Laitahyökkääjä Eero Tamminen palaa Ilvekseen - Ilvesedustus.fi | Edustusjoukkueiden yhteinen koti

Laitahyökkääjä Eero Tamminen palaa Ilvekseen

Ilvestä vuodet 2017-18 edustanut Eero Tamminen palaa kissapedon riveihin. 24-vuotias laituri on tähän astisen kauden pelannut FC Interissä. Tammisen uusi sopimus pitää miehen Tampereella kauden 2020 loppuun.

Eero Tamminen puki ensimmäisen kerran Ilveksen verkkarit ylleen vuoden 2016 lopussa. Hän oli sitä ennen edustanut kaksi kautta VPS:aa. Viitasaarella ja Jyväskylässä jalkapallo-oppinsa ammentanut Tamminen pelasi ensimmäisen Veikkausliiga-kautensa TPS:n paidassa kaudella 2014.

Kausilla 2017 ja 2018 Tamminen pelasi Ilveksessä yhteensä 63 kilpailullista ottelua viimeistellen seitsemän maalia. Voimakas vasen laitahyökkääjä tuli tunnetuksi hyvästä lähtönopeudesta ja puolustajien ohituksista.

Kuluvan kauden Tamminen aloitti Turussa FC Interin vahvuudessa yksivuotisella sopimuksella. Liigassa vastuuta ehti kertyä seitsemän ottelun verran ja cupissa neljän. Seura purki sopimuksen etuajassa yhteisymmärryksessä pelaajan kanssa, joten hän oli vapaa etsimään itselleen uuden työnantajan.

Vuonna 1995 syntyneelle nuorelle miehelle on Veikkausliiga-otteluita kertynyt yhteensä 125, joissa hän on tehnyt 13 maalia. Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss on seurannut Tammisen uraa jo juniorivuosista lähtien. Wiss uskookin saavansa mitä tilaa.

Saimme vihiä, että Eeron sopimus voisi olla katkolla. Turun reissu ei varmaan ollut sujunut aivan toivotulla tavalla. Se ei sinällään huoleta minua, tiedän hänen ominaisuutensa, Wiss kommentoi.

Eero on mielenkiintoinen persoona ja tietyllä tavalla piristysruiske pukukopissa. Hän oli meillä hyvin tärkeässä roolissa kaksi vuotta ja tuntee toimintatapamme, joten uskon hänen sopeutuvan takaisin nopeasti.

Wiss ei peittele Tammiseen kohdistuvia korkeita odotuksia. Uusi sopimus pitää hyökkääjän keltavihreissä vielä seuraavankin kauden.

Eero on tervetullut lisä joukkueeseemme. Molempijalkaisena hän tuo vahvuutta yksi vs. yksi- tilanteisiin, viimeisen kolmanneksen ratkaisuihin sekä erikoistilanteisiin. Samalla saamme reilusti lisää arvokasta liigakokemusta yläalueelle.

Kyseessä on oikein roolitettuna poikkeuksellinen pelaaja, joka voi yksilösuorituksillakin ratkaista tärkeitä pelejä, Wiss kertoo.

Lue myös