Raportti: Haka vei trillerin ja Pirkanmaan herruuden

Tampereen ja Valkeakosken lippulaivat kohtasivat lauantaina Ratinan stadionilla. Ilves oli ottelun alussa niskan päällä ja johtoasemassa, mutta lopulta koskiset punnersivat itsensä voittajiksi. 2–3-päättynyt trilleri tarkoittaa sitä, että pirkanmaalaisseurat todennäköisesti jatkavat eri loppusarjoihin.

 

AVAUSJAKSO

Ensimmäisen vartin ajan Ilves piti vierailijoita pesukoneessa. Extra-linkous päättyi komeaan avausmaaliin 16. minuutilla, kun keskikentän kapellimestari Petteri Pennanen osoitti jälleen kerran vaarallisuutensa. Ensin Yusif Moussan veto pysähtyi miesmuuriin, mutta paluupallon haltuunsa ottanut Pennanen löysi tilaa valkopaitojen välistä ja sijoitti pallon voimalla alakulmaan.

Teemu Tainion suojatit heräsivät peliin mukaan ja iskivät kuitin takaisin nopeasti. Ilves on kauden aikana kärsinyt heikosti puolustetuista erikoistilanteista, ja pitkänhuiskeat valkopaidat iskivät tilaisuuteen kiinni. Yläalueen vapaapotkutilanteessa korkeimmalle nousi Luiyi de Lucas, joka saattoi saada Elias Mastokankaan keskitykseen ohuenohuen kosketuksen. Joka tapauksessa tulostaululle merkittiin 1–1.

Peli aaltoili päädystä päätyyn ja yleisö sai viihdettä koko rahalla. Hiostavasta kesäsäästä huolimatta molemmat joukkueet painoivat täydellä höökillä, eikä taklauksissakaan säästelty. Nopeilla vastahyökkäyksillä Ilveksen selustaan muutaman kerran karannut Haka osoitti, että tupsukorvat saavat olla koko ajan varpaisillaan.

 

TOINEN JAKSO

Kissapeto oli tilanteessa, jossa tasapelipiste ei juuri lämmittäisi mieltä. Sarjataulukkoa katsoessa huomaa, että matka kuuden parhaan joukkoon vaatii täysiä pistepotteja. Voittomaalin jahtaaminen alkoi terävällä jalalla pukukopista palatessa. Koskiset kuitenkin ryhmittäytyivät tapansa mukaan matalaan blokkiin, jota oli erittäin vaikea puhkaista.

Reilun tunnin pelin jälkeen vierailijat olivat lähellä siirtyä johtoon, kun tehohyökkääjä Lee Erwin peippaili itsensä vapaaksi ja kasvokkain Rasmus Leislahden kanssa. Ratkaisevalla hetkellä skotin laukaus kuitenkin karkasi taivaan tuuliin. Hetkeä myöhemmin Stavros Zarakostas oli onnekkaampi. Leislahti torjui Janne-Pekka Laineen yrityksen ylärimaan, ja Zarakostas sai puskea paluupallon helpon näköisesti sisään.

Tasoitusta jahdannut kissapeto esitteli 71. minuutilla Ratinan yleisölle uuden hyökkäyspään vahvistuksensa, Djair Parfitt-Williamsin. Bermudalainen ehti olla kentällä vain nelisen minuuttia, kun verkot jo heiluivat. Tuomas Ollila keskitti vasemmalta, Tuco pudotti namupassin ja ysipaitaa kantava Parfitt-Williams kiskaisi volleyvetona pallon varmasti takakulmaan.

Tamperelaisten ilta synkkeni muutama minuutti ennen täyttä aikaa. Yläalueen sivurajaheitto viskattiin voimanpesä Erwinille, joka punnersi väkisin maalille. Pallo kimpoili usean eri pelaajan sääristä ja polvista kaikkiin ilmansuuntiin, kunnes jostain sai skotti viimeisenä kiskaistua pallon verkon perukoille. Ilveksen takaa-ajo ei tuonut onnistumisia, joten Pirkanmaan herruus jää Valkeakoskelle.

 

KOUTSIN KOMMENTIT

Päävalmentaja Toni Kallio tietää, että jos päästää kolme maalia, on voitosta vaikea taistella.

– Pettynyt fiilis. Hyökkäyspelaaminen oli meiltä ok-tasoa. Olimme vaarallisia pallollisina. Sitten kun taas miettii millaisia maaleja meitä vastaan tehtiin, niin se onkin huonompi seikka. Puolustamiseen en ole tyytyväinen, Kallio toteaa.

– Kaikki kunnia Hakalle, tiesimme heidän vahvuutensa. Meillä oli hetkiä, joissa teimme vääriä valintoja ja yritimme liian pientä. Sivuvapari suoraan maaliin, okei, niitäkin sattuu. Viimeinen maali oikein vielä bonuksena. Erwin käytännössä melkein kuljetti pallon boksiin yksin. Olimme pehmeitä siinäkin tilanteessa.

Veikkausliigan sarjataulukkoon tulee vielä vaikuttamaan AC Oulun ja FC Interin välisestä ottelusta käynnissä oleva protesti ja mahdollinen tuloksen muuttaminen. Kuluvallakin kierroksella pelataan vielä mielenkiintoisia kamppailuja. Joka tapauksessa Ilveksen matka Mestaruussarjaan muuttui tappion myötä sangen pitkäksi.

– Meillä on vielä pelattavaa kyllä. Europaikkoihin on mahdollisuus Haastajasarjastakin. Seitsemäskin sija on mahdollinen ja sitä tavoitellaan, jos ylempään sarjaan ei päästä, Kallio päättää.

 

kuva: Jimi Soinila

Ilves vs. FC Haka 2 – 3 (1 – 1)

16′ Pennanen 1–0
23′ De Lucas 1–1
69′ Zarokostas 1–2
75′ Parfitt-Williams 2–2
86′ Erwin 2–3


Kokoonpano:

1 Leislahti Rasmus
2 Ollila Tuomas
6 Arifi Doni -> 46′ 13 Siira Tuure
8 Pennanen Petteri
10 Larsson Adam -> 71′ 9 Parfitt-Williams Djair
11 Tuco
15 Almen Mikael -> 71′ 5 Katz Kalle
17 Tabi Manga
30 Moussa Yusif
49 Oteng Eric -> 46′ 42 Meriluoto Kai
55 Yakubu Najeeb

7 Patut Emmanuel
12 Huuhtanen Eetu
29 Jukkola Oiva

Lue myös