
Onduku avasi maalihanat
Sarjaa johtava Rovaniemen Palloseura saapui Ilveksen vieraaksi, mutta poistui paikalta tyhjin käsin. 1-0-päättyneessä matsissa ei maaleilla mässäilty, vaikka vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti yllin kyllin.
1. jakso
Lämmin ja aurinkoinen kevätilta tarjosi mainiot lähtökohdat jalkapallotapahtumalle Ratinassa. Kotijoukkue aloittikin ottelun terävästi. Etenkin laituri Eero Tamminen oli vauhdikkaalla pelipäällä. Hänen terävät juoksunsa oikealta laidalta kohti keskustaa repivät rovaniemeläisten puolustusta rikki useaan otteeseen.
Ilveksen painostus johti ottelun ensimmäiseen kunnon maalipaikkaan vartin pelin kohdalla. Alati vaarallinen kärkipelaaja Marius Noubissi kääntyi rangaistusalueen kulmalla ja haki yllättävää suoraa ratkaisua kohti etukulmaa. RoPS-maalilla Antonio Reguero kuitenkin ehti vedon tielle.
Vierasjoukkueen ensimmäinen maalipaikka avautui Lassi Lappalaiselle. Laitahyökkääjä purjehti boksin sisään ja pääsi puolustajien häirinnästä huolimatta laukomaan kahdesti. Ensimmäisen tilanteen torjui hienosti vastaan tullut Mika Hilander. Toisen vedon tielle ehti ankkuripelaaja Issa Thiaw, jonka jalasta pallo meni päätyrajan yli heiluttaen ainoastaan sivuverkkoa.
RoPS pelasi Lappalaisen vedosta syntyneen kulmapotkun lepsusti. Etualuetta vartioinut laitapakki Felipe Aspegren katkaisi keskityksen päällään. Gomo Onduku korjasi irtopallon ja ampaisi nopeaan vastaiskuun. Sinipaitaiset eivät millään ehtineet ryhmittyä omalle alueelleen. Pallo pelattiin Tammiselle, joka puolestaan keskitti pallon takaisin Ondukulle. Rangaistusalueelle viillettänyt nigerialaishyökkääjä tuikkasi suoraan syötöstä Ilves-uransa ensimmäisen maalin. Komea 1-0-osuma syntyi 25. peliminuutilla.
Maalin myötä voimasuhteet pelin sisällä alkoivat tasoittua. Avausjakson lopussa RoPS ottikin jo pallonhallinnan. Päävalmentaja Jarkko Wissin miehistö kuitenkin puolusti kurinalaisesti, eikä päästänyt vastustajaa kunnolla hyökkäysalueelle. Muutama sekunti ennen taukovihellystä Eetu Muinonen pyssytti kovan vedon suoraan Hilanderin syliin.
2. jakso
Heti toisen jakson alkajaisiksi maalintekijä Onduku joutui linkuttamaan vaihtoon nivustaan pidellen. Iiro Järvinen astui kentälle tuoden uutta energiaa vasemmalle laidalle.
RoPS haki tasoitusta ahnaasti. Peli aaltoili päädystä päätyyn. Brassihyökkääjä Moraes koetteli Hilanderin valppautta kaukolaukauksellaan. Toisessa päässä Järvinen teki loistavan laitanousun hyökkäysalueella ja ajoi maalille. Hyvä syöttö toiseen aaltoon tavoitti Marius Noubissin, jonka laukaus vastapalloon viuhui yläriman yli.
Lisää sydämentykytyksiä oli luvassa. Lassi Lappalainen oli jälleen vaikea pideltävä. Hän teki poikittaisjuoksua Ilveksen rangaistusalueella ja tarjoili pallon maaliahneelle Moraekselle. Tupsukorvat kuitenkin taistelivat tarmokkaasti, blokkasivat vedon ja selvittivät maalinedustahässäkän.
Molemmat osapuolet pääsivät nopeisiin vastaiskuihin toistuvasti. Osa on selitettävissä nuorten pelureiden sähäkkyydellä ja innolla, mutta ottelussa nähtiin myös paljon helppoja syötönkatkoja, jotka avasivat tilaa edetä. Marius Noubissi ja Eero Tamminen hakivat kaukolaukauksilla lisämaaleja, kuitenkin tuloksetta.
Viimeisillä hetkillä RoPS-puolustaja Taye Taiwo kävi todella kuumana keskialueen pallontavoittelutilanteen jälkeen. Ulosajoilta vältyttiin, mutta Taiwo ja kotijoukkueen Tuure Siira katselivat keltaista korttia. Lopulta Ilves piti sarjakärjen aisoissa ja otti helpottavan 1-0-voiton värikkäiden tapahtumien jälkeen.
Päävalmentajan kommentit
Jarkko Wiss oli tyytyväinen vastaiskuihin perustuvan taktiikan ja tarkan puolustamisen onnistumiseen.
– Olosuhteet määrittävät pitkälti pelitavan. Saatiin loistavaan matsiin hieno vastaiskumaali. Sen jälkeen on helppo puolustaa boksia, kunhan ei vain myy itseään ulos tilanteesta yksi vastaan yksi -kamppailuissa. Mahtava esitys meidän toppareilta. RoPSilla oli ehkä yksi huippupaikka, se Lappalaisen nousu ensimmäisellä jaksolla. Hyvää puolustustyöskentelyä ja makeat pisteet sarjakärjeltä.
Gomo Onduku saapui Ilveksen vahvuuteen alle kuukausi sitten Marokon pääsarjasta. 24-vuotias ”wingeri” alkaa löytää hyvää virettä, josta tämän iltainen maali oli mainio osoitus.
– Aina etsitään hyviä pelaajia. Meidän pienellä lompakolla heitä on vaikea löytää. Ondukua tarjottiin muutaman kerran, ja nappasimme kiinni. Hän saapui hyvin keskenkuntoisena, mutta saimme hyviä raportteja Romanian vuosilta ja myös yhdeltä Afrikan kaudelta. Toivottavasti nivunen ei mennyt pahasti, Wiss viittaa Ondukun vaihtoon ottamiseen.
Ilves – RoPS 1 – 0 (1 – 0)
25min Onduku 1-0
IS-tähdet:
*** Eero Tamminen
** Lassi Lappalainen
* Gomo Onduku
Yleisömäärä:
3190
kentällä: 1 Hilander Mika (c) (mv)
4 Aspegren Felipe
3 Tomas Diogo
16 Miettunen Tatu
19 Rannankari Tuomas -> 71min 6 Ojala Matias
14 Siira Tuure
10 Ala-Myllymäki Lauri -> 84min 21 Jokelainen Niklas
25 Thiaw Issa
80 Onduku Gomo -> 47min 8 Järvinen Iiro
45 Noubissi Marius
20 Tamminen Eero
vaihdossa: 12 Luukkanen Johannes (mv)
11 Ali Jusif
17 Ba Abdoulaye
5 Tanska Jani
Otteluraportit tarjoaa POAS
Pirkan Opiskelija-asunnot on Tampereen kaupungin omistama osakeyhtiö, jolla on tällä hetkellä reilu 30 talokokonaisuutta kaupungin eri osissa. Asunnot on tarkoitettu peruskoulun jälkeisissä oppilaitoksissa opiskeleville sekä alle 30-vuotiaille työssäkäyville nuorille.
Lue lisää: poas.fi »