Seinäjoelle matkannut Ilves/2 oli erittäin vahvalla pelipäällä ja kaatoi sarjaporrasta ylempänä pelaavan SJK-akatemian. Joukkueen kuntokäyrä on nousussa, kuten sarjakauden lähestyessä kuuluukin.
SJK-ak – Ilves/2 0–1
Ilveksen maalintekijä: Momodou ”Mudu” Sarr
Ilves/2 lähti haastamaan Ykkösessä pelaavaa SJK:n akatemiajoukkuetta vesi kielellä. Edelliset pelit olivat antaneet osviittaa siihen, että toivottu pelikunto alkaa löytymään.
Päävalmentaja Mika ”Lada” Lahtinen oli varsin tyytyväinen suojattiensa esitykseen.
– Tulos ja peli itsessään olivat todella hyviä. Vastassa oli kuitenkin sarjaporrasta korkeammalla oleva ihan hyvä joukkue. Eikä tosiaankaan voitettu säkämaalilla ja tiukalla puolustamisella, vaan oltiin pelillisesti jopa parempia. Meillä oli useampia ja laadukkaampia maalipaikkoja. Varsinkin ensimmäiset 20 minuuttia hallinta oli täysin meillä.
Pelaaminen vahvaa joukkuetta antoi myös hyvää harjoitusta puolustuspeliin, jossa joukkue onnistuikin lähes täydellisesti.
– Avausjakson lopussa peli tasaantui ja naapurikin sai hallintaa itselleen, mutta eivät nyt mitään loistopaikkoja saaneet. Paljon saivat annettuja keskityksiä ja erikoistilanteissa olivat vaarallisia. Jätkiltä kyllä kovan luokan suoritus tänään.
Ladan mukaan Ilves olisi voinut voittaa ottelun useammallakin maalilla, mutta oli tyytyväinen maalinkin voittoon.
– Meillä oli kuitenkin laadukkaita maalipaikkoja ja pari läpiajoakin, mutta maali tehtiin kulmapotkusta. Moision Jaakko antoi hienon kulman ja Mudu Sarr sen ohjasi maaliin. Meilläkin oli ihan hyviä erikoistilanteita, vaikkei niistä tänään tulosta syntynytkään.
Joukkueensa pelistä Ladaa miellytti eritoten iskukyky vahvaa vastustajaa vastaan.
– Nyt kohdattiin selvästi astetta kovempi joukkue, mitä nuo pari edellistä peliä ovat olleet. Niissäkin pelaaminen on ollut hyvää, mutta jättänyt todellisen iskukyvyn hiukan arvailun varaan. Vaikka vastassa oli laadukas vastustaja, niin pystyimme pelaamaan omilla vahvuuksillamme onnistuneesti.
Perjantaille merkitty Suomen cupin ottelu NoPS:ia vastaan saattaa siirtyä takatalven vuoksi.
– Tuskin ainakaan Nokialla sitä perjantaina pelataan. Ehkä lauantaina Kaupissa tai sitten vasta ensi viikolla. Se on vielä työn alla. Eiköhän siitä tule sellainen perinteinen ottelu, jossa me istutaan kuskin paikalla ja kaveri yrittää vastaiskuilla yllättää.
Myös pelaajat alkavat kaikki lähestyä täyttä pelikuntoa ja Edustusjoukkueesta tulevat pelaajat lisäävät kilpailua avauskokoonpanon suhteen.
– Tässä on nyt niin rikkonaisia viikkoja takana, että tänäänkin pystyttiin tärkeitä minuutteja antamaan monelle pelaajalle. Tänään jäi ihan terveitä pelaajia kotiin eli sen suhteen ollaan hyvällä mallilla. Kilpailutilanne pelipaikkojen suhteen on nyt hyvä. Enää ei pääse avaukseen pelkästään sillä, että on terveenä. Näinkin tässä ollaan jouduttu välillä tekemään.
Seuraava peli on siis cupin ottelu NoPSia vastaan. Aikataulu ei välttämättä mahdollista enää harjoitusottelua ennen 24.4. alkavaa Kakkosta. Pääsiäisen joukkue haluaa antaa pelaajilleen vapaaksi, sillä edessä on tiukka ottelutahti sarjan käynnistettyä.
Ilveksen avauskokoonpano:
12 Korri Sakari
19 Moisio Jaakko
6 Riissanen Jere
16 Almen Mikael
25 Kyllönen Leo
28 Lähteenmäki Akseli
8 Lehtonen Rasmus
15 Minkkinen Max
17 Pero Julius
10 Peltola Miska
11 Sarr Mudu
Vaihtopelaajat:
14 Aro Oskari
4 Koistinen Jonne
2 Rasinen Lauri
3 Hussein Mustafa
5 Valli Elias
30 Danish Iltaf
13 Pietola Juho
7 Hytönen Teemu