Raportti: Ilves kuittasi kalavelat Helsingissä

Töölön stadionilla nähtiin HIFK:n ja Ilveksen tuplakohtaamisten jälkimmäinen osa. ”Röda” vei reilu viikko takaperin pisteet Tampereelta, joten tupsukorvilla oli kalavelat maksettavana. Liigan maalikuninkuuden viime vuonna voittanut Tuco nikkasi tänään kauden avausosumansa tärkeään paikkaan.

 

AVAUSJAKSO

Ilveksen avauksessa oli kuusi alle 23-vuotiasta kotimaista pelaajaa. Nuoruuden intoa tarvittiinkin, sillä Ilves ei kuluvalla kaudella ollut ennen tätä iltaa voittanut kertaakaan vieraissa. Tupsukorvat lähtivät sellaisella askeltiheydellä liikkeelle, että tilastoihin haluttiin nopeasti muutos.

Ottelu ehti vanheta noin 50 sekuntia, kun pallo oli jo repussa. Voimahyökkääjä Tuco avasi kauden maalitilinsä puskemalla Tuure Siiran keskityksen taidokkaasti takakulmaan kahden punapaidan välistä. Kotijoukkue oli helisemässä.

Jakson edetessä ”Röda” sai rivejään kasattua ja purettua Ilveksen korkeaa prässiä. Nuoret hyökkäyspään viillettäjät Sergei Eremenko ja Jusif Ali olivat ahnaina hakeutumassa boksiin, mutta laadukkaat vedot jäivät puuttumaan.

Hellelukemat vaativat veronsa ja pelitempo alkoi laskea taukoa kohden. Kun jalkoja ei aina riittänyt juoksupalloihin, korostuivat syöttötarkkuus ja oikea sijoittuminen.

 

TOINEN JAKSO

Tunnin pelin jälkeen Tucolla oli oiva tilaisuus tuplata maaliluku. Nopea vastahyökkäys lähti Ilveksen omasta boksista asti mm. Petteri Pennasen ja Kai Meriluodon toimesta. Hyvä syöttö taka-alueelle tavoitti kamerunilaishyökkääjän, mutta veto pysähtyi sivuverkkoihin.

Kissapedolla oli muutenkin puolen tusinaa maalipaikkaa, mutta ruuti oli kosteaa. Vedot useimmiten joko viuhuivat yli maalikehikon tai pysähtyivät konkariveskari Beton hyppysiin.

Toisessa päädyssä Rasmus Leislahti maalillaan oli melko toimettomana. Toisaalta viime ottelussa tilanne HIFK:ta vastaan oli sama, että punapaidat olivat pitkään varjojen rajamailla, kunnes yhtäkkiä pääsivät rankaisemaan nukahduksen, joten huolettomana ei Ilves-alakerta saanut missään vaiheessa olla.

Sydämentykytyksiä olikin luvassa, sillä tuoreilla jaloilla vaihdosta sisään tullut Didis Lutumba-Pitah karkasi puolustukselta karkuun ja pyrki ujuttaa pallon alakulmaan. Täyteen pelikuntoon ja avauskokoonpanoon palannut Tabi Manga kuitenkin pelasti tilanteen liukublokkauksella.

Hetkeä myöhemmin pallo kävi jo ylärimassa, kun HIFK-ikoni Jani Bäckmanin löysähkö laukaus oli yllättää Leislahden. Tamperelaisten onneksi kuparinen pysyi ehjänä päätösvihellykseen asti. Koko ottelun kulkuun nähden punapaidat pääsivät lopulta yllättävänkin lähelle tasoitusta.

Kosmeettinen pidennys lisäajalle syntyi, kun Betolla keitti yli ja hän taklasi vaihtoon otetun Kalle Katzin Ilveksen penkin edessä jalkapohja edellä kumoon. Portugalilainen ei suostunut ulosajon jälkeenkään poistumaan pukukopin suojiin. Myös helsinkiläisten maalivahtivalmentaja Roberto Rivelinolle näytettiin suoraa punaista korttia.

 

KOUTSIN KOMMENTIT

Päävalmentaja Toni Kallio oli tyytyväinen revanssireissun saldoon. Toki suurinumeroisempikin voitto olisi kelvannut ja lisännyt mielenrauhaa.

Onneksi riitti alun yksikin maali. Oli meillä siinä kyllä paikkoja tehdä useampikin osuma. Nuorella joukkueella tulee välillä ailahteluja, mutta tänään oli joka jätkältä isossa kuvassa hyvä peli, Kallio kertoo.

Ensimmäisellä jaksolla ehkä vähän hermoilimme, mutta toinen jakso oli ihan meidän kontrollissamme lukuunottamatta viimeisiä minuutteja. HIFK nosti pelaajia ja haki riskillä tasoitusta. Siinä oli pientä painetta, mutta mielestäni kokonaisuutena esityksemme oli hyvä. Saatiin tunnetta ja energiaa peliin.

Lopussa tunnetta ja energiaa riittikin ylenpalttisesti, kun keltaisia ja punaisia kortteja viuhui taktisella alueella.

Täysin oikeutettu punainen kortti Betolle. Siinä näkyi turhautuminen HIFK:n tähän peliin, mutta varmaan myös koko kauteen ja seuran tilanteeseen. Joskus vaan leimahtaa, Kallio pohtii.

Tärkeimpänä tässä nyt kuitenkin on se, että saimme kolme pistettä mukaan. Seuraavaksi päästään kotona ottamaan mittaa AC Oulusta ja käännetään katseet sinne.

 

kuva: Jimi Soinila

HIFK vs. Ilves  0 – 1 (0 – 1)

1′ Tuco 0–1
Kokoonpano:

1 Leislahti Rasmus
5 Katz Kalle -> 40′
6 Arifi Doni
8 Pennanen Petteri
11 Tuco
13 Siira Tuure -> 74′
15 Almen Mikael
17 Tabi Manga
18 Vidjeskog Axel
22 Mäenpää Aapo
42 Meriluoto Kai -> 74′

7 Sarr Momodou
12 Huuhtanen Eetu
16 Miettunen Tatu <- 40′
21 Bushara Badreddine <- 74′
23 Hasa Noel
32 Loa Loa Patrick <- 74′
49 Oteng Eric

Lue myös