Raportti: Ilves hallitsi, mutta maalit jäivät tekemättä











Ilves ja FC lahti kohtasivat keskiviikkoiltana Tammelan stadionilla. Osapuolet ovat aiempina vuosina pelanneet tasaisia otteluita, ja niin kävi nytkin. Etenkin toisella jaksolla Ilveksellä oli useampi paikka iskeä tarvittavat maalit voittoon, mutta niin vain lahtelaiset nipistivät tavoilleen uskollisina tasapelipisteen.

Avausjakso

Ilveksen avauskentällinen oli muuten tutun turvallinen, mutta oikean laitapakin tontille saatiin uutta verta. Seuran oma kasvatti, 17-vuotias Tariq Kazi, oli ensimmäistä kertaa urallaan liigaottelun avauksessa. Varsinainen debyytti liigassa tuli reilu viikko sitten vaihdosta sisään KuPS:aa vastaan. Nuorukaisen vastuu kasvaa pikkuhiljaa.

Pirteästi esiintynyt Kazi saikin pinkoa sydämensä kyllyydestä oikealla laidallaan. FC Lahti tuli väkevästi mukaan otteluun ensi minuuteista lähtien. Mustapaitojen keskikenttäpelaaja Teemu Jäntille aukesi nopeasta vastaiskusta puolittainen läpiajopaikka, mutta hänellä menivät askelmerkit sekaisin ratkaisevalla vetohetkellä. Toppari Jani Tanska oli myös iskuetäisyydellä häiritsemässä maalintekoaikeita.

Lahtelaisten maalilla puolet kauden otteluista pelannut Damjan Shishkovski sai jälleen vastuuta. Ylisanoja suorituksistaan kerännyt ja lainapestinsä loppua lähestyvä Aleksandar Vasjutin katseli ottelun penkin puolelta. Kärkipelaaja Marius Noubissi päätti kokeilla makedonialaisvahdin valppautta pariinkin otteeseen, mutta vihaiset vedot karkasivat yli maalin. Laituri Eero Tammisen kaukolaukauksen Shishkovski sai torjuttua vaivoin.

Vierasjoukkue haki suoraviivaisilla korkeilla palloilla tilaa Ilveksen keskikenttäpelaajien selustasta, mutta tupsukorvat pysyivät juoksukilvassa hyvin mukana. Lahti ei saanut ainuttakaan vetoa aikaiseksi, eikä maalipaikoilla mässäilty toisessakaan päässä.

Toinen jakso

Tauolta palattiin räjähtävällä energialla. Ilves näytti siirtyvän nopeasti johtoasemaan, kun Lauri Ala-Myllymäki teki hyvän keskialueen riiston ja säntäsi omalta kenttäpuoliskolta hyökkäykseen puolustajia pujotellen. Kuljetuksen päätteeksi Ala-Myllymäki lähetti painavan vedon, jonka Shishkovski torjui eteensä. Kakkospalloon ehtineellä Noubissilla oli jo tyhjä maali edessään, mutta jotenkin Shishkovski ehti vielä jatkoyrityksenkin tielle.

Tunnin kohdalla Ala-Myllymäki teki jälleen hienon esityön Noubissille. Ala-Myllymäki otti laitapuolustaja Felipe Aspegrenin pystysyötön hyvin haltuunsa päätyrajan tuntumassa ja harhautti ensimmäisen prässääjän takamukselleen kumoon. Tarkka syöttö takaviistoon tavoitti toisesta aallosta mukaan juoksevan Noubissin, jonka tuikkaus kuitenkin sujahti etutolpalta ohi. Viisi maalia tällä kaudella iskeneen kamerunilaishyökkääjän ruuti ei ollut tänään kuivaa.

Lahti sai ajoittain luotua painetta kotijoukkueen boksiin, mutta pääasiassa pelin painopiste suuntautui kohti ”Kuhnureiden” päätyä. Sähäkät laiturit Eero Tamminen ja Iiro Järvinen loivat maalipaikkoja ympäröiville pelaajilleen ja molemmilla oli mahdollisuudet iskeä avausmaali itsekin. Tammisen tarkan kudin ehti Shishkovski torjua tolpan juuresta ja Järvisen kuti pysähtyi puolustajien koipiin lähes maaliviivalta.

