Raportti: Ilves koki kauden ensimmäisen kotitappion

Kuva: Arno Hämäläinen

Vaisu Ilves koki kauden ensimmäisen tappion Tammelassa. IFK Mariehamn ryöväsi pisteet maalein 1-2.

 
Ilveksen ja IFK Mariehamnin välinen ottelu alkoi hienoisella vieraiden painostuksella, mutta Ilveksen puolustus Johannes Luukkasen johdolla onnistui pitämään maalin koskemattomana. Ilveksen pelaaminen oli aavistuksen verran passiivisempaa mihin on viime aikoina totuttu.

Kotijoukkue pyrki pystysyötöillä pelaamaan palloa eteenpäin, mutta maarianhaminalaisten puolustus pystyi estämään vaarallisten tilanteiden syntymisen.

Lauri Ala-Myllymäki otti 23 minuutilla keltaisen kortin ja joutui samalla vaihtoon. Hän oli hiukan aikaisemmin loukannut itseään ja joutui aikaisesssa vaiheessa siirtymään sivuun. Ilari Mettälä tuli hänen tilalleen.

Ilveksen pelaaminen itseasiassa aktivoitui hieman vaihdon jälkeen, mutta huolimattomat syötöt hyökkäyspäässä vesittivät maalintekoaikeet. MIFK sai luotua jakson vaarallisimmat tilanteet, mutta takaiskuilta kuitenkin vältyttiin.

Ilvespelaajat tekivät kovasti töitä puolustaessaan ja riistäessään palloa omalle joukkueelle, mutta hyökkäyspelaamisesta puuttui viimeinen terävyys.

Issa Thiaw ihastutti varsinkin katsojia näyttävillä riistoillaan sekä näppärillä harhautuksillaan.

Jarkko Wissin tauolla pelaajille syöttämä käärmekeitto teki tehtävänsä ja toiselle jaksolle kentälle tulikin selkeästi terävämpi Ilves. Joukkue sai pidettyä palloa koko ajan maarianhaminalaisten päädyssä ja 49 minuutin kohdalla nähtiin ottelun avausmaalikin. Tuomas Rannankari vapautti upeasti Ilari Mettälän vasemmalta laidalta ja Mettälän upea veto upposi Igor Levchenkon taakse takanurkkaan.

Välittömästi pelin jatkuttua, pääsi MIFK yrittämään tasoitusta ensin kulmapotkusta, jonka jatkotilanteesta pirteästi muutoinkin pelannut Simon Silverholt pääsi hyvältä paikalta tykittämään, mutta laukaus meni yli maalin.

Maalin jälkeen ote siirtyi jälleen vieraille Ilveksen pelaajien passivoituessa jälleen. Keaton Isaksson teki hyvää työtä keskialueella  riistäen palloa omalle joukkueelleen ja jakaen palloa hyökkääjilleen.

57 minuutin kohdalla Ilves teki toisen vaihtonsa, kun Santeri Haarala tuli Mikael Almenin tilalle. Tuomas Rannankari siirtyi alas puolustuslinjaan ja Haarala hänen tilalleen ylemmäs laitaan.

60 minutilla nähtiin ottelun tasoitusmaali, kun Silverholt pääsi yllättävänkin helposti vasemmalta laidalta nostamaan pallon yli Luukkasen.

Tasoitusmaalin jälkeen Ilveskin jälleen piristyi peli aaltoili päästä päähän. MIFK kuitenkin pystyi ne vaarallisemmat tilanteet luomaan ja Silverholtilla oli mainio tilaisuus siirtää vieraat johtoonkin, mutta Johannes Luukkanen oli sijoittunut oikein ja nappasi sijoituksen helposti syliinsä.

Vieraat saivat useaankin kertaan kokeilla maalintekoa erikoistilanteista tuomarin viheltäessä Ilves pelaajien rikkeistä vapaapotkuja.

82 minuutilla vieraiden painostus tuotti tulosta ja ottelun paras pelaaja Simon Silverholt iski toisen osumansa ja tilanteeksi 1-2. Samassa tilanteessa Ilves suoritti viimeisen vaihtonsa. Niklas Jokelainen tuli tuomaan lisää voimaa hyökkäyspeliin ja puolustuksesta Felipe Aspegren teki hänelle tilaa.

Ilves pyrki tosissaan tasoitusmaalia tekemään, mutta oikein kunnon tilannetta ei saatu luotua. Vieraat olivatkin lähempänä lisätä johtoaan, mutta Luukkasen mainiot torjunnat pitivät tilanteen muuttumattomana.

Lisäajalla Ilves pääsi yrittämään vielä tasoitusta vapaapotkusta, mutta tämäkään ei tuottanut toivottua tulosta.

Päävalmentaja Jarkko Wiss oli ottelun jälkeen erittäin pettynyt omiensa esityksiin.

– Meiltä erittäin luokaton esitys, osalle pelaajista varmaan huonoin peli Ilves-paidassa. Varsinkin kokeneiden pelaajien otteisiin olen hyvin pettynyt, Wiss manaa.

– Meitä piti oikeastaan pystyssä ainoastaan muutama pelaaja, joista yksi oli maalivahti.

– Ala-Myllymäellä oli jo hiukan vammaa allakin ja korttitilikin täyttymässä, joten hänen vaihtonsa johtui siitä. Almen on vielä niin nuori ja pelannut nyt todella paljon, eli ei ihme että lihakset vähän väsyvät, Wiss sanoo.

Maalintekijät:
49 min Mettälä 1-0
60 min Silverholt 1-1
82min Silverholt 1-2

IS-tähdet:
*** Silverholt
** Mettälä
* Sparrdal Mantilla

Yleisömäärä:
2522











8
Ilveksen kokoonpano

3. Diogo Tomas
4. Felipe Aspegren -> 21. Niklas Jokelainen 82 min
5. Jani Tanska
8. Iiro Järvinen
10. Lauri Ala-Myllymäki -> 9. Ilati Mettälä 24 min
12. Johannes Luukkanen (mv)
14. Tuure Siira
15. Mikael Almen -> 29. Santeri Haarala 58 min
19. Tuomas Rannankari
20. Eero Tamminen
25. Issa Thiaw









































Seuraava ottelu

su 2.9. IFK Mariehamn – Ilves klo 19:00 Maarianhamina

kotiottelu:
to 13.9. Ilves – FC Honka klo 18:30 Tammela
Lipunmyynti »








































Otteluraportit tarjoaa POAS


Pirkan Opiskelija-asunnot on Tampereen kaupungin omistama osakeyhtiö, jolla on tällä hetkellä reilu 30 talokokonaisuutta kaupungin eri osissa. Asunnot on tarkoitettu peruskoulun jälkeisissä oppilaitoksissa opiskeleville sekä alle 30-vuotiaille työssäkäyville nuorille.

Lue lisää:
poas.fi »





















Lue myös