
Ilveksen raudanlujan puolustuksen tärkeä palanen on ghanalainen Baba Mensah, joka jykevällä olemuksellaan pitää huolen puolustuksen tiiviydestä. Kannattajienkin suosikiksi noussut sympaattinen nuorimies viihtyy erinomaisesti Tampereella.
Baba lapsuusvuodet menivät kuten muidenkin ghanalaisten lasten, kaikki vapaa-aika pelattiin jalkapalloa. Baban kohdalla käänteentekevä muutos oli muutto syrjäkylästä pääkaupunkiin ja sitä kautta auennut mahdollisuus päästä kunnon valmennukseen.
”Jalkapallo on aina ollut kaikkeni. Isäni rakasti jalkapalloa ja hän kannusti minua eteenpäin”, Baba muistelee. ”Äiti ei kyllä tykännyt jalkapallosta lainkaan, hänen tehtävänsä oli painottaa minulle koulunkäynnin merkitystä. Iso kiitos hänelle siitä”, hän vielä jatkaa.
Ghanassa hän pelasi jo teini-ikäisenä maan toiseksi korkeimmalla tasolla miesten joukkueessa ja kuului koko ajan ikäistensä maajoukkuerunkoon. ”Kaudella 2014-15 minut valittiin maan ykkössarjan parhaaksi puolustajaksi. Silloin viimeistään tajusin, että minusta on todelliseksi jalkapalloammattilaiseksi”, toppari kertaa uransa alkuaikoja.
Tammikuussa 2016 hänet vuokrattiinkin Ruotsiin, IF Häckeniin. ”Olihan se hiukan hyppy tuntemattomaan, täysin uusi ja erilainen maa, mutta halusin päästä urallani eteenpäin ja jättää kaiken muun taakseni. Onneksi Ruotsissa asui paljon ghanalaisia, joten en missään vaiheessa potenut koti-ikävää. Opin myös sen, että kaiken tekemiseni pitää palvella jalkapalloilua”, Baba tyytyväisenä miettii ensimmäistä ulkomaan komennustaan. Ruotsissa tuli hänelle myös menestystä, sillä Häcken voitti tuolla kaudella Ruotsin Cupin.
Seuraavan vuorossa oli lainapesti Tanskaan, seurana Viborg FF. ”Siitä reissusta jäi vähän huono maku. En oikein päässyt kunnolla näyttämään osaamistani, joten palasin jo kesällä takaisin Ghanaan”, hän hiukan pettyneenä muistelee Tanskan reissuansa.
Hänen taitonsa oli kuitenkin noteerattu Ilveksessä, josta hänen agentilleen lähetettiin kutsua saada nuori mies näytille. Ennakkoluuloton ja motivoitunut Baba saapuikin kesällä 2017 Tampereelle ja vakuutti valmennusjohdon nopeasti kyvyistään. Baba nousikin nopeasti niin valmennuksen luottopelaajaksi kuin kannattajienkin suosikiksi peräänantamattomalla pelityylillään. Kauden päätteeksi kaulaan ripustettiin pronssimitali ja paikka seuravan kauden eurokentille varmistui.
Baballa oli todella suuret odotukset kaudesta 2018. Hän oli valmis viemään Ilveksen mestariksi sekä näyttämään kovissa europeleissä osaamisensa pelaaja-agenteille. Kohtalo oli kuitenkin päättänyt toisin. Helmikuussa hän loukkasi polvensa niin pahoin, että käsky kävi leikkauspöydälle. Tuo piti nuoren miehen poissa pelikentiltä koko loppukauden ja hänet nähtiin peleissä vasta tämän vuoden alussa.
