Raportti: Ilveksen ja HJK:n kova taistelu päättyi maalittomana















Lauantai-iltana nähtiin kaksijakoinen ottelu Ilveksen ja HJK:n välillä. Alussa pallo kiiti päästä päähän ja maali roikkui ilmassa, lopussa rikkonainen peli jämähti keskialueen taistelutantereelle. Hyvätunnelmainen ottelu oli 0-0-tuloksesta huolimatta tapahtumarikas.

Avausjakso

Aurinkoinen ja lähes helteinen sää helli Tammelan runsaslukuista yleisöä. Ilves pääsi lähtemään vahvalla nipulla hallitsevaa mestaria vastaan. Viime hetkillä kokoonpanoon nousi ensimmäistä kertaa tällä kaudella myös Ilari Mettälä. 24-vuotias laitahyökkääjä on kärsinyt koko alkukauden reisivammasta, mutta pelikunto alkaa pikkuhiljaa löytyä. Mettälä aloitti täysipainoisen harjoittelun joukkueen mukana tällä viikolla.

Ensimmäisen puolen tunnin aikana nähtiin lukuisia tilanteita, jotka saivat kotiyleisön haukkomaan henkeään. Nopeiden Ilves-pelureiden sähäkät juoksut ja useat vierasjoukkueen harhasyötöt avasivat tilaa edetä kohti HJK-maalia. Etenkin kärkipelaaja Marius Noubissi loi röyhkeästi vetopaikkoja itselleen. Viime hetkillä siniasuisten puolustus ja maalivahti Maksim Rudakov kuitenkin ehtivät laukausten tielle. Vastaavasti toisessa päässä Mika Hilander kontrolloi totutun varmasti omaa aluettaan tehden tyhjiksi HJK:n lähentelyt.

HJK selvisi hermostuneisuudestaan huolimatta Ilveksen rynnistyksestä ja sai pikkuhiljaa peliään kuosiin. Avausjakson loppua kohden Klubi otti pallonhallinnan ja tupsukorvat panostivat vastaiskupelaamiseen. Molemmilla joukkueilla oli omat potentiaaliset maalipaikkansa, mutta hehtaaripyssyllä kohdistettujen vetojen yleisteemana oli osoitteettomuus.

Klubi04:sta kaudeksi 2016 Ilvekseen saapunut laitahyökkääjä Mikael Soisalo oli kunniavieraana ottelutapahtumassa. Ilveksessä läpimurtonsa tehnyt ja liigakauden tulokkaaksi valittu Soisalo ponnahti Tampereelta englantilaisen Middlesbroughin riveihin ja sieltä vastikään belgialaiseen Waregemiin. Soisalo kertoili puoliajalla tunnelmia vanhan joukkueensa otteista.

 – On ollut hienoa palata pienen kesäloman kunniaksi niin sanotusti toiseen kotiini. Tammelasta on hyviä muistoja, ja on hienoa nähdä vanhojen tuttujen lisäksi uusia nuoria pelureita Jallun (Jarkko Wiss) hyvissä opeissa kehittymässä. Ilves on tässä matsissa luonut hyvin paikkoja. Etenkin kannattaa seurata Lämmiä (Lauri Ala-Myllymäki) keskikentällä, hän käynnistää aktiivisesti hyökkäyksiä. HJK teki myös paljon helppoja virheitä alussa, jotka heidän pitäisi karsia pois. Toivon kyllä kotivoittoa. Veikkaan Ilveksen vielä voittavan 1-0, Soisalo pohti tauolla.

Toinen jakso

Molemmat joukkueet pyrkivät pelaamaan palloa suoraviivaisten ratkaisujen lisäksi maata pitkin ja hakivat rohkeita syöttökuvioita riskinkin uhalla. Lauri Ala-Myllymäki oli pirteällä pelipäällä ja Eero Tamminen suoritti tavaramerkikseen muodostuneita vahvoja juoksuja laitojen kautta. Pallonmenetyksiä tapahtui puolin ja toisin, joten peli aaltoili vauhdikkaasti päästä päähän vastaiskujen merkeissä.

Kuluttava pelityyli hiostavassa säässä alkoi myös vaatia veroaan. Suuria minuuttimääriä tällä kaudella tahkonnut ja viime pelissä upean maalin viimeistellyt laitahyökkääjä Iiro Järvinen teki pyyteetöntä työtä ajokoiran lailla. Järvinen pääsi 72. minuutilla vaihtoon, ja hänet korvasi Ilves-debyyttinsä saanut Ilari Mettälä.

