
Joukkuekaverit onnittelevat Marius Noubissia (oik.). Minkäs teet, kun maaleja vain syntyy!
Ilves ja HIFK kolmatta kertaa vastakkain
Kilpakumppanien ensimmäinen kohtaaminen tällä kaudella päättyi kesäkuussa Ilveksen 0-1-vierasvoittoon. Tähtihyökkääjä Tuco heilutti verkkoja tyylikkäällä chippimaalilla ja 18-vuotias Johannes Luukkanen piti uransa ensimmäisen nollapelin pääsarjatasolla.
Edellinen peli päättyi viime viikon maanantaina tupsukorvien 4-3-voittoon. Tammelan kotiyleisöä maaleilla riemastuttivat Thomas Agyiri, Tuco ja Marius Noubissi. Huikean Veikkausliiga-debyytin tehnyt Noubissi ehti parissakymmenessä minuutissa takoa tehot 2+1. HIFK:n osumista vastasivat Pekka Sihvola, Xhevdet Gela ja Juho Mäkelä.
Kokemusta selviytyä tiukoista paikoista
HIFK nappasi viime lauantaina tärkeän 1-0-kotivoiton RoPS:n kustannuksella. Ainokaisesta vastasi yhteensä seitsemän maalia tällä kaudella viimeistellyt Pekka Sihvola. Tolppien välissä Carljohan Eriksson piti kauden toisen nollapelinsä.
Lähes 40 vuotta sitten valmennusuransa aloittaneen Antti Muurisen suojatit jatkavat putoamiskarsintapaikalla sarjan toiseksi viimeisenä. Ero ylempänä olevaan PS Kemiin on vielä neljä pistettä, joten ”tähtirinnat” tarvitsevat kipeästi lisää voittoja varmistaakseen liigapaikkansa suoraan.
Sihvolan lisäksi hyökkäyksessä häärivät pitkän linjan maaliruiskut Juho Mäkelä ja Mikael Forssell. Monet kansainväliset kentät kiertänyt Mika Väyrynen on edelleen keskikentän eliittiä. Lähes 400 liigapeliä pelannut ja kertaalleen ammattilaisuransa jo lopettanut Tuomas Aho (36) houkuteltiin elokuun alussa takaisin topparin tontille.
Edellinen tappio kesäkuussa
Ilves tarvitsee myös voittoja, mutta eri lähtökohdista. Sarjan neljäntenä majailevat tamperelaiset ovat vain yhden pisteen päässä mitalisijoista. Meneillään olevaan yhdeksän tappiottoman ottelun putkeen sisältyy kolme voittoa ja peräti kuusi tasapeliä.
Viime sunnuntaina Ilves kävi hakemassa tasapelipisteen VPS:n vieraana. Voittokaan ei ollut kaukana. 1-1 päättyneessä ottelussa etenkin jälkimmäinen puoliaika oli tamperelaisilta erittäin vahvaa suorittamista. Puolustaja Teemu Penninkangas laukoi uransa ensimmäisen maalin keltapaitojen riveissä.
Pelillisiin otteisiin voi olla tyytyväinen. Useista puolustuspään loukkaantumisista huolimatta ainoastaan kärkijoukkueet HJK ja FC Lahti ovat päästäneet vähemmän maaleja. Kuntoutustyötä tehneet Jani Tanska, Marco Matrone ja Antti Hynynen ovat jälleen pelikunnossa. Laitapakit Antti Koskinen ja Tariq Kazi pysyvät sivussa kokoonpanosta.
Pari viikkoa sitten Ilves ja HIFK mättivät seitsemän maalia kovavauhtisessa ottelussa. Jatkuuko ilotulitus? Tervetuloa Tammelaan! Portit aukevat klo 16.00.
-> Lipunmyynti
Tätä linkkiä käyttämällä pääset suoraan päivän kertoimiin ja tuet samalla Ilveksen juniorityötä:
www.ilvesedustus.fi/veikkaus