Raportti: KuPS piti Ilveksen kurissa

Kapteeni-Pennanen kantoi joukkuettaan

Tasapisteissä mitalia jahtaavat Ilves ja KuPS kohtasivat sunnuntaina Savon sydämessä. Keltamustien salamamaali koitui tamperelaisten kohtaloksi, kun tasoitusta ei saatu aikaiseksi vahvasta pallonhallinnasta huolimatta. Avausmaalista vastannut Pennanen laukoi myös loppuhetkien 2-0-osuman.

Ilves on tunnettu kurinalaisena joukkueena, mutta ottelu käynnistyi luvattoman helposti kuopiolaisten kannalta. Yleisö sai todistaa Veikkausliiga-historian nopeinta maalia.

Pallo pelattiin avauspotkusta oikeaan laitaan Ilmari Niskaselle, joka syötti pallon maalin edustalle vapaasti juosseelle Petteri Pennaselle. Kapteeni ei erehtynyt, vaan pussitti maannuoliaisen etukulmasta sisään. 1-0 -osumaan ehti kulua ainoastaan 12 sekuntia.

Tappioasemassa tamperelaiset ottivat pallonhallinnan lähes täysin itselleen. Kärjessä viillettääneelle Ilari Mettälälle tarjoiltiin hyvät keskitykset vasemmalta ja oikealta rangaistusalueen sisään, mutta puskut eivät osuneet maalipuiden väliin.

Oikeaa laitaa väsymättä ylös ja alas ravannut Felipe Aspegren loi hyviä hyökkäyksiin lähtöjä. Avausjakson lopussa hän järjesteli paikan Lauri Ala-Myllymäelle, jonka vedon maalivahti Otso Virtanen kuitenkin syöksyi kiinni.

Kupletin juoni jatkui samana toisella puoliajalla. KuPS vetäytyi syvälle omalle alueelleen ja varmisteli 1-0-johtoasemaansa. Taktiikka oli turhauttavan tehokas, sillä Ilves ei päässyt kovinkaan usein vetosektorille.

69. minuutilla Petteri Pennanen osui toistamiseen. Nopea vastahyökkäys johti maalinedustahässäkkään, josta epäonninen purkupallo päätyi rangaistusalueen kaarella odotelleelle Pennaselle. Kova laukaus vastapalloon painui vastustamattomasti yläkulmaan.

Kotijoukkueen rangaistusalue oli täynnä keltapaitoja, eikä murtautumiskeinoja löytynyt millään. Ottelun lopussa myös kissapedon päätyyn luotiin painetta, mutta lisämaaleja ei nähty.

KuPS ansaitsi kolme pistettä ja otti tärkeän harppauksen kohti kakkosena majailevaa RoPSia. Ilvekselle hopea on nyt ulottumattomissa, mutta pronssiin on edelleen kaikki edellytykset olemassa.

Päävalmentaja Jarkko Wiss harmitteli, että aikainen päästetty maali muutti pelin kuvaa.

 – Jostain syystä emme olleet päkiöillä heti alusta alkaen, vaikka kaiken piti olla selvää. Ensimmäisen maalin merkityksestä oli keskusteltu ja jouduimme heti jahtaamaan peliä alun mokan jälkeen, Wiss kertoo pettyneenä.

Vastustajan laadukas miehistö oli tehokas toimissaan. Ilmaiseksi kissapeto ei pisteitä silti antanut. 

 – Jaksoimme liikuttaa palloa ja pysyimme kärsivällisinä. Emme luovuttaneet missään vaiheessa. KuPS joutui todella paiskimaan töitä maalia puolustaessaan.

 – He puolustivat boksia hyvin ja pelaajien laatu tuli esiin. Syöttöjen ja ensimmäisen kosketuksen suuntaamisissa oli meillä parannettavaa. Ajoittain otimme väärän määrän kosketuksia ratkaisevilla hetkillä.

 – Voimme kuitenkin olla tyytyväisiä pelin avaamiseen ja siihen kärsivällisyyteen, että pallolliselle pelaajalle löytyi lähes aina tuki. Tappio kismittää, mutta meillä on edelleen voitettavaa lopuissakin peleissä, Wiss sanoo.


1-0 1min Pennanen
2-0 69min Pennanen











8
Ilveksen kokoonpano

kentällä:

1 Hilander Mika (mv) (c)
27 Haukioja Martti -> 64min 22 Kazi Tariq
16 Miettunen Tatu
3 Tomás Diogo
4 Aspegren Felipe
20 Tamminen Eero
6 Ojala Matias -> 84min 29 Haarala Santeri
10 Ala-Myllymäki Lauri
25 Thiaw Issa
8 Järvinen Iiro
9 Mettälä Ilari -> 68min 14 Siira Tuure

vaihdossa:

12 Luukkanen Johannes (mv)
24 Huhtala Roope
15 Almén Mikael
17 Severino Mauro








































Seuraava ottelu

su 21.10. klo 14.30 Ilves – FC Lahti (Tammelan stadion)
Lipunmyynti »








































Otteluraportit tarjoaa POAS


Pirkan Opiskelija-asunnot on Tampereen kaupungin omistama osakeyhtiö, jolla on tällä hetkellä reilu 30 talokokonaisuutta kaupungin eri osissa. Asunnot on tarkoitettu peruskoulun jälkeisissä oppilaitoksissa opiskeleville sekä alle 30-vuotiaille työssäkäyville nuorille.

Lue lisää:
poas.fi »





















Lue myös