Hyvistä aihioista huolimatta maaleja ei vain nähty. Ilves hallitsi peliä, mutta Toni Korkeakunnaksen miehistö sai taisteltua itselleen arvokkaan vieraspisteen maalivahti Shishkovskin johdolla. Tasapeli oli Lahdelle jo viides perättäinen ja kahdeksas koko kaudella. Ilves siirtyy pienelle juhannustauolle sarjataulukon seitsemännellä sijalla.

Koutsin kommentit

Päävalmentaja Jarkko Wiss harmitteli hukattuja maalipaikkoja, joilla voitto oli napattavissa.

 – Mielestäni pelasimme hyvän pelin, toinen peräkkäinen sellainen. Prässäsimme ihan hyvin ja teimme heidän pelinrakentelun vaikeaksi vähentämällä syöttösuuntia. Kun he pääsivät keskittämään, niin lähdimme omalta maalilta asti. Hilander käynnisti hyvin hyökkäyksiä, joista saatiin puolittaisia tilanteita. Syöttöpelin haluaisin olevan vielä nopeampaa ja monipuolisempaa, mutta loimme tarpeeksi paikkoja. Ainoa juttu, mikä jäi puuttumaan, olivat maali ja kolme pistettä, Wiss sanoo.

Yksittäisiä onnistujia ei tarvitse tänään kauaa miettiä. Nuoruuden into oli valttia.

 –  Erityisen tyytyväinen olen Ilves-kasvattien Tariq Kazin ja Lauri Ala-Myllymäen peliin. Kazin ensimmäinen aloitus ja huikea itseluottamus. Joskus hänellä on puntit hieman tärisseet tuolla nuorten maaotteluissa, mutta tänään ei ollut mitään viitteitä siitä. Kylmäpäinen esitys. Hän uskalsi ohittaa ensimmäisen prässääjän ja syöttövalikoima oli monipuolinen. Ala-Myllymäki oli mielestäni ylivoimaisesti kentän paras pelaaja. On ihme, jos hän tämän siirtoikkunan jälkeen vielä jatkaa meillä, Wiss viittaa mahdolliseen ulkomaan pestiin.

 – Kokonaisuudessaan tämän illan tulos harmittaa, mutta lopussa kaikki pelaajamme kentällä olivat kotimaisia ja ainoastaan Hilander ja Tanska iältään siellä kolmenkympin lähellä. Sinänsä hyvä esitys meiltä, Wiss toteaa lopuksi.



Ilves – FC Lahti  0 – 0

IS-tähdet:
*** E. Tamminen
** F. Aspegren
* T. Kazi

Yleisömäärä:
2081





















Ilveksen kokoonpano

kentällä:

#1 M. Hilander
#22 T. Kazi
#5 J. Tanska
#16 T. Miettunen
#4 F. Aspegren
#6 M. Ojala -> 69min #8 I. Järvinen
#25 I. Thiaw -> 76min #7 E. Hyökyvirta
#10 L. Ala-Myllymäki
#14 T. Siira
#20 E. Tamminen
#45 M. Noubissi -> 65min #21 N. Jokelainen

vaihdossa:

#2 A. Moundi
#12 J. Luukkanen
#19 T. Rannankari
#24 R. Huhtala



















Seuraava kotiottelu
Ilves – FC Inter
la 30.6. klo 15.00 Tammelan Stadion
Lipunmyynti »





















Otteluraportit tarjoaa POAS


Pirkan Opiskelija-asunnot on Tampereen kaupungin omistama osakeyhtiö, jolla on tällä hetkellä reilu 30 talokokonaisuutta kaupungin eri osissa. Asunnot on tarkoitettu peruskoulun jälkeisissä oppilaitoksissa opiskeleville sekä alle 30-vuotiaille työssäkäyville nuorille.

Lue lisää:
poas.fi »











Lue myös

Haastajasarja käyntiin Valkeakoskella – ”Avainasiat, oikeastaan koko loppusyksyyn…” haastattelussa päävalmentaja Lehtonen

Haastajasarja käyntiin Valkeakoskella – ”Avainasiat, oikeastaan koko loppusyksyyn…” haastattelussa päävalmentaja Lehtonen

Tampereen Ilves aloittaa Veikkausliigassa sijoille 7-12 sijoittuneiden joukkuiden kesken pelattavan Haastajasarjan. Ilves tippui pääsarjan runkosarjaosuuden viimeisen kierroksen jälkeen sijalle 10. Loppusarjan viidestä ottelusta ensimmäisessä eteen osuu vierasmatka,...