Mitalia jahtaava Ilves ja putoamista vältellyt PS Kemi iskivät yhteen lauantai-illan ratoksi Tammelan stadionilla. 4-0 tulos ei jättänyt mitään epäselvää joukkueiden keskinäisistä voimasuhteista.
Ensimmäinen puoliaika
Ilves ja PS Kemi pyrkivät pakottamaan peliä mieluiseensa suuntaan. Kotijoukkue luotti lyhyiden syöttöjen valikoimaansa ja vierailijat hakivat totuttuun tapaan tulosta suoraviivaisilla ratkaisuilla.
Useat keskitykset rangaistusalueelle tuottivatkin Ilves-puolustukselle harmaita hiuksia. Ulottuva hyökkääjä Juho Mäkelä oli pari kertaa päästä hyödyntämään vartijoidensa hermoilun.
Toisessa päädyssä vasen laitahyökkääjä Eero Tamminen pinkoi hyviä nousuja, kärjessä viillettänyt Ilari Mettälä hakeutui aktiivisesti vetopaikoille ja Lauri Ala-Myllymäki lähetti keskikentältä tavaramerkikseen muodostuneita kaukolaukauksia. Ruuti oli kuitenkin kosteaa.
Avausjakson loppua kohden keltavihreät ottivat pallonhallinnan entistä enemmän haltuunsa. Keskikentän keskustassa Issa Thiaw’lla oli merkittävä rooli pallonriistoissa ja pelin rytmittämisessä.
Paras maalipaikka avautui niin ikään Thiaw’lle. Ala-Myllymäki keskitti hyvin ajoitetun pallon Kemin linjan taakse, jossa senegalilainen pääsi vapaasti puskemaan vitosen alueen sisältä. Kokenut veräjänvartija Mikko Vilmunen kuitenkin pelasti tilanteen aivan maaliviivalta.
Toinen puoliaika
Tamperelaiset jatkoivat siitä mihin jäivät. Eero Tamminen lähetti kierteisen kulmapotkun 53. minuutilla ja Issa Thiaw hakeutui vapaaksi. Tällä kertaa hän ei erehtynyt. Voimakas pusku vitosen viivalta ohitti Mikko Vilmusen ja kärsivällisesti odottanut kotiyleisö repesi riemuun.
2-0-osuma syntyi muutamaa minuuttia myöhemmin. Ilves piti palloa yläalueella ja haki maltillisesti tilaa edetä. Syöttörumban päätteeksi Iiro Järvinen teki aloitteen ja lähti kuljettamaan keskikaistaa pitkin vetosektorille. Pieni sivuttaisliike, voimakas vasemman jalan veto ja verkot heiluivat jälleen.
Putoamista vastaan taistelevalla Kemillä ei tappioasemassa ollut enää mitään hävittävää. Pelin luonne kääntyi entistäkin avoimemmaksi. Teini-ikäiset Tariq Kazi, Mikael Almén ja Roope Huhtala Ilves-puolustuksessa sopeutuivat linjan liikkuvuuteen nopeasti, eikä punapaitoja päästetty vetopaikoille.
77. minuutilla lyötiin naula sarjajumbon arkkuun. Almén lähetti kulmapotkun etualueelle, jonne nousi kulmikas toppari Jani Tanska. Joukkueen kokenein kenttäpelaaja nyökkäsi vastustamattomasti kauden avausmaalinsa miesvartioinnista huolimatta.
Ottelun loppu kulki täysin isäntien komennossa. Mursalukemat 4-0 kävi täydentämässä Ilari Mettälä. Juuri sisään vaihdettu Mauro Severino antoi vapauttavan pystysyötön eikä ysipaitaa kantava Mettälä erehtynyt.
Koutsin kommentit
Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss oli huojentunut, että joukkue ylitti vaikeudet ja sai oman pelinsä kulkemaan tarvittavalla rohkeudella.
– Totta kai olen tyytyväinen voittoon, maaleihin ja pisteisiin. Ensimmäinen jakso oli sitä, mitä Kemi halusi meidän pelaavan. Olimme varovaisia, syötimme sivuttain ja alaspäin ja lopulta Mika Hilander joutuu potkimaan pitkää. Heidän isot topparinsa pääsivät hyökkäämään niihin, Wiss kertaa.
– Eilen treeneissä oli samanlaisia tilanteita. Kävimme niistä aika lämpöisinä, mutta näköjään sama epävarmuus ottelun alussa toistui ja korostui. Varmaan johtui siitäkin, että vaihdoimme paljon puolustavia pelaajia. Rotaatiota tehtiin osittain pakon sanelemana, sillä väsymys ja pelikielto vaikuttivat taustalla.
Jälkimmäiset 45 minuuttia sinetöivät ottelun.
– Toisella jaksolla teimme selvän parannuksen. Pojat ottivat vastuuta ja pelasivat palloa eteenpäin Kemin puolustuslinjan edessä. Ensimmäisen maalin merkitys oli äärimmäisen tärkeä ja sen myötä peli ratkesi eduksemme. Nyt pääsemme ansaitulle hengähdystauolle, Wiss toteaa.
Maalintekijät:
Thiaw 53min 1-0
Järvinen 60min 2-0
Tanska 77min 3-0
Mettälä 83min 4-0
IS-tähdet:
*** Tamminen
Yleisömäärä:
2095
kentällä:
1 Hilander Mika (c) (mv)
22 Kazi Tariq
24 Huhtala Roope
5 Tanska Jani
15 Almen Mikael
8 Järvinen Iiro -> 81min 6 Ojala Matias
25 Thiaw Issa
10 Ala-Myllymäki Lauri -> 80min 17 Severino Mauro
14 Siira Tuure
20 Tamminen Eero -> 78min 29 Haarala Santeri
9 Mettälä Ilari
vaihdossa:
21 Jokelainen Niklas
16 Miettunen Tatu
4 Aspegren Felipe
12 Luukkanen Johannes (mv)
vieraissa:
su 7.10. KuPS – Ilves klo 17:00 Kuopio
kotona:
su 21.10. Ilves – FC Lahti klo 14:30 Tammelan stadion
Lipunmyynti »
Otteluraportit tarjoaa POAS
Pirkan Opiskelija-asunnot on Tampereen kaupungin omistama osakeyhtiö, jolla on tällä hetkellä reilu 30 talokokonaisuutta kaupungin eri osissa. Asunnot on tarkoitettu peruskoulun jälkeisissä oppilaitoksissa opiskeleville sekä alle 30-vuotiaille työssäkäyville nuorille.
Lue lisää: poas.fi »