Raportti: Honka hyödynsi maalipaikat Ilvestä paremmin











Ilveksen leirissä päät painuivat alas Hongan juhliessa kotivoittoa

Ilveksen ja FC Hongan välinen historian ensimmäinen liigaottelu oli tapahtumarikas. Molemmilla joukkueilla oli lukuisia maalipaikkoja, mutta espoolaiset olivat omissaan tehokkaampina. 4-1 -loppulukemat ovat pelitapahtumiin nähden tylyt, sillä Ilves pelasi etenkin avausjaksolla varsin hyvin. Kotijoukkue oli kuitenkin etevämpi erikoistilanteiden myötä. Honka on pelannut nyt peräti 45 tappiotonta sarjaottelua putkeen kotikentällään.

1. jakso

Ottelu ehti vanheta vain pari minuuttia, kun vierasjoukkue siirtyi johtoon. Lyhyt kulmapotku pelattiin Tuomas Rannankarille, joka keskitti vasemmalta laidaltaan pallon maalin etualuetta kohden. Toppari Tatu Miettunen astui röyhkeästi tilanteeseen ja nikkasi vasemmalla jalallaan pallon verkkoon etukulmasta. Näyttävä osuma oli Ilves-kasvatin neljäs liigatasolla.

Ilvekselle avautui pian tilaisuus lisätä johtoaan. Keskikentän keskustassa viihtyvä Issa Thiaw riisti pallon toppari Konsta Rasimukselta ja säntäsi yksin läpiajoon. Miehellä oli kenties jopa liikaakin aikaa viritellä laukaustaan. Thiaw yritti kiertää maalivahti Davor Taleskia ja harhautteli tovin, kunnes tila loppui kesken. Pallo ajautui Iiro Järviselle, jonka laukaus kilpistyi hätiin ehtineisiin puolustajiin.

Hyvillä juoksuilla tilaa luoneet Marius Noubissi ja Eero Tamminen olivat vauhdissa Hongan boksissa. Noubissi rynnisti härkämäiseen nopeaan hyökkäykseen oikealta laidalta. Laukaisutilaa ei löytynyt, joten Noubissi levitti pallon vasemmalle sivustalle Tammiselle. Nuorukaisen ensimmäisen vedon pystyi Taleski torjumaan ja heti perään toisen yrityksen saivat Honka-puolustajat siivottua päätyrajasta yli.

Kun Ilves ei hyödyntänyt paikkojaan, niin Honka rankaisi. Juuri ennen taukoa kotijoukkue sai vapaapotkun rangaistusalueen kaaren sisältä. Brassipeluri Lucas Kaufmann otti vetovastuun ja osoitti kylmäpäisyytensä. Kierteinen kuti painui muurin yli tarkasti yläkulmaan.

2. jakso

Vajaan tunnin pelin jälkeen yritteliään Rannankarin vasemman jalan keskitys oli jälleen rautaa. Hongan boksista löytyi Noubissi, joka haki terävää ratkaisua volley-vedollaan. Kova kuti suuntautui kuitenkin suoraan päin Taleskia. Kamerunilaishyökkääjän kauden kuudes maali jäi odottamaan itseään.

Kuten avausjaksollakin, Honka hyödynsi maalipaikat tupsukorvien tuhlailtua omansa. Honka riisti pallon ja säntäsi vastaiskuun 62. minuutilla. Ulottuva hyökkääjä Macoumba Kandji otti pallon haltuun ja syötti vitosen aluetta kohden. Pallo kimposi Kaufmannille, jonka ensimmäinen laukaus pysähtyi miesmuuriin. Kaufmann pääsi iskemään paluupalloon, ja tällä kertaa peliväline lirui hieman epäonnisestikin Ilves-pelurien keskeltä maaliin.

Tamperelaisten musta hetki jatkui. Hongalle annettiin jälleen vapaapotku rangaistusalueen kaaren tuntumasta. Keskikenttäpelaajat Kaufmann ja Javi Hervas asettuivat pallon taakse. Kaufmann ei saanut yrittää hattutemppua, vaan espanjalaistaituri Hervas väläytteli potkutekniikkaansa. Ratkaisu kannatti, sillä pallo upposi vastustamattomasti yläkulmaan.

Ottelun lopussa Ilves ei saanut enää hyökkäyskuvioitaan kuntoon ja vaarallisia maalipaikkoja aikaiseksi. Sen sijaan kotijoukkueen Nemanja Obradovic laukoi pallon pystypuuhun. Tasaisena käynnistynyt peli ratkesi viimeistään 83. minuutilla, kun tehohyökkääjä Borjas Martin kaadettiin rangaistusalueella. Espanjalainen laukoi pallon itse voimalla rysään pilkulta.

Virheistä rankaistaan ja opitaan

Tulos oli Ilvekselle turhauttava, eikä päävalmentaja Jarkko Wiss peitellyt harmistustaan.

 – Jos ei hyödynnä omaa hyvää vaihetta, tee maaleja ja lähde karkuun, niin vastustajalla on aina mahdollisuus tulla mukaan peliin. Kun yhtälöön lisää hyvän ulkomaisen laadun ja meidän typerät virheemme parissa maalissa, niin lopputulos on tuon näköinen, Wiss toteaa.

 – Esimerkiksi 2-1 -maalin lähtötilanne oli juuri sellainen, josta puhuimme puoliajalla kopissa, että sellaisia ei saa tehdä. Väärä valinta ja sitten juostaankin lujaa omaan päähän.

Loppujen lopuksi juuri maalit ratkaisevat, joten Honka ansaitsi tänään pisteensä.

 – Yleisesti ottaen pelasimme ihan hyvin ja loimme maalipaikkoja, joten 4-1 -lukemat tuntuvat turhan kovilta. Se ymmärrettävästi harmittaa, mutta tulosta pitää myös kunnioittaa.

 – Nämä ovat nuoren joukkueen pelin kriittisen vaiheen opiskelukohtia. Käsittelemme pelin läpi ja sitten siirrymme pienelle kesälomalle maajoukkuetauon puitteissa. Toki meiltä on myös kuusi pelaajaa maajoukkue-edustuksissa, joten pelit jatkuvat osittain, Wiss lisää lopuksi.

FC Honka – Ilves  4 – 1  (1 – 1)

3min Miettunen 0-1
41min Kaufmann 1-1
62min Kaufmann 2-1
65min Hervas 3-1
83min Martin 4-1





















Ilveksen kokoonpano

kentällä:

1 Hilander Mika (mv) (c)
4 Aspegren Felipe
5 Tanska Jani
8 Järvinen Iiro -> 76min 6 Ojala Matias
10 Ala-Myllymäki Lauri
14 Siira Tuure
16 Miettunen Tatu
19 Rannankari Tuomas -> 70min 29 Haarala Santeri
20 Tamminen Eero
25 Thiaw Issa -> 66min 21 Jokelainen Niklas
45 Noubissi Marius

vaihdossa:

2 Moundi Alim
3 Tomas Diogo
12 Luukkanen Johannes (mv)




















Seuraava kotiottelu

Ilves – HJK
la 16.6. klo 18.30 Tammelan stadion
Lipunmyynti »




















Otteluraportit tarjoaa POAS


Pirkan Opiskelija-asunnot on Tampereen kaupungin omistama osakeyhtiö, jolla on tällä hetkellä reilu 30 talokokonaisuutta kaupungin eri osissa. Asunnot on tarkoitettu peruskoulun jälkeisissä oppilaitoksissa opiskeleville sekä alle 30-vuotiaille työssäkäyville nuorille.

Lue lisää:
poas.fi »











Lue myös