Raportti: Kauden ensimmäinen Pirkanmaan derby päättyi pistejakoon

Ilveksen kilpailulliset ottelut vuoden 2022 osalta käynnistyivät lauantaina Pirkkahallilla. Liigacupin avausottelussa nähtiin Pirkanmaan derby, kun valkeakoskelainen FC Haka isännöi tupsukorvia. Molemmat osapuolet tekivät yhden komean maalin mieheen.

 

Avausjakso

Ottelu käynnistyi keltavihreiden komennossa. Ensimmäinen kunnon maalipaikka nähtiin ensimmäisen kymmenminuuttisen sisään, kun 18-vuotias Ilves-kasvatti Badreddine Bushara hankki joukkueelleen kulmapotkun. Keskikentän paluumuuttaja Yusif Moussa sai päänsä keskitykseen, mutta pusku jäi hieman vaisuksi. Pallo kimpoili hetken Hakan maaliviivan tuntumassa, kunnes valkopaidat purkivat tilanteen.

Vartin pelin kohdalla kotijoukkue oli niin ikään lähellä avausmaalia. Vahvaotteinen Anthony Herbert voitti pallon ja parin pyörähdyksen jälkeen avasi kaaripallolla Stavros Zarokostasille läpiajomahdollisuuden. Linjan taakse karannut kymppipaita sai roikotettua pallon yli vastaantulevan Rasmus Leislahden, mutta pallo karkasi ohi maalikehikon.

Valkopaidat pääsivät juoksemaan turhankin usein epäorganisoitua puolustusta vasten. Lupaava kaksi vastaan yksi -hyökkäys kuitenkin kuivui kasaan, kun Elias Collinin syöttö Salomo Ojalan juoksulinjalle karkasi valppaana kärkkyneen Leislahden hyppysiin.

Jakson loppupuolella toinen vastaankaltainen hyökkäys päättyi siihen, että alimpana miehenä toppari Tabi Manga anasti pallon Zarokostasilta, kuin karkin lapselta. Hetkeä myöhemmin voimasuhteet kuitenkin kääntyivät ja linjan taakse kipittänyt Zarokostas karkasi miesvartioinnilta. Kylmänviileä ujutus alakulmaan vapautti kotiyleisön juhlimaan avausmaalia.

 

Toinen jakso

Ilves jatkoi edelleen pallonhallintaa, mutta Hakan nopeat vastaiskut pitivät tupsukorvat varuillaan. Koviakaan taklauksia ei pelätty antaa ja vastaanottaa.

56. minuutilla Ilves teki näyttävän tasoituksen. Keskikentän härkä Tuure Siira hankki syötönkatkon ja käynnisti hyökkäyksen vasemman laidan kautta. Petteri Pennasen johdolla ja Patrick Loa Loan ”takavasaran” avulla syöttökombinaatiot puhkoivat Hakan puolustuksen. Pallo pelattiin keskustaan, jossa juuri kentälle vaihdettu Eric Oteng sai venytettyä jalkansa sopivasti ja verkot heiluivat.

Laitapakkiosastolla Vigori Gbe pelasi pirteästi vanhaa seuraansa vastaan. Teemu Tainion suojatit saivat pallonriistoilla aiheutettua harmaita hiuksia vielä viimeisilläkin minuuteilla vierasjoukkueen puolustukselle. Aivan lopussa tamperelaisten Patrick Loa Loa oli lähellä voittomaalia. Veto kuitenkin blokattiin, ja pisteet jaettiin.

 

Koutsin kommentit

Päävalmentaja Toni Kallio pyrki parantamaan joukkueensa puolustuspeliä aiempiin harjoitusotteluiden nähden.

Pelissä oli ihan hyvä intensiteetti. Se haimme puolustuspelaamiseen sitä, että pystymme prässäämään ylhäältä ja vielä niin, että pakka pysyy tiiviinä. Viime pelissä Lahtea vastaan olimme aika levällään, ja sitä lähdettiin parantamaan.

Prässiin toki edelleen kaivataan vielä parempaa yhtenäisyyttä. Kun puolustimme muodossa omalla kenttäpuoliskolla, niin se oli ihan hyvännäköistä, Kallio kertoo.

Helmikuun myötä nopeus harjoituksissa ja peleissä kasvaa vaan. Ainakin tupsukorvat alkoivat löytää pelikovuutta koskisia vastaan.

Tilanteenvaihdot tiedettiin Hakan vahvuuksiksi, ja sieltä se heidän maalikin tuli. Sitä ennen heillä oli yksi tai kaksikin paikkaa, jotka syntyivät meidän pallonmenetyksistä. Reagointi meiltä oli liian hidasta, niitä hetkiä pitää terävöittää.

– Ekalla jaksolla pikkaisen verkkaisesti liikuteltiin palloa ja hävisimme kaksinkamppailuja, mutta ne osa-alueet paranivat toiselle jaksolle. Muutama pallo saatiin vaarallisille alueille, ja maali oli hyvin pelattu.

Kun joukkue saa tehdä seitsemän vaihtoa, tulee rasitusta tasaisemmin koko rosterille. Samalla pelin eheys voi kärsiä.

– Tietysti molempien joukkueiden vaihdot sekoittivat peliä, kun ukkoja vaihtui tiuhaan. Aikamoista aaltoilua se oli välillä. Aapo Mäenpää otettiin ihan varotoimenpiteenä sivuun, hänellä oli pieniä tuntoja takareidessä.

 

Siiran sivallukset

Keskikentän monivuotinen luottoratsu Tuure Siira oli alustamassa Ilveksen tasoitusta, sekä tuttuun tyyliinsä riistämässä palloja vastustajan jalasta.

Alkujännityksen jälkeen oli ihan hyvää meininkiä. Siinä saa pelin hyvin käyntiin, kun otetaan heti kontaktia. Kovaa tappelua ja taklauksia. Derby-fiilistä alkoi jo olla.

Tasoitukseen johtaneessa tilanteessa Pete (Pennanen) oli hyvin vapaana, ei sitä oikein voinut olla näkemättä. Hieno maali saatin aikaan, nätisti jätkät sen pelasivat, Siira kehuu.

Alkuvuosi on rakennettu peruskuntoa kieli vyön alla. Liigacupin pelien jälkeen on myös pieni hetki hapen haukkaamiseen.

Todella kovaa on kyllä menty treeneissä. Pari viikkoa vielä on puristettavana, ennen ansaittua vapaata. Varmaan lähden käymään kotipuolessa Oulussa. Ja vanhempien kanssa mökille, Siira vinkkaa talvilomasuunnitelman.

 

kuva: Jimi Soinila

FC Haka vs. Ilves  1 – 1  (1 – 0)

43′ Zarokostas 1–0
56′ Oteng 1–1

Kokoonpano:

1 Leislahti Rasmus
2 Ollila Tuomas -> 52′ 49 Oteng Eric
3 Loa Loa Patrick
8 Pennanen Petteri -> 86′ Hasa Noel
13 Siira Tuure -> 77′ 18 Sou Elie
14 Jäntti Teemu
16 Miettunen Tatu
17 Tabi Manga -> 77′ 5 Katz Kalle
21 Bushara Badreddine -> 67′ 9 Mettälä Ilari
22 Mäenpää Aapo -> 35′ 19 Sou Elisee
30 Daouda Moussa Yusif -> 67′ 6 Arifi Doni

12 Huuhtanen Eetu
20 Ciriaco Alex

Lue myös