Debyytissään nollapelin torjunut Leislahti antaa kiitosta joukkueelle

 

Rasmus Leislahti lähti ensimmäiseen Veikkausliigaotteluunsa luottavaisin mielin. Tiiviin puolustuksen takana hän kirjasi itselleen nollapelin ja lähtee nälkäisenä kohtaamaan seuraavaksi HJK:ta.

 

VPS:n sekä Klubi 04:n riveissä 30 Ykkösen ottelua torjunut Rasmus Leislahti oli paljon vartijana Ilveksen avatessa Veikkausliigakautensa maanantaina AC Oulun vieraana. Nuorten maajoukkueissa kovissa peleissäkin torjunut veräjänvartija ei kuitenkaan pitänyt debyyttiään etukäteen mitenkään erikoisena.

 – Ei oikeastaan yhtään jännittänyt ennen peliä, oli aika itsevarma olo ja kova luotto joukkueeseen.

Kovin vaikeaa peliä ei ensiesiintymisestä Rasmukselle tullut, sillä joukkueen puolustuspelaaminen toimi erittäin hyvin.

 – Tehtiin kovaa duunia ja saatiin kolme pistettä. Positiivisesti puolustettiin ja kaikki tekivät hyvin yhteistyötä, sitä kautta se tuloskin syntyi. Todella hyvin pystyimme puheella ohjaamaan peliä, niin minä kuin muutkin.

Peli pelattiin luonnonnurmella, jonka pelättiin aikaisesta ajankohdasta johtuen olevan huonossa kunnossa. Kentän kunto oltiin huomioitu myös pelitapaa mietittäessä.

 – Yllättävän hyvältä se tuntui, pelkäsin sen olevan paljon huonommassa kunnossa. Onnistuimme myös kentän mukaan suunnitellussa pelitavassamme mainiosti.

Seuraava vastustaja onkin huomattavasti sarjanousijaa kovempi, sillä hallitseva mestarijoukkue HJK saapuu Ratinaan ensi tiistaina. Klubissa juniorivuotensa viettänyt Rasmus lähtee luottavaisin mielin tähänkin otteluun, resepti voittoon on jo olemassa.

 – Varmasti tulee ihan erilainen matsi. Klubi on kaikin puolin kova joukkue, mutta kyllä uskon meidän pystyvän vastaamaan myös heidän peliinsä. Avausvoitto oli meille tärkeä, se kasvatti itseluottamusta ja on hyvä jatkaa eteenpäin. Jatketaan puolustamista samaan tapaan, niin hyvä tulos saadaan jälleen.

 

Lue myös