Ennakko: Ilves – FC Honka, kärjen keltapaidat vastakkain

Tämän kauden ensimmäinen ottelu Ilveksen kotiluolassa Tammelan stadionilla on jo nurkan takana. Tiistai-iltana vieraaksi saapuu nimivahva FC Honka.

Ilves johtaa sarjaa 11 pistellään. Kahden pisteen perässä vaanii FC Honka, jonka historiasta ja nykytilanteesta voit lukea lisää julkaisemastamme seuraesittelystä »


Kurinalainen kissapeto

Ilves on aloittanut kauden lähes sensaatiomaisesti. Tappiottomien cup-otteluiden lisäksi myös liigassa vauhti on hurjaa, sillä viiden ottelun jälkeen tupsukorvien verkkoon ei ole tehty maaliakaan. Mika Hilander Ilves-maalilla on pitänyt nollan nyt siis 450 minuuttia ja lisäajat päälle.

Kaikkiaan putkella on mittaa virallisesti jo 496 minuuttia, sillä edellisen kerran pallo on Hilanderin takaa poimittu viime kauden päätöskierroksella, jolloin Lassi Lappalainen iski RoPS:lle osuman Ilvestä vastaan ottelun 44. minuutilla.

Ilveksen loukkaantumistilanne ei ole merkittävästi muuttunut viime päivinä. Naatan Skyttä, Mikael Almén, Matias Ojala, Ilari Mettälä ja Samuel Afum kuntouttavat itseään pelikuntoon. Kolmesta viiteen pelaajaa on sunnuntaina Ilves-2:n mukana Kakkosen ottelussa FC Espoota vastaan.

Tammelan taikuri

Viimeisimmässä ottelussaan perjantai-iltana Ilves kävi hakemassa arvokkaan vieraspisteen HJK:lta tuloksella 0-0. Täydet minuutit pelannut Emile Paul Tendeng esiintyi edukseen, mutta määrätietoinen senegalilainen ei tyydy vähään.

– On hienoa, että meidät on todella vaikea voittaa. Emme päästä paljoa maaleja, sillä pelaamme kurinalaisesti koko joukkueena hyökkääjistä lähtien. Meillä ei ole ketään ylimielisiä tähtiä, joilla ei olisi puolustusvelvoitetta, Tendeng kertoo.

– On kuitenkin selvää, että meidän pitää tehdä lisää maaleja. Viimeistelyssä on parannettavaa, alkaen itsestäni.

Erilaisissa hyökkäävissä rooleissa viihtyvä Tendeng on muutenkin pelannut paljon, paria minuuttia vaille täyden peliajan kaikki ottelut yhteenlaskettuna.

– Annan kentällä kaikkeni. Se ei aina ole helppoa, kun pelataan usein. Palautumisen pitää olla aktiivista. Tämä on kuitenkin juuri sitä työtä, mistä minulle maksetaan, joten ei mitään valittamista. Peli kestää vain 90 minuuttia, ei siihen kuole, Tendeng hymyilee.

Tendeng vietti viime kauden Seinäjoella ja palasi täksi kaudeksi Tampereelle. Tendengin ensimmäisen rupeaman (2016-2017) jälkeen tupsukorvien joukkue on nuorentunut entisestään ja pukukopissa on myös uusia afrikkalaisvahvistuksia. 

– Joukkueemme nuorilla pelaajilla on paljon hyviä ominaisuuksia. He kuuntelevat ja kunnioittavat vanhempia pelaajia. Vastavuoroisesti opin heiltäkin paljon uutta. Ja onhan se mukavaa, että kopissa on myös kansainvälistä kokemusta, he ovat veljiäni.

– Tätä olen etsinyt. Valmentaja ja joukkuekaverit valavat uskoa ja se parantaa itseluottamustani. Meidän täytyy vain jatkaa nöyrää työntekoa, Tendeng painottaa.

”Tammelan Taikuri” -lempinimen saanut Tendeng tietää, mitä tiistain kamppailu merkitsee.

– Ilves pelaa ensimmäistä kertaa Tammelassa tänä vuonna. Se on minulle henkilökohtaisestikin tärkeää tauon jälkeen. Teemme parhaamme, että otamme voiton kotikannattajien tukemana, Tendeng päättää.

Koutsin kommentit

Veikkausliigan huhtikuun valmentajaksi valittu Jarkko Wiss johdattaa joukkonsa toistamiseen Hongan kimppuun tänä vuonna. Reilu kuukausi sitten pelattu Suomen Cupin puolivälierä päättyi tamperelaisten 2-1-voittoon rangaistuslaukauskilpailun jälkeen.

– Hongalla on vakiintunut pelityyli, joten tiedämme mitä odottaa. Kova haaste, mutta pärjäsimme heitä vastaan ihan hyvin jo cupissa. Toki molemmilla on varmasti omat loukkaantumishuolensa, joten tilanteet elävät.

– Pohjanmaan liigan jälkeen meillekin on nyt tullut näitä etelän seuroja vastaan, joten alkavat pikkuhiljaa tulla nekin joukkueet tutuiksi, Wiss veistelee.

Ilves on ollut paljon otsikoissa sarjajohdon ja läpäisemättömän puolustuksensa myötä. Wiss toivoo, että hyvät otteet jatkuvat Tammelassa, mutta niin sanotusti mailaa ei saa puristaa liikaa.

– Ensinnäkin on hienoa päästä jälleen Tammelaan. Haluamme tehdä siitä myös henkisen kotimme. Se on meidän linnoituksemme ja vaikea paikka vastustajan vierailla.

– Viikonlopun aikana otamme pienen ’mental holidayn’. Rauhoitamme tilannetta, ettei päässä pyöri koko ajan vain nahkakuula. Tarvittaessa kokoonpanoa kierrätetään, jotta saadaan tuoreita jalkoja kentälle. Tiistaina olemme sitten virkeinä valmiina kamppailemaan pisteistä, Wiss päättää.


Ilves vs. FC Honka  ti 7.5. klo 18.30 Tammelan stadion

Lipunmyynti »

Veikkauksen etuasiakkaat saavat otteluun kaksi lippua yhden hinnalla! Edun voi lunastaa täältä.

Ottelu on luonnollisesti myös Veikkauksen pitkävetokohde, katso kertoimet täältä. 

Hyödynnä Oma Ruutu-kampanja 31.5.2019 mennessä, niin saat ensimmäisen tilauskuukauden ilmaiseksi ja tuet samalla seuraasi. Vieraile osoitteessa ruutu.fi/lahjakortti ja käytä tunnusta: SC19ILVES

Muista myös Ilves-app, josta näet ensimmäisenä kotijoukkueen avauskokoonpanon pelipäivänä ja parhaimman pelaajan äänestykseen osallistumalla voit voittaa erilaisia tuotepalkintoja.

Lue myös