Jakson puolivälissä vauhti selvästi hyytyi. Maalipaikoilla ei enää mässäilty, vaan katkonaista peliä käytiin pitkälti keskialueella. Lukuisat kaksinkamppailutilanteet johtivat koviin kontakteihin. Kiivasta taistelua keskikentällä käyneet Ilveksen Issa Thiaw ja HJK:n Anthony Annan eivät armoa pyytäneet tai antaneet. Lopulta Annanille näytettiin 84. minuutilla punaista korttia, kun hän taklasi toisen varoituksen arvoisesti Tuure Siiraa jaloille.

Ottelun lopussa kotijoukkueen jo käytettyä kaikki vaihtonsa, alkoi laitapuolustaja Tuomas Rannankari nilkuttaa takareittään pidellen. Toppari Jani Tanska puolestaan sai kovan iskun ex-ilvesläisen Juha Pirisen kyynärpäästä. Paikkailtavaksi joutunut Tanska seurasi viimeiset hetket kentän laidalta verissä päin. Fyysinen kamppailu vaati veronsa, eikä tasapelipiste irronnut kummallekaan joukkueelle ilmaiseksi.

Päävalmentaja Jarkko Wiss suhtautui otteluun pääosin tyytyväisenä. Etenkin parantunut puolustuspeli antoi luottoa.

 – Tasainen peli olisi voinut kääntyä suuntaan tai toiseensa. Se, että prässäsimme ylhäältä, auttoi meitä paljon. Emme joutuneet niin paljoa jahtaamaan palloa, vaan saimme heidän maalivahtinsa potkaisemaan fifty-fifty-palloja ylös. Voitimme niitä hyvällä prosentilla. Vielä jäin kaipaamaan riiston jälkeen parempaa tilanteenvaihtopelaamista ja murtautumista hyvistä aihioista.

 – Klubilta piste, ei voi valittaa. On hienoa, ettemme hävinneet kotona, mutta ei tässä suuria riemunkiljahduksiakaan voi päästää. Hyvä esitys ja tärkeä paluu nollapeleihin, Wiss summaa ottelun.


Ilves – HJK  0 – 0

84min Anthony Annan ulosajo

IS-tähdet:
*** Lauri Ala-Myllymäki
** Rafinha
* Felipe Aspegren

Yleisömäärä:
4762

Käy Ilveksen Facebookissa äänestämässä ottelun nälkäisintä pelaajaa ja voita lahjakortti ravintola Villisikaan ->





























Ilveksen kokoonpano

kentällä:
1 Hilander Mika (c)
4 Aspegren Felipe -> 82min 6 Ojala Matias
5 Tanska Jani
16 Miettunen Tatu
19 Rannankari Tuomas
25 Thiaw Issa
14 Siira Tuure
10 Ala-Myllymäki Lauri -> 81min 21 Jokelainen Niklas
8 Järvinen Iiro -> 72min 9 Mettälä Ilari
45 Noubissi Marius
20 Tamminen Eero

vaihdossa:

11 Ali Jusif
29 Haarala Santeri
7 Hyökyvirta Eero
12 Luukkanen Johannes



























Seuraava kotiottelu
Ilves – FC Lahti
ke 20.6. klo 18.30 Tammelan Stadion
Lipunmyynti »





























Otteluraportit tarjoaa POAS


Pirkan Opiskelija-asunnot on Tampereen kaupungin omistama osakeyhtiö, jolla on tällä hetkellä reilu 30 talokokonaisuutta kaupungin eri osissa. Asunnot on tarkoitettu peruskoulun jälkeisissä oppilaitoksissa opiskeleville sekä alle 30-vuotiaille työssäkäyville nuorille.

Lue lisää:
poas.fi »















Lue myös

Haastajasarja käyntiin Valkeakoskella – ”Avainasiat, oikeastaan koko loppusyksyyn…” haastattelussa päävalmentaja Lehtonen

Haastajasarja käyntiin Valkeakoskella – ”Avainasiat, oikeastaan koko loppusyksyyn…” haastattelussa päävalmentaja Lehtonen

Tampereen Ilves aloittaa Veikkausliigassa sijoille 7-12 sijoittuneiden joukkuiden kesken pelattavan Haastajasarjan. Ilves tippui pääsarjan runkosarjaosuuden viimeisen kierroksen jälkeen sijalle 10. Loppusarjan viidestä ottelusta ensimmäisessä eteen osuu vierasmatka,...