Launtaina päättyy Veikkausliiga-kausi 2019. Samaan kellonaikaan pelattavalla täydellä viimeisellä ottelukierroksella ratkeaa kaikkien kolmen mitalin kohtalot. Ilveksellä on mahdollisuus ottaa seurahistoriansa viides mitali. Tammelan viimeisessä koitoksessa tupsukorvien eteen astuu viime kauden mestari HJK.
Kutkuttavat ennakkoasetelmat
29 Suomen mestaruutta voittaneen HJK:n historia huokuu glooriaa, mutta tänä vuonna nähtyjen esitysten perusteella Ilveksellä ei ole mitään syytä alemmuudentunteeseen. HJK:n sarjasijoitus viidentenä on jo ratkennut. Kesäkuussa Suomen Cup -mestaruuden voittaneella Ilveksellä on mahdollisuus ottaa myös liigan puolelta itselleen mitali, tällä kertaa pronssinen.
Ilves on paraikaa neljäntenä tasapisteissä kolmatta sijaa miehittävän FC Hongan kanssa. Espoolaisten maaliero on vain yhden parempi kuin tamperelaisilla. Marginaalit ovat siis pienet, sillä pelkkä voitto ei automaattisesti riittäisi kummallekaan varmistamaan pronssia, vaan voiton on oltava suurinumeroinen. Vastavuoroisesti häviökin voi riittää, jos kilpakumppani häviää vielä rumemmin luvuin. Honka kohtaa omalla tahollaan kuudentena olevan IFK Mariehamnin.
Kissapedon ja Klubin kuntopuntari
Ilves ja HJK ovat kohdanneet kahdesti tänä vuonna. Ensimmäinen kohtaaminen päättyi 0-0 toukokuisessa Töölössä. Heinäkuussa Tammelassa nähtiin myös tasaväkinen kamppailu, kun HJK johti Riku Riskin maalilla pitkään, mutta lisäajalla Lauri Ala-Myllymäki toi rangaistuspotkulla joukkueensa tasoihin 1-1.
Joukkueiden viimeisimmät ottelut olivat ennen maajoukkuetaukoa lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina. Ilves kohtasi vieraissa IFK Mariehamnin ja venyi jälleen lisäajalla tasoihin. Saarelaiset johtivat täyden peliajan lähestyessä loppua 2-0, mutta niin vain kissapeto kiri rinnalle. Naatan Skyttä laukoi upean yläkulmapommin 90. minuutilla ja IFK-toppari Rick Ketting söhläsi pallon omaan verkkoon 92. minuutilla.
HJK puolestaan hävisi kotikentällään. Mestaruutta viimeiseen asti jahtaava FC Inter otti elintärkeän 1-0-voiton Filip Valencicin viimeistellessä ottelun ainokaisen. Tappio oli Klubille vasta kauden seitsemäs, mutta peräti 10 tasapeliä ovat pitäneet huolen siitä, että kokonaispistemäärä ei riitä tänä vuona kärkisijoille. Keskikastin joukkueet HJK, IFK Mariehamn, HIFK ja FC Lahti ovat jokainen voittaneet yhdeksän ottelua.
Keltavihreiden riveistä puuttuvat loukkaantumisten vuoksi ainakin Lauri Ala-Myllymäki, Janne Saksela, Aleksi Tarvonen ja Matias Riikonen. Lisäksi useamman pelaajan kohdalla täyttä pelikuntoa tarkastellaan vielä harjoitusviikon aikana.
Seuraa lauantaina näitä sähäkkiä kymppipaikan pelaajia:
Naatan Skyttä. 17-vuotias Ilves-kasvatti on loppukaudesta tehnyt väkevän esiinmarssin. Vikkeläjalkainen ”Naatti” jakelee tarkkoja syöttöjä ja taitaa myös maalinteon. Molemmat nuorukaisen viimeistelemistä osumista olivat voimakkaita sijoituksia aivan yläkulmaan.
Petteri Forsell. 28-vuotias Suomen A-maajoukkuepeluri saapui HJK:n riveihin elokuussa Puolan kakkostasolta. Vapaapotkuspesialistina tunnettu Forsell voi ratkaista pelejä viihdyttävillä yksilösuorituksillaan.
Koutsin kommentit
Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wissille tämän kauden lopetuksessa on oma erityispiirteensä.
– Ensimmäisen kerran pääsen liigavalmentajana lopettamaan kauden kotona. Se on hieno asia ja haluamme tietysti ottaa voiton. Kaikki odottavat sitä, että pääsemme päätösvihellyksen jälkeen kiittämään kotiyleisöä, joka on meitä auttanut suuresti läpi vuoden, Wiss kertoo.
Lauantaina vastakkain ovat kaksi Veikkausliigan suurimmat yleisökeskiarvot vetävää joukkuetta.
– Yleisön kasvava kiinnostus ei ole tärkeää ainoastaan edustusjoukkueelle, vaan koko seuralle. Otamme jälleen askeleita eteenpäin. Paljon on noussut uusia nuoria kasvoja joukkueeseen mukaan ja toiminta kehittyy kautta linjan.
HJK aloitti kuluvan kauden Mika Lehkosuon alaisuudessa, mutta hänen entinen apuvalmentajansa Toni Koskela nousi pian vastuuseen. Laatu ei ole helsinkiläisriveistä mihinkään hävinnyt, vaikka mitalia ei tänä vuonna kaulaan ripusteta.
– Paljonhan HJK:n tilanteesta on mediassa puhuttu. Muutoksia valmennuksessa ja paljon tullut uusia pelaajia. Edelleen Klubissa on todella paljon taitoa ja pelitapa on melko samanlainen. He pitävät palloa kärsivällisesti. Sitä vastaan meidän pitää olla aggressiivisia ja rohkeita, Wiss mainitsee.
Ennen maajoukkuetaukoa Ilves venyi lisäajalla pisteille IFK Mariehamnin vieraana. Sama loppuhetkillä näkynyt taisteluhenki pitää saada lauantaina jo alkuvihellyksestä päälle, vaikka tupsukorvat ovatkin hieman raajarikkoisia.
– Meiltäkin oli paljon pelaajia poissa harjoituksista maajoukkuetehtävien vuoksi. Lisäksi vammoja on kertynyt jonkin verran. Sitähän se aina loppukaudesta on, että pelaajia parsitaan kasaan. Leveyttä kuitenkin riittää ja näimme viimeksi Maarianhaminassa, kuinka pojat osoittivat hienoa ammattiylpeyttä. Kun pidämme siitä kiinni, niin hyvä tulee.

Lehterit täyttyvät jälleen, kun Ilves ja HJK iskevät yhteen.

Ilves vs. HJK 19.10. klo 15.00 Tammelan stadion
Muista myös Ilves-Appi, josta näet ensimmäisenä kotijoukkueen avauskokoonpanon ja ottelutapahtuman tarjoukset. Parhaimman pelaajan äänestykseen osallistumalla voit voittaa erilaisia tuotepalkintoja.
Lataa sovellus: App Store » tai Google Play »