
Launtaina kotimaisen jalkapallon ystäviä hellitään toden teolla. Romanttisella Tammelan stadionilla nähdään kahden suuren kultakandidaatin kohtaaminen, kun sarjaa johtava Ilves ottaa mittaa hallitsevasta mestarista HJK:sta.
Ilves ja HJK lähtevät lauantain koitokseen erittäin tasaisista lähtökohdista. Tamperelaiset johtavat sarjaa ja Klubi väijyy yhden voiton päässä neljäntenä. Molemmat joukkueet ovat tehneet 18 maalia, mutta jälkimmäinen on päästänyt 16, eli kaksi kertaa enemmän kuin Ilves. Kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi 0-0 toukokuisessa Töölössä. On kulunut tasan kolme vuotta siitä, kun kissapeto viimeksi voitti Klubin (1-0).
30. Suomen mestaruuttaan jahtaavan HJK:n historiaan mahtuu paljon glooriaa ja menestystä, mutta tällä kaudella hallitsevan mestarin taival on takkuillut. Suomen cupissa vauhti pysähtyi jo alkulohkoon. Veikkausliigassa joukkue erotti päävalmentajansa Mika Lehkosuon kahdeksan perättäisen voitottoman ottelun jälkeen. Sittemmin Toni Koskelan alaisuudessa peli on hieman suoraviivaistunut ja voittoja on napsunut kuudesta ottelusta neljä.
Viimeisimmät kilpailulliset ottelut Klubilla oli mestarien liigan karsinnoissa. Viikko sitten tiistaina färsaarelainen Havnar Bóltfelag kaatui tyylipuhtaasti 3-0. Kuluvan viikon tiistaina HB:n kotikentällä Tórshavnin kaupungissa pelattu toinen osaottelu päättyi 2-2, joten HJK eteni jatkoon yhteismaalein 5-2.
Lue lisää HJK:n seurahistoriasta ja nykykunnosta julkaisemastamme seuraesittelystä »
Ilves pelaa Suomen cup -mestarina ja sarjajohtajana tietenkin todella fantastista kautta, mutta myös kauneusvirheitä mahtuu sekaan. Viime sunnuntaina tupsukorvat vierailivat FC Lahden tykönä ja joutuivat hakkaamaan päätään seinään. Lahtelaiset siirtyivät aikaiseen 1-0-johtoon ja vetäytyivät sitten lähes koko joukkueensa voimin oman rangaistusalueen sisään varjelemaan maalia. Lukuisista vetopaikoista huolimatta lisäosumia ei nähty ja pisteet jäivät Lahteen.
Tappio on koko vuonna tähän asti vasta toinen Ilvekselle, joten paniikkia on turha lietsoa. Ennen Lahti-ottelua joukkue marssi viiden kilpailullisen ottelun voittoputkessa maalierolla 14-5. Myös loukkaantumistilanne on hyvä, sillä ainoastaan hyökkääjä Aleksi Tarvonen on sivussa. Puolustaja Roope Huhtala on kuukauden mittaisella lainapestillä TPV:ssä.
Koutsin kommentit
Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss peräänkuuluttaa pitkässä sarjassa vaadittavaa keskittymiskykyä ja puhtaalta pöydältä lähtemistä ottelu kerrallaan.
– On tärkeää muistaa, että jalkapalloon kuuluu voitot ja tappiot. Niistä saatu tunnetila ei saa ohjata toimintaamme liian montaa päivää. Voiton tullessa nautimme siitä hetkestä, mutta emme jää paukuttelemaan henkseleitä. Sama hävitessä, että harmitus pitää käsitellä ja osata jättää taakse, Wiss kertoo.
– Tappio Lahdessa oli meiltä heikompi esitys. Vastustaja pelasi hyvin sillä tyylillä, minkä he olivat valinneet. Peli käytiin nopeasti läpi ja olemme keskittyneet hyviin harjoituksiin. Talossa on jälleen kaikki hyvin. Olemme vetäneet rankkojakin treenejä, ja nyt torstai-perjantai hiotaan taktista puolta.
Lauantain vastustaja on kenties kovin mahdollinen. Mestaruuskamppailun kannalta erittäin tärkeä tärkeä kamppailu tulee mitä todennäköisimmin olemaan loppuunmyyty.
– Kaikki tiedostavat, että HJK tulee vieraaksi ja tupa on täynnä. Tämä on mahtava mahdollisuus näyttää osaamistamme ja on upeaa, että ihmiset ovat lähteneet suurella volyymilla liikkeelle kannustamaan meitä. Teemme kaikkemme, että lauantaina nähdään kotivoitto.
Klubin ovi on käynyt molempiin suuntiin aivan viime päivinäkin. Lupaavia otteita esittäneen hyökkääjä Lassi Lappalaisen ura jatkuu italialaisen Bologna FC:n kirjoilla. Tilalle hankittiin maajoukkuehyökkääjä Tim Väyrynen, joka voitti kaudella 2013 FC Hongassa Veikkausliigan maalikuninkuuden ja parhaan pelaajan palkinnon.
– HJK on valmentajavaihdoksesta huolimatta edelleen saman koulukunnan joukkue. Tuossa kokoluokassa myös pelaajaliikennettä pitääkin olla, jokaiselle pelipaikalle löytyy laatua ja sitä pystytään hankkia lisää. On tietysti hienoa, kun suomalaispelaajat pääsevät uralla eteenpäin. HJK:ta veikataan aina mestariksi, eikä se suosikin asema ole mielestäni mihinkään hävinnyt.
Wiss on pelaajaurallaankin kunnostautunut HJK:n kaadossa Tammelan viheriöllä. Vuonna 1994 hänen viime hetkien puskumaali toi TPV:lle 3-2-voiton ja ratkaisevan askeleen kohti SM-kultaa. Muitakin hetkiä Klubiin liittyen on jäänyt mieleen.
– Lapsuuden koti-ikkunani edessä on koettu hienoja hetkiä. Se voittomaali täyden yleisön edessä on toki yksi, olihan se melkoinen fiilis. Muistan myös elävästi, kun Ilveksen kanssa voitimme HJK:n 1-0 vuonna 2016. Siitä on pari valokuvaakin pukukoppirakennuksen seinillä.
– Kun iso mahtava HJK saapuu maakuntaan, niin pelaajat ja yleisö syttyvät. Se on se halutuin päänahka. Itsekin Klubissa pelanneena tiesi aina, että mihin tahansa vieraspaikkakunnalle mentiin, niin kaveri on valmis. Valmiita olemme mekin nyt, Wiss lupaa.


Ilves vs. HJK, lauantaina 20.7. klo 17.00, Tammelan stadion
Portit aukeavat jo klo 15.30.
Huom. median edustajat, huomioikaa akkreditoituminen »
Ottelu on luonnollisesti myös Veikkauksen pitkävetokohde, katso kertoimet täältä »
Muista myös Ilves-app, josta näet ensimmäisenä kotijoukkueen avauskokoonpanon pelipäivänä ja parhaimman pelaajan äänestykseen osallistumalla voit voittaa erilaisia tuotepalkintoja.