Raportti: Tim Väyrysen maalit koituivat kohtaloksi

Valkeakoskelle takatalvea pakoon lähtenyt Ilves isännöi Kuopion Palloseuraa. Keltavihreät joutuivat toteamaan, että hallitseva hopeamitalisti on sangen vahva nippu tänäkin vuonna. Tim Väyrysen kaksi maalia riittivät voittoon Petteri Pennasen komeasta osumasta huolimatta.

 

Avausjakso

FC Inter vs. AC Oulu -ottelu venyi johtuen sankasta lumisateesta ja sen aiheuttamasta ottelun väliaikaisesta keskeyttämisestä. Samalla Tehtaan kentällä pelattu Ilveksen ja KuPS:n välinen ottelu viivästyi vartin verran.

Kirjaimellisen lumisateen lisäksi kissapedon niskaan myös kuvainnollisesti kaadetiin kylmää vettä jo 6. peliminuutilla. Alati vaarallinen kymppipaitaa kantava Janis Ikaunieks karkasi linjan taakse karuun. Vasemman jalan kuti lähti takakulmaa kohden, jonka maalivahti Rasmus Leislahti torjui. Pallo kuitenkin putosi kuin tarjottimella Tim Väyryselle, joka puttasi ottelun avausmaalin helposti tyhjään rysään.

Keltavihreät tiivistivät rivejään, ja toistamiseen eivät kuopiolaiset päässeet avopaikkoihin. Sen sijaan toisessa päässä 19-vuotias Kai Meriluoto oli lähellä uransa toista Veikkausliiga-maalia, kun 200. liigaottelunsa pelannut Tuco petasi hänet avopaikkaan. Terävä kuti suuntautui yläkulmaan, mutta viime tingassa Johannes Kreidlin käsi heilahti mainioon paraatipelastukseen.

Ilves otti entistä enemmän peliä haltuunsa. Palkinto saatiin juuri ennen taukovihellystä. Meriluoto prässäsi pallon takaisin joukkueelleen, ja keskikentän maestro Petteri Pennanen sai jalan vapaaksi. Pomppiva kuti painui ihanasti alakulmaan. 1–1-tasoitus tuli tärkeään paikkaan. KuPS-kasvatti varmasti nautti kauden avausmaalistaan, mutta herrasmiehenä piti tuuletuksen maltillisena.

 

Toinen jakso

Ilves oli saada lentävän lähdön toisen nelivitosen alkuun. Momodou Sarr pinkoi boksissa vitosen alueen lähettyville. Hyökkääjä jakoi pelivälinettä takaviistoon Meriluodolle, jolla ammotti tyhjä maali edessään. Valitettavasti suoraan syötöstä lähtenyt veto karkasi poikkipuun yli, ja tilanne kuivui kasaan.

Tupsukorvat olivat oikein hyvin pelissä mukana, kunnes 70 minuutin pelin jälkeen vierailijat alkoivat aiheuttaa sydämentykytyksiä tamperelaisille. Aluksi Ikaunieks karkasi läpiajoon syvälle Ilves-linjan taakse, mutta Leislahti pinkaisi hyvin vastaan ulos alueeltaan. Vain hetki myöhemmin paine maalinsuulla kasvoi sietämättömäksi. Ilves-kasvatti Diogo Tomás hankki mustapaidoille rangaistuspotkun kulmapotkun jälkitilanteesta. Kukas muukaan, kuin Väyrynen, upotti pelivälineen rysään.

Kiivaita kaksinkamppailuja nähtiin molemmissa päissä kenttää. Ilveksellä oli yritystä kirivaiheessaan, mutta hallitseva hopeajoukkue pystyi pitämään ohjat käsissään. Simo Valakarin suojateilla on kahden liigakierroksen jälkeen kasassa kuusi pistettä, Ilves vielä hakee avauspisteitään.

 

Koutsin kommentit

Päävalmentaja Toni Kallio oli pettynyt tappioon, mutta näki peliesityksessä paljon hyvää vahvaa mestarikandidaattia vastaan.

Aloitimme tahmeasti, olimme arkoja. Tiesimme, että meidän takatilan puolustaminen tulee olemaan avainasemassa. Ensimmäinen kerta kun pallo sinne pelattiin, niin KuPS sai siitä maalin. Vaikea alku, Kallio harmittelee.

Parinkymmenen minuutin jälkeen aloimme heräillä ja olimme aggressiivisia. Päästiin tasoihin ja toinenkin jakso aloitettiin terävästi. Pidimme heidät poissa pahimmilta maalipaikoilta.

Maalintekokilpailussa kuopiolaiset olivat tänään ratkaisevan askeleen edellä. Läheltä piti -tilanteista ei saa lohtupisteitä sarjataulukkoon.

KuPS liikutti palloa hyvin, mutta olimme pelissä mukana. Meillä tuli se henkilökohtainen virhe kulman jälkitilanteesta, josta pääsivät johtoasemaan. Kyllä tässä nyt koetellaan. Olisimme mielestäni ansainneet ainakin sen yhden pisteen.

Maksamme kovaa hintaa puolustuspään virheistä. Saisi pallo välillä pomppia meillekin myös hyökkäyspäässä. Meillä oli saumat iskeä useampikin osuma, mutta lopulta KuPS oli niskan päällä. Väyrynen näytti jälleen olevansa vaarallinen boksissa. Onnittelut Kuopioon pisteistä, Kallio toteaa.

 

Pennanen rankaisi kasvattiseuraansa. (kuva: Jimi Soinila)

Ilves vs. KuPS  1 – 2  (1 – 1)

6’ Väyrynen 0-1
43’ Pennanen 1-1
76′ rp. Väyrynen 1-2


Kokoonpano:

1 Leislahti Rasmus
2 Ollila Tuomas
6 Arifi Doni <- 79′
7 Sarr Momodou <- 79′
8 Pennanen Petteri
11 Tuco
16 Miettunen Tatu
17 Tabi Manga
22 Mäenpää Aapo
42 Meriluoto Kai
49 Oteng Eric <- 63′

10 Vancamp Jorn
21 Bushara ”Badu” -> 79′
32 Loa Loa Patrick -> 79′
14 Jäntti Teemu -> 63′
12 Huuhtanen Eetu
5 Katz Kalle
15 Almen Mikael

Lue myös

Värikäs ja Ilves Edustus yhteistyöhön

Värikäs ja Ilves Edustus yhteistyöhön

Ilveksen markkinointi- ja mediatiimi saa merkittävää lisävahvistusta tulevalle 2023 kaudelle, kun Ilves Edustus Oy solmi laajan yhteistyökumppanuuden tamperelaisen Mainostoimisto Värikkään kanssa. "On hienoa aloittaa yhteistyö Värikkään Marko Mäkelän ja hänen tiiminsä...