Raportti: Juoksuvoimainen Ilves haki pisteet Vaasasta

Ylävitoset kovan työn jälkeen

VPS isännöi maanantai-iltana Ilvestä. Osapuolet ovat perinteisesti olleet tasaväkisiä, mutta tällä kertaa tupsukorvat olivat selvästi niskan päällä. Useista maalipaikoista huolimatta voitto irtosi lopulta vain yhden maalin erolla. Issa Thiaw ja Lauri Ala-Myllymäki iskivät komeilla laukauksilla vierailijat johtoon. Sebastian Strandvall kavensi pilkulta lukemiksi 1-2.

Kolme maalia ensimmäiseen puoleen tuntiin

VPS on tunnettu pallonhallintaan ja lyhytsyöttöpeliin nojaavasta peli-identiteetistään. Ilves ei kuitenkaan saapunut Vaasan stadionille vieraskoreana, vaan aloitti samantien kovan prässin tyrehdyttäen kotijoukkueen hyökkäyksiin lähdöt. Pallo pysytteli ensimmäisen kymmenminuuttisen ajan käytännössä pelkästään VPS-päädyssä.

Tupsukorvien päällekäyvä hallinta heijastui pian myös tulostaululle. Martti Haukiojan lähettämä keskitys leijaili korkeassa kaaressa taka-alueelle, jossa Issa Thiaw odotteli valmiina. Senegalilainen tykitti suoraan ilmasta komean kanuunan aivan tolpan juureen ja siirsi joukkueensa 1-0-johtoon. Maali oli Thiawille kauden kuudes.

18. minuutilla Ilves siirtyi jo kahden maalin johtoon. Yläalueen vapaapotku kimposi Lauri Ala-Myllymäelle, joka latasi vastapalloon näyttävän kudin läpi raitapaitaisen joukkion ja ohi maalivahti Samu Volotisen. 21-vuotias Ilves-kasvatti merkkautti kauden kuudennen maalin tililleen.

Puoli tuntia oli pelattu, kun Ala-Myllymäki oli tapahtumien keskipisteessä ikävämmässä valossa. VPS sai kulmapotkun, joka pelattiin etualueelle kohti Ala-Myllymäen vartioimaa Timi Lahtea. Ala-Myllymäki tunsi kontaktin selässään, menetti tasapainon ja osui palloon kädellään. Erotuomari Oskari Hämäläinen ei epäröinyt viheltää rangaistuspotkua. VPS-kapteeni Sebastian Strandvall upotti pallon viileästi verkon perukoille.

Takaiskusta huolimatta ensimmäinen puoliaika meni lähes yksinomaan keltavihreiden komennossa. Sähäkillä ja maalinälkäisillä Eero Tammisella, Iiro Järvisellä ja Santeri Haaralalla oli jokaisella tilaisuus kokeilla onneaan Volotista vastaan. Viimeisillä sekunneilla Ala-Myllymäen kierteinen kaukolaukaus kilahti vielä pystypuuhun, ennen kuin vaasalaiset pääsivät pukukoppiin nuolemaan haavojaan.

Johto pitää

Toisella jaksolla VPS pääsi vauhtiin mukaan. Peli ei ollut sulkeutunutta ja varovaisesti ennenkään, mutta nyt juostiin täysin palkein päädystä päätyyn. Etenkin 72. minuutilta alkaen nähtiin maalipaikkojen suma. Aluksi Ibrahima Gueyella oli edessään jo tyhjä rysä, mutta hän suti pallon yli maalin. Toki laukaisukulmakin oli pieni ja tilannenopeus korkea.

Seuraavaksi molempien joukkueiden keskikenttäpelaajat Tuure Siira ja Sebastian Strandvall väläyttelivät potkutekniikkaansa, mutta maalivahdit ehtivät kaukolaukausten tielle. Timi Lahden yritys lähietäisyydeltä puolestaan leijaili maalikehikon yli.

Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä enemmän Ilves pyrki kierrättämään palloa ja juoksuttamaan vastustajaa. Voittoa viimeiseen asti jahdannut Vepsu joutui avaamaan muodostelmaansa, joka avasi Jarkko Wissin nuorille suojateille mahdollisuuksia vastaiskuihin. Ruuti oli kuitenkin märkää, joten lisämaaleja ei nähty.

2-1-voitolla Ilves pysyy sarjataulukossa viidentenä ja tiiviisti mitalitaistelussa mukana. Eroa pronssiin on neljä pistettä. Edellä olevista seuroista RoPS, FC Honka ja KuPS ovat pelanneet yhden ottelun tamperelaisia enemmän.

Koutsin kommentit

Päävalmentaja Wiss oli tyytyväinen, että aiemmista VPS-otteluista tuttu kaava ei toistunut. Ilves oli hereillä ensiminuuteista lähtien. VPS ei päässyt johtoasemaan, vaan päinvastoin.

 – Olihan tässä vaihtelua aiempiin kohtaamisiin. Lähdimme hyvin heti alusta asti liikkeelle. Kuten olimme kopissa puhuneet, niin nyt ei ollut mitään käynnistymisvaikeuksia. Olimme välittömästi pelin päällä ja hallitsimme tilanteita. Pari maalia olivat siitä hyvä palkinto, Wiss kertoo.

 – Toisella jaksolla Vepsu sai enemmän otetta pelistä, mutta ei meillä mitään hätää ollut. Uskalsimme pitää palloa ja luottaa pitkien hyökkäysten rakenteluun. Erinomainen esitys ja tyytyväinen saan olla.

Ilves on usein hyödyntänyt taktiikassaan matalaa blokkia, mutta tänään peli-ilme oli hyvin hyökkäysorientoitunut.

 – Pystymme muuntautumaan eri peleihin erilaisia vastustajia vastaan. Tänään prässimme ja pelisuunnitelmamme toimi hyvin ja ehkä myös hieman yllätimme vastustajan. Nyt täytyy kuitenkin kääntää katseet jo nopeasti seuraavaan peliin, emmekä voi pysähtyä hyvänolon tunteeseen, Wiss muistuttaa ja viittaa ensi lauantaina alkavaan kolmen kotiottelun ryppääseen.

maalintekijät:
11min Thiaw 0-1
18min Ala-Myllymäki 0-2
31min Strandvall 1-2











8
Ilveksen kokoonpano

kentällä:

1 Hilander Mika (c) (mv)
27 Haukioja Martti
16 Miettunen Tatu
3 Tomas Diogo
4 Aspegren Felipe
29 Haarala Santeri -> 79min 9 Mettälä Ilari
6 Ojala Matias
10 Ala-Myllymäki Lauri -> 57min 14 Siira Tuure
25 Thiaw Issa -> 91min 5 Tanska Jani
8 Järvinen Iiro
20 Tamminen Eero

vaihdossa:

17 Severino Mauro
21 Jokelainen Niklas
12 Luukkanen Johannes (mv)








































Seuraava ottelu

la 22.9. klo 17.00 Ilves – FC Inter
Lipunmyynti »

Härkäviikolla kolme pääsylippua kahden hinnalla, lue lisää »








































Otteluraportit tarjoaa POAS


Pirkan Opiskelija-asunnot on Tampereen kaupungin omistama osakeyhtiö, jolla on tällä hetkellä reilu 30 talokokonaisuutta kaupungin eri osissa. Asunnot on tarkoitettu peruskoulun jälkeisissä oppilaitoksissa opiskeleville sekä alle 30-vuotiaille työssäkäyville nuorille.

Lue lisää:
poas.fi »





















Lue myös