Raportti: Tapahtumarikas mittelö päättyi pistejakoon

Ilves ja FC Inter kohtasivat toukokuun viimeisellä kierroksella Turussa. Toisella jaksolla nähtiin tapahtumarikas puolituntinen, jonka aikana nähtiin neljä maalia ja useita läheltä piti -tilanteita. Ilveksellä oli voiton avaimetkin käsissään, mutta taululle jäi lopulta 2–2-lukemat.

 

AVAUSJAKSO

Ilves lähti täysin samalla 18 pelaajan kokoonpanolla Interiä vastaan, kuin viikko aiemmin Honkaa vastaan. Kuten Espoossa, myös nyt kissalauma oli terävällä jalalla liikkeellä heti alusta alkaen.

Paras maalipaikka avautui kuitenkin kotijoukkueelle 12. minuutilla. Tommi Jyry seilasi keskikaistaa kohti maalia ja lähetti oikean jalan sijoituksen vaarallisesti takakulmaa kohden. Ilveksen onneksi laukaus osui tolppaan. Paluupalloon ennätti Jyry itse, mutta toppari Mikael Almén ehti blokkaamaan toisen laukauksen.

Muutama minuutti myöhemmin Jyry oli jälleen pahanteossa. Keskellä puolustajia hassuttanut ja jalkansa vapaaksi peippaillut HJK-kasvatti laukoi kuitenkin tällä kertaa päin maalivahti Rasmus Leislahtea.

Ilves piti palloa, mutta ei päässyt kovinkaan kummoisille maalipaikoille. Maalikuninkuus jaettiin viime kaudella kahden pelaajan kesken, Ilveksen (tuolloin SJK:n) Tucon ja Interin Benjamin Källmanin. Tämän ottelun ensimmäisellä jaksolla molemmat tehohyökkääjät pysyivät kuitenkin aisoissa.

 

TOINEN JAKSO

Toinen nelivitonen sai lentävän lähdön, kun vierasjoukkue siirtyi 1–0-johtoon 51. minuutilla. Kentän yksi pirteimmistä pelaajista, Doni Arifi, pyöräytteli itsensä vapaaksi boksin kaarella. Pieni sivusyöttö Kai Meriluodon kautta, terävä kuti pystypuuhun, paluupallo Meriluodon lapaan ja lopulta voimakas kuti läpi maalivahti Walter Viitalan.

Ilveksen hymy hyytyi nopeasti pari minuuttia myöhemmin. Kotkalaislähtöinen Matias Tamminen peippaili oikeaa laitaa boksiin. Näyttävän syöttökuvion päätteeksi Juho Hyvärinen sai kunnian laukoa lähietäisyydeltä. Ensimmäinen yritys pysähtyi miesmassaan, mutta paluupallon iski varmasti sisään David Haro.

Tunnin kohdalla keltavihreät pääsivät jälleen johtoasemaan tutulla kaavalla. Arifin mainio esityö johti siihen, että Ilves pääsi hyökkäämään paitsiolinjan läpi kahdella nollaa vastaan. Tuomas Ollila syötti keskustaan, jossa Meriluoto puttasi pallon helposti pömpeliin. Osuma oli Meriluodon kauden kuudes, ja se oikeuttaa maalipörssin kärkipaikkaan.

Päädystä päätyyn edenneessä ottelussa nähtiin useita maalipaikkoja. Leislahti torjui kulmapotkusta tulleen puskun, ja Tammisella oli tilaisuus puskea paluupallo sisään, mutta nuorukainen epäonnistui. Toisessa päässä Meriluoto ei saanut hattutemppua kasaan, sillä Viitala esitti hienon jalkatorjunnan. Petteri Pennasella oli jo tyhjä maali edessään, mutta epätasaisella nurmella veto epäonnistui täysin.

Hurjan puolituntisen täydensi Interin 2–2-tasoitus. Kuten aiemminkin, jälleen kakkospallo nousi arvoon arvaamattomaan. Petteri Forsell tykitti yläkierteisen ja voimakkaan kudin, jota Leislahti ei saanut liimattua. Seuranneesta hässäkästä voittajana selviytyi Aleksi Paananen, joka sijoitti ulkosyrjällä irtopallon tolpan juureen.

Koko rahalla viihdettä saanut kotiyleisö repesi vielä kerran juhlimaan, mutta Paanasen maaliviivan ylittänyt puttaus tuli paitsioasemasta. Tasapelin myötä Ilves pysyy kuudentena, Inter kuitenkin valahtaa viidenneksi.

 

KOUTSIN KOMMENTIT

Päävalmentaja Toni Kallion päällimmäisenä tuntemuksena on pettymys voiton lipumisesta sorvien lävitse. Toisaalta ennen ottelua Veikkauksen kertoimet olivat selvästi kotijoukkueen voiton puolella.

Ei voi mitään, vähän jäi kyllä pettynyt fiilis. Kun menetät kaksi kertaa johtoaseman, niin kyllähän siinä usein jää jossiteltavaa. Toki jos otetaan kaikki kenttätapahtumat huomioon, niin varmaan tämä oli ihan hyvä tulos meille kuitenkin vieraista, Kallio pohtii.

Meillä oli pari hyvää saumaa mennä 3–1-johtoon, mutta en tiedä, olisiko sekään auttanut kolmeen pisteeseen asti. Jostain syystä jähmetyimme siinä niiden hukattujen paikkojen jälkeen, jotenkin passivoiduttiin. Vaihdoistakaan emme saaneet sitä kaivattua energiaa, joka olisi sytyttänyt joukkueen.

Ottelun ensimmäinen ja toinen jakso olivat lähes kuin päivä ja yö.

Ensimmäisellä nelivitosella nähtiin todella tarkkaa puolustamista molemmilta joukkueilta. Siinä ei juuri riskejä otettu. Tauolla painotettiin sitä, että uskalletaan olla vähän aktiivisempia. Ei tarvitse syöttää 30 kertaa omille, ennen kuin yritetään murtautua eteenpäin.

Aina kun peli aukeaa, niin pallo tietysti liikkuu päädystä toiseen. Peli tavallaan eteni ihan loogisesti. Paljon laukauksia varmasti tuli tilastoihin. Molemmilla oli tilaisuutensa ottaa voitto.

Seuraavaksi on luvassa ansaittu lepo ja maajoukkuetauko.

Nyt palautellaan ja huilataan hetki. Meillä on paljon pelaajia nuorten maajoukkueissa, joten treenivahvuus on pieni. Kesäkuun alussa sitten kasataan rivit ja pohditaan, että missä on onnistuttu ja miten lähdetään kehittämään peliä eteenpäin, Kallio päättää.

 

kuva: Jimi Soinila

FC Inter vs. Ilves  2 – 2 (0 – 0)

51′ Meriluoto 0–1
53′ Haro 1–1
61′ Meriluoto 1–2
80′ Paananen 2–2


Kokoonpano:

1 Leislahti Rasmus
2 Ollila Tuomas
5 Katz Kalle
6 Arifi Doni
8 Pennanen Petteri
11 Tuco -> 86′ 7 Sarr Momodou
15 Almen Mikael
18 Vidjeskog Axel
22 Mäenpää Aapo -> 86′ 16 Miettunen Tatu
30 Moussa Yusif -> 61′ 49 Oteng Eric
42 Meriluoto Kai

12 Huuhtanen Eetu
17 Tabi Manga
23 Hasa Noel
32 Loa Loa Patrick

Lue myös