuvat, Wiss tietää.
Ennakkoluulottomasti kauteen lähtenyt Ilves on yllättänyt monet. Viimeisin tappio KuPSia vastaan oli karvasta kalkkia mestaruus- ja mitalikamppailun kannalta, mutta jalkaa ei olla nostamassa pois kaasulta.
– Emme ole millään tavalla luovutusmentaliteetilla. Kopissa kaikki ovat sitä mieltä, että tehdään loppuun asti täysillä töitä ja katsotaan mihin rahkeet tänä vuonna Veikkausliigassa riittävät.

Kovaa vääntöä cup-finaalissa.

IFK M vs. Ilves 6.10. klo 16.00 Wiklöf Holding Areena
Katso Ruudun livelähetys »
Muista myös Ilves-Appi, josta näet ensimmäisenä avauskokoonpanon. Parhaimman pelaajan äänestykseen osallistumalla voit voittaa erilaisia tuotepalkintoja.
Lataa sovellus: App Store » tai Google Play »