”Kun vamman vakavuus selvisi, niin kyllä se masensi minut. Onneksi Jallu (Wiss) puhui minulle paljon ja hän sai nostettua taistelutahtoni jälleen huipulle. Lisäksi Heli (Rekimies)teki aivan uskomattoman hienoa työtä saadakseen minut takaisin huippukuntoon. Helistä on tullut minulle todellinen äitihahmo”, hän jakaa tunnustusta. ”Loukkaantumiset, kuten muutkin vaikeudet, kuuluvat jalkapalloon ja elämään ylipäätänsä. Ne täytyy hyväksyä, muttei niiden saa antaa lannistaa. Jos todella haluat voittaa vaikeudet, pystyt siihen”, hän huudahtaa. ”Haluan myös aina katsoa vain eteenpäin, taaksejääneet asiat ovat taaksejääneitä. Kohtalo kuljettaa meitä eteenpäin, usko omiin kykyihin täytyy pitää vahvana mukana koko ajan”, hän vielä jatkaa.
Kuluvan kauden hyvästä alusta Baballa on oma mielipide. ”On totta, että olemme pärjänneet hyvin. Mutta emme saa tyytyä siihen, vaan meidän on tehtävä vielä enemmän töitä ja pyrittävä parantamaan. Matka on vielä kesken, mitään ei ole voitettu tässä vaiheessa kautta”, Baba vakavoituu. ”Koko joukkue, pelaajat ja taustat, on sitoutunut saavuttamaan jotain suurta tällä kaudella. Kaikki ovat joukkuepelaajia, yhtään itsekästä pelaajaa ei mahdu Ilveksen pukukoppiin. Meillä on todella hyvä henki joukkueen sisällä, olemme kuin iso yhteinen perhe. Voimme vitsailla ja vaikka vähän painia keskenämme, olemme kuin veljiä kaikki ”Baba ylpeänä kuvailee joukkuettaan.
Baba tunnustaa olevansa melkoinen jekuttelija ja hyvän tuulen tuoja kopissa. ”Kun näen jonkun hiukan allapäin, niin haluan saada hänet heti paremmalle tuulelle. Yleensä pikku pelleilyt ja vitsit nostavat niin hänen kuin kaikkien muidenkin tunnelmaa”, hän hymyillen kertoo roolistaan.
Vapaa-aikansa nuori toppari viettää pääasiassa kotonaan. Aika kuluu musiikkia kuunnellen, jalkapalloa ja elokuvia katsellen sekä eritoten leväten. ” Vapaa-aikani käytän siihen, että olen täydellisen valmiina, kun palataan taas jalkapallon pariin. Elän ja hengitän jalkapallolle, se on minun työni”, hän huudahtaa.
Suomea ja varsinkin Tamperetta Baba kehuu vuolaasti. ”Tämä on kaunis maa ja ihmiset ovat niin ystävällisiä. Aina ei suomalaiset oikein osaa arvostaa omaa kotimaataan. Kun afrikkalaiset ystäväni kysyvät millainen maa Suomi on, niin kehun aina todella paljon. Tosin, talvesta en puhu silloin mitään”, Baba nauraa.
Lapsena Baban unelma-ammatti oli hiukan yllättäen sotilas ja armeijaura siinsi hänen silmissään. Ehkä on kuitenkin meidän kaikkien onni, että hänen lahjansa jalkapalloilussa sai uran siirtymään vihreän veran äärelle. Tulevaisuuttaan Baba ei vielä osaa ennakoida, mutta toivoo pysyvänsä jalkapallon parissa. ”Ehkä voisin toimia valmentajana, aika tulee näyttämään”.
Lopuksi Baba haluaa kiittää kaikkia ihmisiä ympärillään. ”Minut otettiin heti hyvin vastaa ja sopeutuminen tehtiin helpoksi. Pelaajat, johtajat ja muut taustahenkilöt, he tekevät tästä perheen, jossa on hyvä olla” Baba kertoo. Erikoiskiitoksen saavat myös kannattajat. ”Ilveksellä on mahtavat kannattajat! He uskovat meihin heikoillakin hetkillä ja antavat meille voimaa. Emme halua pelata huonosti heidän edessään”, hän huudahtaa.
Ilveksen seuraava kotiotteluhan on vasta Juhannuksen jälkeisenä tiistaina KPV:tä vastaan. Sitä ennen Ilves pelaa vierasottelut Kuopiossa ja Turussa, sekä Suomen Cupin finaalin Maarianhaminassa. Baba toivoo näihin vierasotteluihin kannattajien lähtevän sankoin joukoin heitä kannustamaan!