Veikkausliigan päätöskierroksella nähtiin kamppailu kolmesta pisteestä Raatin kentällä. Keltavihreät selvisivät voittajina, kun Kai Meriluoto täydensi kauden maalimääränsä täyteen kymppiin. Kapteeni Tatu Miettunen merkkautti itselleen kuluvan sesongin avausosuman, ja Eetu Huuhtanen piti jälleen vakuuttavan nollapelin. Laivastonsinisten kannattajat joutuivat pettymään 0–2-tulokseen, mutta oululaisilla kausi jatkuu vielä eurolopputurnauksessa.
AVAUSJAKSO
Sateisella Raatin kentällä tarjoiltiin perinteistä syksyfutista. Liukkaalla kentällä pallo liikkui iloisesti, vaikka tällä kertaa suurta panosta ottelussa ei kummallekaan joukkueelle oikeastaan ollut. Sopuisa keskikentän vääntö ei tuottanut montaa maalintekopaikkaa.
Reilun puolen tunnin jälkeen AC Oulun maalilla liigadebytantti Nuutti Kaikkosen selän takana pölähti. Armoitettu maalintekijä Kai Meriluoto kasvatti kauden maalimääränsä jo kymmeneen. Doni Arifi pelasi pystyyn, Adam Larsson nikkasi ovelasti vapauttavan syötön ja Meriluoto chippasi helpon näköisesti Selectin verkkoon.
TOINEN JAKSO
Sade ja tuuli yltyivät, liukutaklaukset viuhuivat ja luonnonnurmi tuoksui. Oululaislähtöinen Tuure Siira pääsi tauolla sitomaan nauhat tiukalle tositoimia varten. Kamppailu keskikentän herruudesta voimistui. Tunteet kävivät kuumina, ja kymmenen minuutin sisään keltaista korttia katselivat Siiran lisäksi luottopakki Aapo Mäenpää, valmentaja Toni Kallio ja kapteeni Tatu Miettunen.
Tunnin pelin jälkeen ruotsalaishyökkääjä Adam Larsson oli lähellä tuplata tupsukorvien johdon. Lähes parimetrinen Kaikkonen kuitenkin haki pallon yläkulmasta vaivattomasti. 86. minuutilla Ilveksen monivuotinen luottotoppari ja kapteeni Miettunen kävi näyttämässä maalinteon mallia ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella, kun yläalueen vapaapotku päätyi hänen ulottuvilleen vitosen viivalla.
17-vuotias ja nuorisomaajoukkueiden vakiokasvo Jere Riissanen pääsi viimeisiksi minuuteiksi tupsukorvien topparin paikalle. Liigadebytantteja on aina hieno nähdä. Kun muut pelurit eivät enää osuneet maalipuiden väliin, jäi tulostaululle 0–2-lukemat. Ilves nousee sarjataulukossa yhdeksänneksi ohi IFK Mariehamnin. Petteri Pennanen voittaa samalla Ruutu-tähtipelaajien pörssin 37 pisteellään.
KOUTSIN KOMMENTIT
Päävalmentaja Toni Kallio nautti etenkin ensimmäisen nelivitosen lajin hienouksista.
– Ensimmäinen puolisko oli hyvää futista, se oli meidän kontrollissamme. Uskalsimme pysyä pallossa ja liikuttaa sitä tarpeeksi nopeasti hyvällä temmolla. Murtautumisvaiheessa oli parannettavaa, Kallio pohtii.
– Toisella jaksolla olosuhteet olivat haastavat. Sateen takia pallo pysähtyi kentällä ja tuli syöttöharhoja. Epävarmuus varmaan iski pelaajiin, että uskaltaako tässä enää pelata jalkapalloa. Meille tuli vaikea jakso, emmekä pysyneet pallossa.
Kissapeto sai riveihinsä myös kokonaan uuden nimen. Jere Riissanen oli yksi monista tämän illan onnistujista.
– Lopulta selvisimme hyvin puolustussuuntaan, se on hieno juttu. Eetu (Huuhtanen) otti nyt toistamiseen nollapelin. Jere on lupaava nuorten maajoukkuepelaaja. Oli hienoa, että pystyimme antaa hänelle edes muutaman minuutin pitkällä Oulun reissulla. Hän pääsi nyt läheltä näkemään, että millaista liigataso on.
– Tänään oli monta onnistujaa. Emmanuel Patut ja Doni (Arifi) keskikentällä näyttivät avausjaksolla hyvää tekemistä. Totta kai Pete (Pennanen) on meillä aivot kentällä. Moni asia menee hänen kauttaan ja tehojakin on tullut. Tulevaisuuteen katsoen meillä on hyvät valmiudet rakentaa ensi kautta, Kallio päättää.

Hands up! Ilves for the win. (kuva: Jimi Soinila)
AC Oulu vs. Ilves 0 – 2 (0 – 1)
33′ Meriluoto 0–1
86′ Miettunen 0–2
Kokoonpano:
12 Huuhtanen Eetu
2 Ollila Tuomas
5 Katz Kalle
6 Arifi Doni <- 46′
7 Patut Emmanuel
8 Pennanen Petteri
10 Larsson Adam <- 84′
16 Miettunen Tatu (c)
22 Mäenpää Aapo <- 90+2′
29 Jukkola Oiva <- 66′
42 Meriluoto Kai <- 90+2′
1 Leislahti Rasmus
13 Siira Tuure -> 46′
21 Bushara Badreddine -> 66′
23 Hasa Noel -> 84′
24 Riissanen Jere -> 90+2′
25 Kyllönen Leo -> 90+2′
49 Oteng Eric