Raportti: Ilves nousi tappioasemasta selvään voittoon

Ilves isännöi aina nimekästä SJK:ta perjantai-illan kunniaksi. Kotijoukkueen kannalta ottelu sai murheellisen alun, kun seinäjokiset siirtyivät johtoasemaan helpohkosti. Sinnikäs taistelu kuitenkin johti kolmeen komeaan maaliin Jesse Östin selän taakse, ja kissapeto saalisti toisen peräkkäisen voittonsa Ratinassa. Kai Meriluoto kunnostautui kahden maalin miehenä.

 

AVAUSJAKSO

Ottelu ei ehtinyt vanheta kymmentäkään minuuttia, kun SJK otti johtoaseman. Kaksi perättäistä kulmapotkua tuottivat tulosta. Jälkimmäisellä kerralla chileläishyökkääjä Josepablo Monreal rynni ahneena palloon ja puski pelivälineen rysään vitosen viivan tuntumasta.

Ilveksen tasoitus tuli puolen tunnin pelin jälkeen. Yläalueen vaparia astui vetämään taikajalka Tuomas Ollila. Kaunis kaari upposi vastustamattomasti etukulmaan, vaikka etäisyyttä oli noin 20 metriä. Kauden kolmannen täysosumansa myötä Ollila osoitti jälleen, että puolustajakin voi olla armoitettu maalintekijä.

Kaiken kaikkiaan peli aaltoili päädystä päätyyn, vaikka vauhti ei vielä päätä huimannutkaan. Tuco hakeutui useaan otteeseen hyviin hyökkäysaihioihin ja teki muutenkin väsytystaistelua toppareita vastaan. Myös laukaisutilasto 8–3 kertoi kotijoukkueen olleen hivenen niskan päällä.

 

TOINEN JAKSO

Ilveksen hallinta konkretisoitui maalitaululle 52. minuutilla. Tucon pallonriistosta lähtenyt hyökkäys johti Mikael Alménin keskitykseen kohti Kai Meriluotoa. Pallo jäi elämään ja pyöri hetken jaloissa. Meriluoto paikansi pelivälineen, käännähti kasvokkain maalivahti Jesse Östin kanssa ja kiskaisi pallon voimalla maalin kattoon lähietäisyydeltä. Riemukas 2–1-osuma oli Meriluodolle kolmas maali peräkkäisissä otteluissa.

SJK:n kaasutus ei oikein ottanut kierroksia koneeseen. Toisaalta tupsukorvat myös osasivat pitää vastustajansa kurissa. Daniel Håkansilla oli oma tilaisuutensa tykittää volleypallo pömpeliin, mutta Leislahti oli valppaana ottaen jalkatorjunnan.

Varsinaisen peliajan päättyessä Meriluoto pääsi herkuttelemaan illan toisen osumansa. Hyökkääjä katkaisi syötön keskialueella ja karkasi läpiajoon omalta kenttäpuoliskolta asti. Pitkän spurtin päätteeksi pallo ujutettiin varmasti alakulmaan ohi pettyneen Östin.

Lopulta erotuomari Antti Munukan vislatessa pilliinsä, jäi tulostaululle kotiyleisön mieliksi 3–1-lukemat. Isännät tekivät tarvittavan työn, ja hyödynsivät omat paikkansa. Ilves siis ottaa toisen peräkkäisen voiton, kun taas SJK:n ahdinko jatkuu sarjan toiseksi viimeisenä neljän tappion putkessa.

 

KOUTSIN KOMMENTIT

Päävalmentaja Toni Kallio on painottanut ensimmäisen maalin tärkeyttä, ja vaikka tänään se menikin SJK:n eduksi, niin voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä.

Ainahan voi parantaa, mutta täytyy olla tyytyväinen kolmeen pisteeseen, tämä oli eheä esitys meiltä. SJK:lla on hyökkäysvoimaa ja he pääsivät nopeasti johtoon kulmasta, mutta emme lannistuneet. ”Tuoppi” laittoi hienon vapaapotkun ja päästiin tasoihin, olimme mukana pelissä.

Emme päästäneet vastustajaa todellisille maalipaikoille. Toisella jaksolla ”Rassella” oli se hyvä jalkatorjunta, mutta ei mitään tavallisesta poikkeavaa. Teimme sovittuja asioita ja tästä on hyvä jatkaa harjoituskentän kautta kohti tulevaa HJK-ottelua, Kallio toteaa.

 

Työteliäs Tuco pyöritteli palloa vanhaa seuraansa vastaan. (kuva: Jimi Soinila)

Ilves vs. SJK  3 – 1  (1 – 1)

9′ Monreal 0–1
35′ Ollila 1–1
52′ Meriluoto 2–1
89′ Meriluoto 3–1


Kokoonpano:

1 Leislahti Rasmus
2 Ollila Tuomas
8 Pennanen Petteri
11 Tuco -> 83′
13 Siira Tuure -> 83′
15 Almen Mikael
17 Tabi Manga
18 Vidjeskog Axel
22 Mäenpää Aapo
32 Loa Loa Patrick -> 69′
42 Meriluoto Kai -> 90+1′

5 Katz Kalle
6 Arifi Doni <- 83′
7 Sarr Momodou <- 90+1′
12 Huuhtanen Eetu
14 Jäntti Teemu
16 Miettunen Tatu <- 83′
49 Oteng Eric <- 69′

Lue myös

Värikäs ja Ilves Edustus yhteistyöhön

Värikäs ja Ilves Edustus yhteistyöhön

Ilveksen markkinointi- ja mediatiimi saa merkittävää lisävahvistusta tulevalle 2023 kaudelle, kun Ilves Edustus Oy solmi laajan yhteistyökumppanuuden tamperelaisen Mainostoimisto Värikkään kanssa. "On hienoa aloittaa yhteistyö Värikkään Marko Mäkelän ja hänen tiiminsä...